Maanantai 22.7.2019
"
Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman. Jes. 52:7

Tuhat raamatuntutkijaa Helsinkiin

Uutiset 25.7.2018 13:00 | Päivämies-verkkolehti


Helsinki isännöi ensi viikolla Suomen historian suurinta teologian alan tieteellistä konferenssia. Yliopistolle saapuu tuolloin yli tuhat raamatuntutkimuksen asiantuntijaa. 30.7.–3.8. järjestettävä suurkonferenssi rakentuu kymmenistä ohjelmayksiköistä ja luennoista, joista osa on yleisölle avoimia.
Tapahtuman aihepiirit vaihtelevat laajasti teksti- ja kulttuurihistoriasta Raamatun tekstien käyttöön myöhempinä aikoina.

– Eksegetiikassa on kyse paljon muustakin kuin Raamattuun valikoituneiden tekstien tutkimuksesta. Tutkijat tarkastelevat historiaa laajasti muinaisesta Lähi-idästä antiikin Välimereen. Tutkimusaineistoina toimivat sekä kirjalliset että materiaaliset lähteet, Uuden testamentin kreikan yliopistonlehtori, dosentti Outi Lehtipuu toteaa.

Lisäksi tutkimusnäkökulmissa riittää variaatiota; esimerkiksi juutalaisten ja kristillisten tekstien tulkinnassa eri aikoina riittää tutkittavaa, Lehtipuu jatkaa.

Helsinki: kompakti kokouspaikka

Helsinki valikoitui Lehtipuun mukaan kokouspaikaksi, koska se tunnetaan tehokkaana, toimivana, turvallisena ja riittävän kompaktina.

– Yksi syy on myös siinä, että olen ollut itse aktiivinen toisen järjestävän tahon eli Euroopan raamatuntutkimuksen seuran hallituksessa. Alan suurimman amerikkalaisen järjestön mukaantulo paisutti mittasuhteet ihan omaan kokoluokkaansa, Lehtipuu kuvailee.
 
Arvostettu suomalainen tutkimus 

Suo­ma­lai­sen raa­ma­tun­tut­ki­muk­sen mo­ni­puo­li­suut­ta ar­vos­te­taan maa­il­mal­la. Lehtipuun mukaan sillä on pitkien perinteiden lisäksi kansainvälisesti erittäin hyvä maine.

– Helsingin yliopiston eksegetiikan tutkimus on laaja-alaista. Maailmassa ei ole kovin monta yliopistoa, joissa tehtäisiin yhtä monipuolisesti alan tutkimusta.

Lisätietoja aiheesta löydät konferenssin verkkosivuilta.
Kaikille avoimet tilaisuudet näkyvät Helsingin yliopiston tapahtumakalenterissa.

Kuva: SRK:n kuva-arkisto

Lisää aiheesta:

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi