Torstai 5.12.2019
"
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu." Ilm. 22:12-13

Kirkon kasvot peilissä – Jyväskylän Kirkkopäivillä pohditaan kirkon ja yhteiskunnan välisiä suhteita

Uutiset 16.5.2019 06:25 | Päivämies-verkkolehti


Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien yhteinen viikonloppu 17.–19. toukokuuta kokoaa yhteen kirkon työntekijät, luottamushenkilöt, lähetysväen sekä lähialueiden asukkaat.
Kirkkopäivien ohjelma koostuu puheenvuoroista, keskusteluista, konserteista, näyttelyistä, jumalanpalveluksista ja työpajoista.

Tapahtumissa pureudutaan kirkon tulevaisuuden ja työn haasteisiin, johtajuuteen, kansainvälisyyteen ja kirkon auttamistyöhön.

Viikonlopun keskusteluohjelmissa on mukana mm. emerituspiispa Eero Huovinen vieraanaan Björn Wahlroos. Ohjelman mukaan he keskustelevat elämästä, taloudesta, Suomesta ja Jumalasta.

Kirkon kasvot peilissä -tilaisuudessa arkkipiispa Tapio Luoma, yleisen valtio-opin professori Hanna Wass sekä Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Jouko Jokinen keskustelevat kirkon roolista ja sen haastetusta mielikuvasta yhteiskunnassa. Teemaan johdattelee Kirkon viestinnän ohjelmapäällikkö Kimmo Saares.

Uskonnon rooli päiväkodissa ja koulussa -tilaisuudessa asiantuntijat avaavat normeja, jotka säätelevät uskonnon ja katsomusten roolia koulussa ja päiväkodissa. Katsomusten merkitystä arjen kasvatustyössä pohditaan myös yleisön kysymysten pohjalta.

Hyvästä vanhuudesta ja vanhustenhuollon tulevaisuudesta keskustellaan tilaisuudessa Minustakin tulee vanha. Kuka minua hoitaa, miten ja missä?

Kirkkopäivien koko ohjelma löytyy täältä

Perjantaina 17.5. Radio Dei lähettää suoraa lähetystä Jyväskylästä kello 14.30-21 ja lauantaina 18.5. kello 10.30-14.30 ja 19.30-20.30.

Kuva Turussa vuonna 2017 järjestetyiltä Kirkkopäiviltä.
Kuva: Julia Abebe / Kirkon kuvapankki

Tunnisteet:


kirkkopäivät

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi