Keskiviikko 22.5.2019
"
Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo. Jaak. 1:19-20

Pateniemen joulujuhla oli runoa ja laulua tulvillaan

Uutiset 21.12.2018 07:00 | päivitetty 27.12.2018 11:00 | Päivämies-verkkolehti


Pateniemen Rauhanyhdistys täyttyi ääriään myöten joulujuhlavieraista 16. joulukuuta. Juhlan aluksi Maria ja Joosef saapuivat salin edessä olevan seimen äärelle lapsikuoron laulaessa Betlehem-laulua. Yhteislauluna laulettiin On kylmä Pohjolan pakkassää, jonka aikana myös paimenet ja enkelit saapuivat paikalle. 
Tomi Heilimon lukema jouluevankeliumi vuorotteli runojen ja laulujen kanssa. Elli Laitinen lausui Anna-Maija Raittilan koskettavan runon Pieni joululaulu. 



Runossa puhutaan enkelin läsnäolosta, joulun tärkeimmän sanomasta ja siitä, kuinka se joulu joulun perään pysyy samana:
 
Mikä ihmeitten ihme vieläkin soi
sama enkelivirsi pyhä,
ja paimenten lailla sen kuulla voi
sydän lapsellinen yhä. 

– –
Me melkein korvin kuulemme,
kun sielumme soi maja:
On sinulle, juuri sinulle
syntynyt Vapahtaja!


Jukka Kolmonen kertoi puheessaan havainnollisesti Johannes Kastajasta. Lapsetkin hiljentyivät kuuntelemaan, miten Johannes oli pukeutunut kamelinkarva-asuun suolista tehdyn vyön kanssa ja miten hän söi heinäsirkkoja metsähunajan kanssa.

Sekin oli mielenkiintoista kuulla, että tuo rohkea profeetta ja saarnaaja alkoi vankilaan jouduttuaan epäillä, että puhuuko hän oikein. Kuultiin myös, että Jeesus lähetti hänelle vakuuttavan vastauksen: ”Sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, kuurot kuulevat ja köyhille julistetaan ilosanomaa.”

Juhlan lopuksi lapsille jaettiin joulupussit – niiden herkut maistuivat. Aikuisetkin pääsivät lopuksi juhlakahville.



Teksti ja kuvat: Esko Alasaarela

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi