Perjantai 19.7.2019
"
Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet", ettei vastustajani saisi iloita tappiostani. Ps. 13:4-5

Nuoret toivovat kohtaamista, kuuntelua ja kannustamista

Uutiset 4.4.2019 14:43 | Päivämies-verkkolehti


Diakonia-ammattikorkeakoulun Nuorten kevyet palvelupolut – 3X10D -hankkeessa muotoiltiin nuorten tukipolkuja yhdessä nuorten kokemusasiantuntijoiden kanssa.
Tukipolut kuvaavat, missä vaiheessa nuoret itse toivoisivat ongelmiin tarttumista tai hyvinvoinnin vahvistamista.

Hankkeen tuoreesta raportista käy ilmi, että avun tarpeen tunnistaminen ja avun hakeminen on jätetty pitkälti nuorten omalle vastuulle.

Itsetunnon ja jaksamisen vajeet, raha-asiat, tulevaisuuspohdinnat sekä mielenterveyden pulmat ajavat nuoria arjessa ahtaalle. Olemassa oleva tuki ei vastaa riittävästi nuorten hätään.
 
‒ Nuorten tuen tarpeet ovat usein sellaisia, joihin siiloutuneesta palvelujärjestelmästä ei löydy helposti apua. Monissa tilanteissa apua ja tukea olisi pitänyt saada jo paljon aiemmin, kuin on saatu, tutkija ja projektipäällikkö Reija Paananen sanoo.
 
Nuorten toiveissa korostuvat kolme kovaa K:ta: kohtaaminen, kuuntelu ja kannustaminen. Näiden lisäksi toivotaan kokonaisvaltaisuutta, inhimillistä kohtelua, aitoa välittämistä ja rinnalla kulkemista.
 
‒ Nuoret aikuiset tunnistavat elämässään kääntöpisteitä, joissa toisenlaisen tuen tai toiminnan turvin asiat olisivat voineet kääntyä parempaan suuntaan, Paananen sanoo.

Oikean palvelun löytäminen vaikeaa

Nuorten silmin palvelut näyttävät pirstaleisilta ja niihin hakeutuminen sekä oikean palvelun löytäminen on vaikeaa.
 
Kiusaamiseen ei nuorten mielestä vielä tartuta kunnolla. Empatiataitoja ja ihmisten kohtaamista pitäisi nuorten mukaan opettaa jo varhaislapsuudesta lähtien. Moniin arkisiin asioihin, kuten talousasioiden hoitoon, tukiin, asumiseen ja ammatinvalintaan kaivataan selkeämpää tietoa ja parempaa opastusta.
 
Nuoret kaipaavat tukea koko perheelle ja muutenkin kuin kriisitilanteissa. Erityistä tukea tarvitaan mielen hyvinvointiin ja mielenterveyden ongelmiin.
 
Palvelujärjestelmän siiloutuneisuus yhdistettynä nuorten kokemaan pompotteluun ja vähättelyyn pitkittää ja monimutkaistaa avun saamista. Tuen tarpeisiin vastaaminen edellyttää ammattilaisilta ja päättäjiltä uudenlaista ajattelua ja muutosta nykyiseen ammatillisuuteen.
 
‒ Nuorten peräänkuuluttamat inhimillinen kohtelu ja aito välittäminen eivät vaadi lisäresursseja, Paananen muistuttaa.
 
Nuorten kevyet palvelupolut – 3X10D -hanke toimii ajalla 1.3.2018-31.12.2019. Juuri julkaistun raportin aineistoja on kerätty nuorten ryhmäkeskusteluissa Helsingissä, Kotkassa, Kuopiossa ja Oulussa syksyllä 2018.

Lähde: Nuorten kevyet palvelupolut – 3X10D -sivut

Kuvituskuva: Anu Tofferi

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi