Keskiviikko 17.7.2019
"
Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Room. 14:8

Opiskelu liikuttaa Reisjärven opistolla

Uutiset 26.5.2017 11:44 | Päivämies


Viime lokakuussa Reisjärven kristillisellä opistolla alettiin toteuttaa liikunnan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta. Opiskelijat ovat kokeneet koulutuksen hyödyllisenä ja antoisana. 
Opiskelijoiden mukaan koulutus antaa monipuolisen tiedon ja taidon alalle, mutta samalla tietynlaisen vapauden tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu luontevalta ja kiinnostavalta. Aikuisten ammatillinen lisäkoulutus antaa valmiudet työskennellä liikunnan suunnittelu- ja ohjaustehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä.

Ideoita omaan työhön

Luokanopettajana Pielavedellä toimiva Mervi Hyvönen lähti hakemaan opiskelusta vaihtelua työhön kahdenkymmenen työvuoden jälkeen. Vuoden kestäviin opintoihin kuuluu lähiopetusjaksoja sekä etätehtäviä ja työssäoppimista.

Mervi on tyytyväinen, että lähijaksot ovat painottuneet loppuviikkoon ja viikonloppuihin. Hän suosittelee opintoja muillekin opettajille.

– Tämä on ollut hyvää täydennyskoulutusta. Meitä opiskelijoita on monelta eri alalta. Se on tuonut hyvän lisän, kun jaamme omaa osaamistamme toinen toisillemme. Olen saanut paljon ideoita, joita olen voinut käyttää omassa työssäni. Olen myös jakanut näitä ideoita omassa työyhteisössä.

Mervin mukaan opiskelu ei ole tuntunut työltä.

– Päinvastoin tuntuu, että pääsee kuin lomalle, kun tulee viikonlopuksi opistolle.

Osa omaa hyvinvointiprojektia

Pekka Viljakaiselle opiskelujen aloittaminen oli jatkumoa omalle hyvinvointiprojektille.

– Vuoden 2011 alussa olin 52-vuotias, kohtalaisen stressaantunut mies. Joidenkin terveysongelmien varoitusmerkkejä oli jo näkyvissä. Asetin tavoitteen pitää itseni työkykyisenä ja kaikin puolin kunnossa.



Kuntoilu, syömisen järkevöittäminen ja alan tietokirjojen lukeminen olivat jo hyvässä vauhdissa siinä vaiheessa, kun Pekka huomasi ilmoituksen koulutuksesta. Opinnoissa kiinnosti luontoliikunta ja mahdollisuus oppia vaeltamaan erilaisissa olosuhteissa.

– Luonto pysäyttää. Ihminen huomaa oman pienuutensa. Maisema, äänet ja erilaiset valaistukset ovat sellainen taideteos, jota yksikään ihminen ei pysty tekemään. Myös oman rajallisuutensa huomaa liikunnassa, etenkin jos “parasta ennen -päiväys” on iän perusteella jo takanapäin.

Pekalla on jäänyt opinnoista mieleen erityisesti jäätikkövaellus Perämerellä.

– Vaelluksella opin kärsivällisyyttä, odottamattomien tilanteiden hyväksyntää ja ennen kaikkea omassa päänupissa tapahtuvaa työskentelyä.

Sääolosuhteiden vuoksi telttaleiriin jäätiin koko päiväksi ja vielä seuraavaksi yöksikin.

– Puuttomalla luodolla tuulessa ja tuiverruksessa näkyvyys oli nolla ja jäistä lunta satoi vaakaan, Pekka kuvailee.

Liikunnan iloa kaikille

Ryhmän nuorimpiin kuuluvalle Marjaana Haapaselle lajikokeilut, ohjaustilanteet opiskelijoiden kesken, liikuntapäivä Reisjärven alakoululaisille sekä ExtremeRun-toimintapisteen järjestäminen Reisjärven messuilla ovat antaneet osaamista ja oivalluksia. Uutta ja ajankohtaista tietoa on tullut niin omien opettajien kuin vierasluennoitsijoidenkin kautta.

– Jos opintojen alussa oli pieni liekki, nyt se on iso roihu, joka ei sammu kovin helpolla. Haluan vaikuttaa eri-ikäisten ihmisten hyvinvointiin sekä motivoida ja auttaa ihmisiä löytämään liikunnan iloa tavoitteista riippumatta.



Marjaanan mukaan isona plussana on se, kun saa henkilökohtaista apua opinnoissa tuleviin kysymyksiin.

– Olin auto-onnettomuudessa ennen joulua. Siitä johtunut pitkään kestävä aivotärähdys on hidastanut opintojen etenemistä suunnitellusti. Henkilökohtaistaminen opintoihin tehtiin uudelleen, eikä opiskeluja tarvinnut keskeyttää.

Oikeita valintoja

Lähihoitajana työskentelevä Marjaana muistelee, miten hän nuorempana mietti, voiko uskovaisena työskennellä liikunta-alalla. Hän toteaa, että harrastaa ja liikunta-alan ammattilaisena voi toimia uskovainenkin, kunhan tietää mitä tekee ja tekee oikeita valintoja. Myös Mervin ilonaiheena on ollut opiskelujen vapaa ilmapiiri.

– Opiston järjestämään koulutukseen on ollut uskovaisena helppo osallistua. Ei ole tarvinnut jännittää, milloin on tanssinopetusta tai minkälainen musiikki liikuntahetkissä soi taustalla.

Tulevan syksyn liikunnan ammattitutkintoon valmistava koulutus alkaa Reisjärvellä 11.8.2017. Haku koulutukseen päättyy 10.7.

Hannele Karppinen
Julkaistu Päivämiehessä 24.5.2017

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi