Lauantai 19.10.2019
"
Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi. Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! Ps. 119:101,104

Lapsityön lauantai Helsingissä – kuvataidetta ja raamatunkäyttötaitoja

Uutiset 15.5.2014 07:37 | Arttu H.


Huhtikuinen lauantaiaamu valkenee kauniin aurinkoisena, kun kiiruhdamme kahden poikani kanssa Helsingin rauhanyhdistykselle. Ohjelmaamme kuuluu tänään lapsi- ja nuorisotyön koulutuspäivä, jonka ajaksi lapset pääsevät rauhanyhdistykselle järjestettyyn hoitoon.
Pojat ovat innoissaan, kun näkevät Eekka-hoitajan sormessa hauskan sorminuken toivottamassa heidät tervetulleiksi. Rauhanyhdistyksemme kaksi kerrosta mahdollistavat lapsille hienot hoitopuitteet alakerrassa ja aikuisille riittävän koulutustilan yläkerrassa. Minäkin vilkutan sorminukelle ja siirryn yläkerran puolelle.

Koulutus virikkeenä

Helsingin lapsi- ja nuorisotoimikunnan järjestämää koulutuspäivää voi jo kutsua perinteiseksi. Tämän kevään koulutuspäivä on neljäs ja kokoaa yhteen yhdistyksemme päiväkerho-ohjaajat, pyhäkoulun- ja raamattuluokan opettajat, nuorisotyötoimikunnan edustajat sekä perheiden iltapäivän lastenhoitajat. 

Koulutuspäivään kuuluu esitys kahdesta eri aiheesta. Aiheina ovat olleet esimerkiksi eri ryhmäytysmenetelmät, opetustuokioiden suunnittelu ja lapsen eri ikäkaudet tyypillisine vaiheineen. Päivän tavoitteena on paitsi ammattitaidon kartuttaminen, myös hengellinen virkistyminen yhdessä samaa työtä tekevien kanssa.

Maisemia maalta ja merenpohjasta

Tällä kertaa koulutuspäivän aiheena on kuvataidekasvatus ja Raamatun käyttö opetuksessa. Paikalle on saapunut kuvataiteilija Kaisu Sirviö pensseleineen, pulloineen ja puteleineen, ja erilaiset maalipurkit hehkuvat pöydillä kaikissa sateenkaaren väreissä.



Kaisun jakamissa ryhmissä ryhdymme toteuttamaan itseämme taiteilijoina.

– Kun on kunnon värit ja kunnollista paperia, voi jokainen teistä olla oikea taiteilija! rohkaisee Kaisu.



Kuvataiteen keinoin syntyy muiden muassa painotyö merenpohjasta, maalauksia Laestadiuksesta ja kangasväreillä tehty ryhmätyö ”Pääsiäisen ilo”. 





Työskentelyhetken päätteeksi järjestämme taidenäyttelyn, joka saa jäädä myös illalla saapuvan seuraväen iloksi esille. Kaisu muistuttaa meitä ripustamaan näytteille myös lasten töitä. Työn arvokas esille laittaminen kasvattaa lapsen itsetuntoa ja saa hänet kokemaan työskentelynsä tärkeäksi.

Twiittejä pääsiäisen pohjalta

Päivän toisessa osiossa Johanna Lumijärvi opastaa meitä entistä luontevammiksi raamatunkäyttäjiksi.

– Vaikka meillä olisi mitä tahansa opetusmateriaalia, on tärkeää pitää Raamattua esillä jokaisessa uskontotuokiossa. Se kun on meidän kaiken opetuksemme pohjana.

Johannan ohjeistamana teemme hauskan harjoituksen, jossa ohjeena on muiden muassa tehdä Jeesuksen opetuslapsen Facebook- tai Twitter-päivitys pääsiäisen tapahtumista. Kolmen naisen hautavierailun seurauksena twiittauksesta olisi voinut lukea vaikkapa seuraavaa: ”Terveisiä opetuslapsille Jeesukselta: Herra elää ja voi hyvin! Maria tapasi hänet haudalla. Hän ei vielä ole noussut.”

Päivitysten lukeminen viritti mielenkiintoisen keskustelun siitä, voiko Jeesuksen sanoja nostaa esille eläytyvän kerronnan avulla. Pohdinnat nostivat mieleeni kokemukseni lapsuuden lähetysseuroista, joiden saarnoissa kerronta oli eläväistä ja mieleenjäävää ja sanoma pysyi kirkkaana ja ehyenä. Ehkäpä siitä olisi oppia tulevillekin polville?

Mukava päivä

Päivän päätteeksi haen pojat hoitajien hoivasta. Kaikilla on ollut mukava päivä ja mielen täyttää syvä kiitollisuus. Jäätelöt käsissä katselemme pihamaalla lentelevää peipposta, ilmassa on kevään tuntua.


Kuvat: tilaisuuden osallistujat

Lue lisää Helsingin koulutuspäivästä eilen ilmestyneestä Päivämiehestä.

Lisää aiheesta:

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi