Torstai 21.2.2019
"
Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun. Ps. 31:20

Ministeriö myönsi toimiluvan Jämsän opiston sivutoimipisteelle

Uutiset 20.7.2018 17:00 | Päivämies-verkkolehti


Onko tässä seuraava vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden opisto? Arkistokuvassa Maitoisten leirikeskus, joka on mahdollinen Jämsän kristillisen kansanopiston kakkostoimipaikka.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jämsän opistolle luvan laajentaa toimintaansa. Asiasta kertoi julkisuuteen Jämsän kristillisen kansanopiston johtokunnan puheenjohtaja Johannes Leppänen avatessaan opistoseurat Keuruulla. Sivutoimipisteelle saatu lupa on käsittelyssä opiston johtokunnan kokouksessa perjantai-iltana, opistoseurojen avajaispäivänä.

Laajentamiselle on tarvetta
Jämsän kr. opiston rehtori Jukka Palola kertoo, että sivutoimipistettä koskeva asia on ollut vireillä jo pidemmän aikaa.
– Alustava vuokrasopimus, joka koskee viikonloppukursseja, on neuvoteltu jo vuonna 2016.

Laajentamisen tarvetta olisi niin lyhytkurssitoiminnan kuin perusoppijakson puolella.
– Eteläisimmässä Suomessa on kovasti kaivattu mahdollisuutta järjestää rauhanyhdistysten toimintaa palvelevia, valtionosuuden alaisia lyhytkursseja lähempänä pääkaupunkiseutua. Tällaisia kursseja ovat muun muassa järjestyksenvalvojakurssit.

Myös perusoppijakson opiskelijamäärän kasvattamiselle olisi suuri tarve. Noin 100 Jämsän opistoon hakenutta nuorta jäi tänä vuonna ilman opistopaikkaa. Palolan mukaan perusoppijakson järjestäminen Maitoisissa ei kuitenkaan ole mahdollista, ainakaan vielä.

– Valtio ei pysty osoittamaan yhtään lisää rahaa opetuksen järjestämiseen. Toiveenamme on, että tulevaisuudessa avautuisi uusia mahdollisuuksia rahoituksen saamiseen, ja myös talvikurssi voitaisiin sen turvin käynnistää Maitoisissa.

Neljäs kansanopisto?
Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on kolme kansanopistoa, joissa aloittaa elokuun loppupuolella noin 420 opiskelijaa; noin 250 opistoon hakenutta nuorta jäi ilman paikkaa. Ilman opiskelupaikkaa jäävien osuus on kasvanut viime vuosina.

Jukka Palola näkee, että koulutuspoliittisilla linjauksilla on ratkaiseva merkitys kansanopistotoiminnan tulevaisuudelle ja mahdolliselle laajentamiselle.

– Asiaan vaikuttavat ainakin valtion taloustilanteen yleinen kehitys, kansanopistojen arvostamisen kehitys ja kansanopistokentän sisällä mahdollisesti tapahtuvat muut muutokset.

Neljännestä kansanopistosta on ollut silloin tällöin puhetta. Aihe nousi esille myös viikon takaisissa Reisjärven opistoseuroissa, joissa rehtori Mikko Kinnunen pohti asiaa. Kinnusen lopputulema oli sama kuin Palolalla: asia on Jumalan käsissä.



Mikä sivutoimipiste?

- Sivutoimipiste tarkoittaa, että Jämsän opisto voi järjestää omaa valtionosuuden alaista koulutustoimintaansa, niin lyhytkursseja kuin vaikkapa talvikurssinkin, sivutoimipisteessä.
- Sijoituspaikaksi on neuvoteltu SRK:n leirikeskus Maitoisissa.
- Opetus- ja majoitustilojen vuokra käyttöpäiviltä maksetaan SRK:lle, samoin ruokailupalvelut.
- Kustannuksia kertyy myös opetushenkilöstön kuluista.
- Toiminta on tarkoitus aloittaa lyhytkursseina, jolloin sivutoimipisteeseen ei palkata erikseen vakituista henkilökuntaa, vaan kutsutaan kurssiopettajia samoin kuin opistolle.

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi