Tiistai 24.9.2019
"
Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. 38:19

Seurakuntavaalien verkkosivut on avattu

Uutiset 26.3.2018 15:29 | Päivämies
vaalibanneri

Ensi syksyn seurakuntavaalien verkkosivut ovat avautuneet. Ne tarjoavat ensi kertaa valitsijayhdistyksille paikan esittäytyä keskitetysti. Ehdokkaaksi voi asettua 18 vuotta täyttänyt konfirmoitu kirkon jäsen, ja äänioikeus on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä jäsenillä. Vaalit pidetään 18. marraskuuta 2018.
Kirkon työtä lähiympäristössä

Marraskuussa 400 seurakuntaan valitaan yhteensä noin 9 000 uutta luottamushenkilöä kaudelle 2019–2022.

Seurakuntavaalit ovat paikallisvaalit: kirkkovaltuustot ja seurakuntaneuvostot päättävät oman seurakunnan toimintaan, henkilöstöön ja talouteen liittyvistä asioista.

Vaaleissa läpi päässeiden maallikkojäsenten joukosta valitaan myös edustajat eli kirkon ylimmät päättäjät seuraavaan kirkolliskokouksen kokoonpanoon.

Vaalit käydään teemalla "Minun kirkkoni", sosiaalisessa mediassa #minunkirkkoni.

Ehdolle paikallisyhdistyksen kautta

Seurakuntavaaleissa tulee asettua ehdolle valitsijayhdistyksen kautta. Yhdistyksen taustalla voi olla puolue, herätysliike, aate tai vaikkapa kaupunginosa. Kirkko haluaa ryhmien taustat avoimesti esille.

Ehdokkaaksi voi asettua 17.9.2018 asti. Syksyn vaaleissa valitsijayhdistyksillä on ensimmäistä kertaa keskitetty mahdollisuus esittäytyä kirkon vaalisivustolla.

– Tarjoamme verkkosivuillamme paikan, jossa seurakunnassa vaikuttamisesta kiinnostuneet henkilöt ja valitsijayhdistysten ehdokaslistojen kokoajat voivat kohdata toisensa, vaalien kampanjapäällikkö Hanna Piira kertoo.

Vaalisivut on avattu

Seurakuntavaalit.fi-sivustolle on koottu tietoa ehdokasasettelusta ja valitsijayhdistyksistä. Sivuston aineistoa täydennetään vaiheittain. Myös vaalien tulostiedot tulevat sivuille vaalien jälkeen.

Tunnisteet:


seurakuntavaalit

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi