Maanantai 18.11.2019
"
Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. 2 Piet. 3:13

Valon ja ilon välittäjänä

Uutiset 23.10.2017 13:58 | Pekka Aittakumpu


SRK:n julkaisuissa näkyy uskomisen vapaus ja ilo. Tästä puhuttiin Ranuan kristillisellä opistolla 20.–22. lokakuuta, kun siellä kokoontuivat SRK:n lehtiavustajat ja kuva-avustajat sekä Päivämiehen blogistit.
Maria Hyväri Pattijoelta on toiminut Päivämiehen verkkolehden blogistina viime kesästä lähtien. Hänen toiveenaan oli tutustua muihin blogisteihin ja päästä jakamaan ja kuulemaan kokemuksia toisten kirjoittajien kanssa.

– Olen saanut tiedollista asiaa kirjoittamisesta ja kokonaistunnelma on ollut hyvä. Olen erittäin tyytyväinen, että tulin.

Kullakin kolmella kurssilla oli oma ohjelmansa, mutta välillä kurssit kokoontuivat yhteen. Pekka Lassila piti heille videoyhteyden kautta etäluennon aiheesta Viestinviejänä.

– Lassilan luento oli mielenkiintoinen. Siitä välittyi asiatiedon lisäksi pohjavireenä valoisuus, Hyväri kertoo.

Lassila totesi, että kristillisyyden viestinnän keskeisin aihe on iloinen uutinen, evankeliumi. Kuvat ja tekstit voivat vahvistaa uskossaan heikkoutta tuntevaa ja kutsua epäuskoon joutunutta Jumalan valtakuntaan.

Voit lukea lisää kursseista ja kurssilaisten ajatuksista tulevan keskiviikon Päivämiehestä.

Kuva: Tuuli Hintsala.

Lisää aiheesta:

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi