Keskiviikko 19.12.2018
"
Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. 1 Kor. 4:1-2

Espoon piispanvaalissa mukana neljä ehdokasta

Uutiset 17.9.2018 06:06 | Päivämies-verkkolehti


Espoon hiippakunnan piispanvaali järjestetään 8.10. Vaalissa on mukana neljä ehdokasta: Kaisamari Hintikka, Juhani Holma, Leena Huovinen ja Sammeli Juntunen. Ensimmäinen vaalipaneeli pidetään tänään Hyvinkään seurakuntakeskuksessa. Paneeleita on yhteensä kolme eli yksi jokaisessa Espoon hiippakunnan rovastikunnassa.
Tietoa ehdokkaista

Kaisamari Hintikka (1967) vihittiin papiksi vuonna 2009. Vuonna 2001 hän väitteli teologian tohtoriksi. Hintikka on työskennellyt Genevessä vuodesta 2011, josta viimeiset viisi vuotta Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Kirkon ulkoasiainosaston työalasihteerinä.

Juhani Holma (1958) vihittiin papiksi vuonna 1991. Holma väitteli teologian tohtoriksi vuonna 2008. Hän työskentelee tällä hetkellä Kirkon koulutuskeskuksessa jumalanpalveluselämän kouluttajana. Holma työskenteli pitkään pappina ja kirkkoherrana Torniossa. 

Leena Huovinen (1963) vihittiin papiksi vuonna 1995. Huovinen on työskennellyt Helsingin seurakuntayhtymän yliopistopappina Helsingin yliopistossa vuodesta 1998. Nykyään Huovinen on johtava oppilaitospappi. Hän on toiminut lisäksi Kirkkohallituksen nimittämänä kisapappina vuodesta 2004. 

Sammeli Juntunen (1964) vihittiin papiksi vuonna 1995. Juntunen väitteli teologian tohtoriksi vuonna 1996. Hän on työskennellyt Savonlinnan seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2007 alkaen. Tätä ennen hän toimi pitkään systemaattisen teologian laitoksen tutkijana, lehtorina ja professorina. 

Vaali lokakuussa

Espoon piispanvaali järjestetään rovastikunnittain 8.10. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken 1.11.

Espoon piispanvaalissa äänioikeutettuja on noin 942. Äänioikeutetuista puolet on Espoon hiippakunnan pappeja ja lehtoreita, toisen puolen muodostavat maallikot.

Uusi piispa vihitään virkaansa 10.2.2019 Espoon tuomiokirkossa.

Vaalipaneelit rovastikunnittain

Piispaehdokkaat ovat tavattavissa kolmessa vaalipaneelissa. Ensimmäisenä vuorossa on Tuusulan rovastikunnan paneeli Hyvinkään seurakuntakeskuksessa, jonka juontavat Aamupostin päätoimittaja Laura Ääri ja teologian kandidaatti Aleksi Riikonen. Lohjan rovastikunnan paneeli pidetään Laurentius-salissa, ja sen juontavat kaupunginjohtaja Mika Sivula ja tutkija Hanna Kallio. Espoon tuomiorovastikunnan paneelin Leppävaaran kirkossa juontavat Horisontti-ohjelman toimittajat Anna Patronen ja Samuli Suonpää

Lohjan ja Leppävaaran paneelit striimataan. Suorat linkit tulevat Espoon tuomiokapitulin sivuille.

Paneelien paikat ja ajankohdat:

• 17.9. klo 18.30 Hyvinkään seurakuntakeskus, Hämeenkatu 16
• 19.9. klo 18.30 Laurentius-sali, Kirkkokatu 6, Lohja
• 20.9. klo 18.30 Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2, Espoo

Kuva Espoon piispansauvasta: Kirkon kuvapankki / Markku Pihlaja
 

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi