Keskiviikko 23.1.2019
"
Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Room. 12:12

Laskeeko laskenta vierasmääriä? – Seuroissakävijöiden ynnäys uusiksi

Uutiset 11.9.2018 06:07 | Juhani Ojalehto


Tiedotusvälineiden saamien numeroiden perusteella opistoseurojen osallistujamäärä näytti vähentyneen tänä kesänä. Kyseessä ei kuitenkaan ole suosion lasku, vaan uusi tarkempi laskentaohjeistus.
Suviseurojen ja opistoseurojen osallistujamääriin tulee entistä luotettavammat luvut, mikäli SRK:n liikenneryhmän laskentaohjeistus tulee käyttöön.

Ohjeistus standardisoisi laskentatavat. Tähän asti liikennetoimikunnat ovat käyttäneet väkimäärälaskennassa eri metodeja, kertoo SRK:n liikenneryhmän jäsen Markku Teppo.

– Ohjeistus perustuu kertoimiin, että minkä verran keskimäärin vieraita majoittuu seura-alueella eri majoituskunnissa. Nämä sitten lasketaan yhteen. Kertoimet ovat olleet eri seuroissa erilaiset.

Äänekosken Suviseuroissa laskenta tapahtui ohjeistuksen mukaisesti. Opistoseuroissa sitä käytettiin ensimmäistä kertaa.

Uusi laskutapa näkyi Ranualla

Esimerkiksi Ranuan opistoseurojen näennäinen vierasmäärän lasku johtuu Tepon mukaan uudesta ja tarkemmasta laskentatavasta. Ei siitä, että osanotto olisi viime vuotta pienempi. Myös Ranuan laajennettu majoituskapasiteetti oli kuluneena kesänä ensi kertaa käytössä.

– Ilmoitettu väkimäärä, 19 700, vastaa hyvin sitä, minkä verran kalustoa seura-alueelle mahtuu.

Myös muissa opistoseuroissa vierasmäärät laskettiin Tepon mukaan ohjeistuksen mukaisesti.

Tämä kaava pätee

Väkimäärä selviää, kun tiedetään kentällä oleva kalustomäärä, yhdessä majoitusyksikössä majoittuva keskimääräinen joukko ja parkkialueelle pysäköivien autojen keskimääräinen matkustajamäärä. Kalusto lasketaan yhteen ja summa kerrotaan keskiarvoilla.

– Tuloksiin ei lisätä järjestäjien henkilökohtaisia arvioita, Teppo painottaa.

Keskiarvot saadaan haastattelulla. 60 majoituskunnasta kysytään, montako henkilöä yksikössä majoittuu. Esimerkiksi asuntoautoon majoittuu keskimäärin 5,33 henkilöä.

Laskentatavan virhemarginaali on Tepon mukaan muutama prosentti.

Periaatteessa liikennetoimikunta ei väkimäärätietoja tarvitse.

– Sille on tärkeämpää tietää kaluston määrä ja sen ajallinen jakautuminen. Tänä vuonna muun muassa siitä syystä, ettei Liimattalan kylän ohi menevä Suomen tärkein rahtiväylä, nelostie, menisi tukkoon suviseuraliikenteen takia.

Kuvituskuva: Äänekosken Suviseurojen kuvapalvelu

Lisää aiheesta:

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi