Sunnuntai 18.8.2019
"
Jeesus sanoi: "Hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole." Luuk. 16:9

Uusia ideoita, intoa työhön – alueseminaarit Ranualla ja Reisjärvellä

Uutiset 9.4.2019 15:00 | Katri Isopahkala


Kuulumisia lähetyskentiltä ja tietoa humanitaarisen avun toiminnasta. Uusia kirjaideoita, tärkeitä teemoja lehteen. Rippikoulu-uudistuksen ensi askelia. Kahteen seminaaripäivään sisältyi valtava määrä rauhanyhdistyksistä tulleita uusia ideoita, suunnittelua ja informaatiota.
Rauhanyhdistysten edustajat, aluetiimien jäsenet sekä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) toimiston työntekijät pohtivat eri työalojen tulevaisuudennäkymiä ja suunnittelivat yhteistä alueellista toimintaa alueseminaareissa Ranuan ja Reisjärven kristillisillä opistoilla 4.–5. huhtikuuta. Seminaarin rakenne oli molemmissa paikoissa sama.

Perjantaina kokoonnuttiin Jumalan valtakunnan osallisuutta käsittelevän alustuspuheenvuoron äärelle. Ranualla alustajana toimi Jorma Vuorma, Reisjärvellä Tapani Kirsilä.

Osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvaisuutta käsiteltiin monipuolisesti illan aikana virinneessä keskustelussa. Ranualla käydyssä keskustelussa oli erityisesti esillä nuorten uskonelämän tukeminen ja heidän osallistaminen. Reisjärvellä keskustelua herätti muun muassa evankeliumin työhön sisältyvä siunaus.

Ilta päättyi molemmilla opistoilla lyhyisiin tietoiskuihin, joissa SRK:n työntekijät kertoivat tietosuoja-asetukseen ja rippikoulu-uudistukseen liittyvistä asioista.


Keskisen alueen seminaarissa Reisjärvellä opiston audiotorio täyttyi alustuksen alkaessa.

Lauantaina jakannuttiin pienempiin ryhmiin työpajatyöskentelyä varten. Työpajojen aiheina olivat Perheiden tukeminen, Vuorovaikutteisuus lehti- ja julkaisutyössä sekä Opisto- ja leirityön kehittäminen. Työpajat alkoivat lyhyellä diaesityksellä, mutta pääpaino oli osallistujien kokemuksilla, ideoilla ja kysymyksillä. Tässä yhteydessä rauhanyhdistysten edustajien oli mahdollista myös jakaa oman yhdistyksen hyviä käytäntöjä toisille osallistujille.


Hannu Linna (3. vasemmalta) jakoi ajatuksiaan Puheenaiheesta painotuotteeksi -työpajassa, jossa
käsiteltiin lehtien ja julkaisujen syntyprosessia ja etsitiin uusia aiheita tulevaisuuden julkaisuihin.


Iltapäivä kului messutunnelmissa eri työalojen kertoessa kuulumisiaan ja jakaessa informaatiota omilla messupöydillään. Seminaarit päättyivät molemmilla opistoissa oman alueen yhteistyökokoukseen, joissa luotiin katsaus kristillisyyden työhön omalla alueella. Kokouksessa käsiteltiin myös oman alueen isojen seurojen järjestelyvastuut ja valittiin erovuoroisten aluetyöntekijöiden tilalle uusia vastuuhenkilöitä.


Tiina ja Arto Alakärppä Siikajoelta tutustuivat lehtien infopisteellä Ranualla uusiin lasten ja nuorten
nettisivuihin, jotka SRK on julkistanut viime syksyn ja alkuvuoden aikana.


Vastaava, eteläisen alueen seminaari järjestetään tulevana viikonloppuna Jämsässä. Seminaarien työpajoissa kirjatut muistiot kootaan yhteen ja niiden annista uutisoidaan myöhemmin Päivämiehessä.

Lue lisää alueseminaareista 10.4.2019 ilmestyvästä Päivämiehestä, jossa on uutinen alustuksesta ja keskustelusta sekä uutiset molemmista yhteistyötoimikuntien kokouksista.

Kuvat: Tero Pitkälä ja Vesa Jurmu

Lisää aiheesta:

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi