Lauantai 20.10.2018
"
Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt." Joh. 13:20

Päiväkotitoimintaa rauhanyhdistyksen tiloissa – hyötyjinä kunta ja yhdistys

Uutiset 6.8.2018 06:10 | Päivämies


Kokkolan seudun Rauhanyhdistyksen toimitalo muuntui osittain päiväkotikäyttöön. 
Kokkolan seudun Rauhanyhdistys on vuokrannut toimitaloaan Kokkolan kaupungille päiväkotitoiminnan järjestämiseksi jo toistamiseen. Rauhanyhdistyksen oma toiminta on jatkunut lähes ennallaan lukuun ottamatta joitakin päiväsaikaan tapahtuvia toimintamuotoja. Viimeisin vuokrasopimus solmittiin kesäkuun alkuun, ja nyt on jo tullut varovaisia kyselyjä jatkosta.

Akuutti tilatarve

Viime vuoden lopulla Kokkolan kaupungin varhaiskasvatuksen edustajat kääntyivät tilatarpeissaan Rauhanyhdistyksen johtokunnan puoleen. Heillä oli akuutti tilatarve, eikä toimivia tiloja ollut saatavilla kaupungin omissa kiinteistöissä.

– Erilaisia järjestelyjä oman toiminnan muutoksille ei lähdetty sen tarkemmin tekemään, koska päiväkotitoiminta on ollut toimitalossa tilapäistä ja jouduimme vastaamaan kaupungin tilantarpeeseen melko pikaisella aikataululla. Toimitilat eivät ole päiväkotikäyttöön parhaat mahdolliset, mutta pienellä muuntelulla saatiin ne kuitenkin heille sopiviksi, kertoo Jukka Mäkelä.

Molemminpuolinen etu

Mäkelä on ollut asiantuntijana neuvottelemassa vuokrasopimuksen sisällöstä. Mäkelä toteaa, että tällainen toiminta olisi yhteiskunnan näkökulmasta kokonaistaloudellisesti hyödyllistä:

– Hyöty on molemminpuolinen. Monesti rauhanyhdistysten toimitalojen käyttöasteet ovat varsin matalalla. 

Yhteistyö kaupungin edustajien kanssa on sujunut hienosti myös yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Kellokosken mukaan.

– Pientä hienosäätöä siivousten ja aikataulujen suhteen on ollut, mutta muuten kaikki on sujunut hyvin.

Avoimuutta tämäkin

Tuomo Kellokoski on kokenut yhteistyön yhdistyksen toiminnan avoimuutta ja näkyvyyttä lisäävänä.

– Koen, että tämä on myös eräänlaista lähetystyötä. Meidän oma toiminta on näkynyt täällä, kun seuroista, myyjäisistä ja muista tapahtumista on informoitu toimitalon ovissa ja infotaululla, kertoo.

Hän toivoo, että nämä viestit saavuttavat heidätkin, jotka käyttävät päiväsaikaan toimitaloa.

Jukka Mäkelä arvelee yhteistyön myös poistavan ennakkoluuloja.

– Toivon mukaan turhat ennakkoluulot ovat poistuneet, kun toimijat ovat nähneet, että olemme ihan tavallisia ihmisiä. 

Kokonaistaloudellinen hyöty

Reilut 20 vuotta vanha toimitalo Kokkolassa on edelleen hyvässä kunnossa, mutta vuosittaiset korjaustyöt tuovat kustannuksia. Vuokratuotoilla on pystytty osittain rahoittamaan korjauskuluja.

Sekä Kellokoski että Mäkelä esittävät oman rauhanyhdistyksen väelle kiitokset joustavuudesta. He kääntävät myös katseensa kiitollisina Taivaan Isän puoleen, sillä hän on siunannut monin tavoin Kokkolan rauhanyhdistyksen vaiheita. 

Teksti: Merja Kivelä

Julkaistu Päivämiehessä 1.8.2018

Kuvituskuva: Eveliina Saukko

Tunnisteet:


päiväkoti kokkola

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi