Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Vilkasta keskustelua ja vertaistukea ensimmäisellä uusien puhujien kurssilla

Uutiset 25.5.2014 06:56 | Taisto Peltoniemi


Reisjärven kristillisellä kansanopistolla järjestettiin 16.–18. toukokuuta historiallinen kurssi. Kyseessä oli opiston ensimmäinen kurssi, joka oli suunnattu nimenomaan uusille puhujille ja heidän puolisoilleen. Kurssilla käsiteltiin muun muassa puhujan tehtävää, saarnan olemusta sekä tutkittiin Jeesuksen vertauksia. 
Kurssiopettajina toimivat Risto Göös ja Keijo Nissilä. Göös piti alustuksen puhujan tehtävästä. Alustuksessa tuli esille se, että sananjulistus perustuu Raamatun lähetyskäskyyn: “Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mk. 16:15).


Kurssiopettajat Keijo Nissilä (vas.) ja Risto Göös.

Puhujan tehtävänä on palvella kuulijoita Raamattuun pitäytyen ja puhua Jumalan sanaa Raamatulla perustellen, Göös kertoi. Puhujan tehtävä ei ole vaikuttaa, vaan sen tekee Jumalan sana. Jokaisen puhujan tulisi olla uskollinen omille lahjoilleen. Keskustelussa tuli esille tehtävän vastuullisuus. On tärkeää, että puhuja käy itse sanankuulossa ja hoitaa uskonelämäänsä. Rohkaisevaa oli kuulla, että seurakunta huolehtii puhujista ja rukoilee heidän puolestaan.
 
Göös pohti myös perheen merkitystä puhujan tehtävässä. Puhujan perhe on tavallinen perhe, ja vaimo ja perhe ovat lähimmät tukijat. On tärkeää ottaa perhe huomioon ja tarvittaessa kieltäytyä vaikkapa seuramatkasta. Tehtävään saa lähteä evankeliumin siunauksen turvin ja tietäen, että kotiväki muistaa minua, Göös sanoi. Hän rohkaisi uusia puhujia saarnaamaan Jumalan armoa avarasti kaikille kuulijoille.


Neljä kuukautta puhujana toiminut Markku Poikkimäki piti perjantaina iltahartauden.

Keijo Nissilän oppitunnit käsittelivät saarnan olemusta ja Jeesuksen vertauksia. Hän puhui siitä, kuinka tärkeää on, että puhuja valmistautuu puheen pitämiseen. Jumalan Pyhä Henki ohjaa valmisteltuakin puhetta ja voi avata puheeseen sellaisiakin asioita, jotka eivät ole valmistautuessa tulleet mieleen.
 
Keskustelu oli kurssilla hyvin vilkasta ja vapaata. Monet kertoivat kokeneensa kurssin antoisaksi ja toivoivat, että vastaavia kursseja järjestetään jatkossakin.

– Onhan tämä ollut tosi mukava kurssi, on ollut tilaisuuksia jutella samassa tilanteessa olevien kanssa. Olen myös saanut eväitä siihen, miten voin tukea puolisoa puhujan tehtävässä, eräs puhujan vaimo pohti.

Lisää aiheesta:

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi