Perjantai 16.11.2018
"
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5-6

”Konstailematonta virrenveisuuta ja ehtaa evankeliumia”

Uutiset 18.8.2018 06:14 | Päivämies


Kuuntelijapalautteen perusteella Kesäseuraradio onnistui hyvin päätarkoituksessaan: suurten seurojen ja niissä saarnatun Jumalan sanan välittämisessä.
Reilun kuukauden ajan toiminut SRK:n Kesäseuraradio sai paljon sähköpostipalautetta toiminnastaan. Palauteviestejä tuli kesän aikana noin 250.

Radion kuulijat ottavat palautteessaan kantaa niin radion sisältöihin kuin toteutukseen ja tekniikkaankin.

Palaute on lähes poikkeuksetta kiittävää, mutta joukkoon mahtuu myös kriittistä palautetta ja uusia kehitysideoita. 

Sielua rauhoittava musiikki

Pääasiassa Kesäseuraradion saama palaute on kiittävää ja kertoo siitä, miten merkittävä kokemus radio on kuulijoilleen ollut. Erityisen usein palautteessa nousee esiin radion musiikkitarjonta. Sitä kuvaillaan rauhoittavaksi, kauniiksi ja lohdulliseksi.

Myös kuulijat, jotka ilmoittavat olevansa vanhoillislestadiolaisen liikkeen ulkopuolelta, antavat palautetta kanavalla soitetusta musiikista. Siitä kehotetaan pitämään kiinni ja säilyttämään sen harras luonne. 

Raamatunluenta koukutti

Monessa palautteessa kiitetään uudesta ohjelmasarjasta, Uuden testamentin luennasta, joka toteutettiin kevättalven aikana SRK:n henkilökunnan voimin. Lukijoille annetaan palautetta sopivasta temposta ja neutraalista äänenkäytöstä.

Radion toimittajien ja juontajien esiintymistä pidetään useissa palautteissa miellyttävänä ja rauhallisena. Kuulijat ovat kiinnittäneet huomiota myös siihen, miten radiotyöhön osallistuvat vapaaehtoiset ovat kehittyneet ja toiminnasta tullut entistä ammattimaisempaa.

Esilaulajan vai seurakansan ääni?

Palautteista löytyvä kritiikki kohdistuu aikataulumuutoksiin, ohjelmauusintoihin, mainoksiin ja kuuluvuusongelmiin.

Erityisen puhuttava kysymys on se, pitäisikö radiosta kuulua voimakkaammin esilaulajan vai seurakansan laulu. Suurin osa palautteen antajista haluaa kuulla ennen muuta seurakansan laulua.

Muutamissa palautteissa toivotaan esilaulajan äänen kuulumista ja erottumista sen vuoksi, että silloin laulun sanoista saa paremmin selvää. Näin laulujen sanoma voisi aueta myös niille kuulijoille, joille Siionin laulut tai virret eivät ole ennestään tuttuja.

Mahdollisimman monta toivelaulua

Yksittäinen ohjelma, joka keräsi eniten palautetta, oli Kesäseuraradion päätöslähetys, Siionin laulujen ja virsien toivelauluilta.

Palautteesta käy ilmi, että päätöslähetys on kuulijoille erittäin tärkeä. Kuulijat haluavat kuulla lähetyksen aikana mahdollisimman monta toivelaulua ja niiden perusteluja. Juonnon ja haastattelun osuus saisi jäädä monen kuulijan mielestä selvästi vähemmälle.

Annetuissa palautteissa ei kritisoida päätöslähetyksessä kuultuja haastatteluja; moni mainitsee niiden olleen mielenkiintoisia.

Kehitysideoita

Arkistosaarnoja kuunneltaisiin enemmänkin. Palautteessa ehdotetaan, että osa taukomusiikista korvattaisiin arkistosaarnoilla.

Rauhanyhdistyksilläkin pidetään kesällä seuroja. Voisiko näitä seuroja lähettää Kesäseuraradion kautta? 

Kuulijat toivovat myös, että radiossa kerrottaisiin, miten sanankuuloon ja uskovaisten joukkoon voi päästä omalla kotipaikkakunnalla.

Teknisenä yksityiskohtana mainittakoon toive radiovastaanottimessa näkyvän tekstin (RT-teksti) syöttämisestä myös Kesäseuraradioon. Tekstissä voisi näkyä esimerkiksi, mikä laulu radiosta parhaillaan kuuluu tai kuka saarnaa.

Talvella tallenteiden pariin

Sähköpostin lisäksi palautetta on tullut monia eri kanavia pitkin. Nimimerkki Pystykorva luterilainen kirjoitti Savon Sanomien tekstiviestipalstalla 29. heinäkuuta: ”Kuuntelen kesäseuraradiota mieluiten, koska siellä virrenveisuu on konstailematonta ja puhe ehtaa evankeliumia.”

Nimimerkki Tapani kertoo Päivämiehen tekstaripalstalle lähettämässään viestissä: ”Jatkan kuuntelua vielä tallenteiden merkeissä. Toimitetut ohjelmat ovat mielenkiintoisia ja mukavia kuunnella varsinaisten seurojen lisäksi.” 

Kesäseuraradion ohjelmat ja seurasaarnat löytyvät netistä. Seurasaarnat löytyvät Suviseurojen ja opistoseurojen nettisivuilta. Muut ohjelmat löytyvät täältä

Teksti: Katri Isopahkala
Kuva: Kari Vengasaho

Julkaistu Päivämiehessä 15.8.2018
 

Tunnisteet:


kesäseuraradio2018

Lisää aiheesta:

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi