Sunnuntai 22.9.2019
"
Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Luuk. 17:14

Seurakuntavaaleissa mukana yli 16 000 ehdokasta

Uutiset 26.9.2018 13:49 | Päivämies-verkkolehti


Marraskuun seurakuntavaaleissa ehdokkaita on mukana kaikkiaan 16 200. Edelliseen vaaliin nähden vähennystä on lähes 20 prosenttia. Ehdokkaiden väheneminen kohdistuu ennen kaikkea kirkkovaltuustoihin, joiden vaalissa ehdokkaita on 22 % vähemmän kuin viime kerralla.
Jaossa olevien luottamushenkilöpaikkojen määrä on 8300. Paikkamäärän vähennys vuoteen 2014 nähden on 11,5 %.

– Ehdokasmäärissä näkyy ensinnäkin seurakuntien määrän ja valtuustopaikkojen väheneminen seurakuntaliitosten myötä. Lisäksi yhtymiin kuuluvissa seurakunnissa yhteisiin kirkkovaltuustoihin on vähemmän ehdokkaita kuin seurakuntaneuvostoihin, tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta kertoo.

Pienemmissä seurakunnissa taas on ollut vaikeampi saada ehdokkaita kirkkovaltuustoihin.

– Positiivista on kuitenkin se, että uusia ehdokkaita on edelleen merkittävän paljon, hän toteaa.

Jaossa olevien paikkojen määrään suhteutettuna hieman yli puolet ehdokkaista tulee valituksi luottamushenkilöksi. Ensikertaa ehdolla olevia uusia ehdokkaita on 70 prosenttia.

Ikä- ja sukupuolijakauma muistuttaa edellisvaaleja

Ikä- ja sukupuolijakaumaltaan ehdokasjoukko näyttää melko samalta kuin edellisissä vaaleissa.

Seurakuntaneuvostojen vaalissa alle 30-vuotiaiden osuus nousi hieman. Kaikista ehdokkaista alle 30-vuotiaita on reilut 7 prosenttia. Ehdokkaiden keski-ikä on 54,6 vuotta. Keski-ikä nousi edelliskerrasta 1,1 vuotta.

Sukupuolijakauma on lähes täsmälleen sama kuin viimeksi: kaikista ehdokkaista miehiä on 48 prosenttia ja naisia 52 prosenttia. Miesten osuus on hiukan noussut seurakuntaneuvoston vaalissa.

Neljännes ehdokkaista puoluepoliittisilta listoilta

Puoluepoliittisten listojen ehdokkaita on neljännes kaikista ehdokkaista, mikä vastaa melko hyvin osuutta edellisissä vaaleissa läpi menneissä. Keskusta on ehdokkaiden yleisin taustapuolue ja sen jälkeen SDP ja Kokoomus. Myös Perussuomalaiset, Vihreät, Vasemmisto ja KD ovat valitsijayhdistysten takana.

Muista taustaryhmistä Tulkaa kaikki -liike, vanhoillislestadiolaiset ja partiolaiset ovat merkittävimpiä.

Vuoden 2019 alussa seurakuntia on kaikkiaan 383. Seurakuntaliitosten myötä seurakuntien määrä on vähentynyt, edellisvaaleissa seurakuntia oli 415. Näin ollen myös luottamushenkilöpaikkoja on jaossa edelliskertaa vähemmän.

Itsenäisissä seurakunnissa järjestetään yhdet vaalit, luottamushenkilöt valitaan kirkkovaltuustoihin. Jos seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, järjestetään kahdet vaalit. Yhtymissä vaaleilla valitaan jäsenet sekä seurakuntaneuvostoihin että yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Vaalikone avataan äänestäjille 8.10. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.11. Ennakkoäänestys järjestetään 6.–10.11.2018.

Kuvituskuva: Tampereen seurakuntien arkisto, Jussi Laitinen

Tunnisteet:


seurakuntavaalit

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi