Keskiviikko 22.5.2019
"
Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo. Jaak. 1:19-20

Rauhanyhdistysten edustajat kokoontuvat alueseminaareihin

Uutiset 26.3.2019 06:45 | Päivämies-verkkolehti
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen järjestämät vuosittaiset alueseminaarit lähestyvät. Seminaarit kokoavat rauhanyhdistysten edustajat suunnittelemaan SRK:n aluetyötä vastuuhenkilöiden kanssa.
Seminaarit ovat niin pohjoisen, keskisen ja eteläisen Suomen alueella, ja pidetään kunkin alueen opistolla.

– Seminaarit ovat ainutlaatuinen mahdollisuus saada käsitys työn moninaisuudesta, tavata yhdistysten edustajia ja kokea uskon yhteyttä yhteisessä työssä, tiedottaa Juha Alanko SRK:lta.

Kaikissa kolmessa seminaarissa on samanlainen ohjelma: alustuksia ja keskustelua, tietoiskuja, työpajoja esimerkiksi perheiden tukemisesta ja leirityöstä sekä SRK:n eri työmuotojen infopisteitä.

Lisäksi seminaarin päätteeksi on kunkin alueen oma yhteistyökokous, jossa käsiteltävänä on muun muassa seuraavan vuoden yhteistyökalenteri, aluetiimien erovuoroisuudet sekä alueen vastuulle tulevat suurten seurojen järjestämiset.

Pohjoinen: Ranuan opisto 5.–6.4.
Keskinen: Reisjärven opisto 5.–6.4.
Eteläinen: Jämsän opisto 12.–13.4.

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi