Perjantai 22.2.2019
"
Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Ps. 18:2

SRK julkisti viisi uutta teosta

Uutiset 29.6.2017 17:20 | Päivämies


Porin Suviseurojen julkaisutilaisuudessa torstaina 29. kesäkuuta esiteltiin viisi uutta SRK:n julkaisua: neljä kirjaa ja yksi äänite.
Uudet teokset julkisti SRK:n julkaisujen toimitusneuvoston puheenjohtaja Markku Seppänen. Seppänen viittasi puheessaan uskonpuhdistuksen ja Suomen juhlavuoteen.

– Mielestäni kaikki tänään suviseuroissa julkistettavat tuotteet sopivat mielestäni hyvin juhlavuotena julkaistavaksi. Kirjoitamme ja julkaisemme kirjoja, lehtiä ja äänitteitä evankeliumin työn edistämiseksi. Julkaisumme kertovat elävästä uskosta ja sen löytämisestä. Ne tukevat uskonelämää ja virvoittavat uskoamme. Julkaisujemme avulla saamme varoja lähetystyöhön ja lapsi- ja nuorisotyöhön, hän kertoi.



Julkaisutilaisuudessa julkistettiin yhteensä neljä kirjaa ja yksi äänite.

Vuoden 2017 vuosikirja on nimeltään Vanhurskas elää uskosta. Neliosaisen teoksen sisältö liittyy kuluvan vuoden kahteen merkkitapahtumaan: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan sekä Suomen satavuotiseen itsenäisyyteen. Lisäksi teos luo ajankohtaisen katsauksen kristillisyyteemme. Teoksen ovat toimittaneet Ari-Pekka Palola ja Sirkka Lehto.

Olli Lohen toimittama Raamatun historiasta ja sanomasta kertova teos Se sana seisoo vahvana avaa Raamatun kirjojen tapahtumia ja kysymyksiä. Teos kattaa Raamatun pelastushistoriallisen kokonaisuuden, ja kirjoitukset ovat kuuden eri teologin kirjoittamia.

Rakastatko minua?, kirja murrosikäisen vanhemmalle, on Elämänpolulla-sarjan 17. osa. Pirjo ja Urpo Luokkalan toimittama teos tarjoaa tukea ja toisten vanhempien ajatuksia murrosikäisen vanhemmuudesta.

Ulla Saarisen ja kuvittaja Silja-Maria Wihersaaren yhteistyönä syntynyt Päivän retki -lastenrunoelma pienen lapsen päivästä on elävästi kuvitettu ja runoiltu teos. Kirja on helppo-ja nopealukuinen, jota lukevat niin tytöt kuin pojatkin.

Suomi suloisin on entisistä Jämsän opistolaisista kootun kuoron tekemä äänite, joka sisältää maakuntalauluja ja Suomen luonnosta kertovia kansanlauluja. Levy on kuoron kunnianosoitus 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomen maalle.

Julkaisuja voi ostaa Suviseurojen julkaisumyymälästä sekä SRK:n julkaisumyymälästä, verkkokaupasta sekä rauhanyhdistysten julkaisumyyntipisteistä.

Lisää aiheesta:

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi