Torstai 5.12.2019
"
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu." Ilm. 22:12-13

Lintuleiriläiset tunnistivat 124 lintulajia

Uutiset 21.5.2019 06:19 | Päivämies-verkkolehti


Maitoisten leirikeskus on järjestänyt lintuleirejä Meri-Porin alueella vuodesta 1985 alkaen.


Otto Lehtonen (vas.), Juhana Lehtonen ja Hilja Vuonokari. Otto oli leirin ahkera yleismies, jonka vastuulla oli muun muassa miesten majoitustilan uunien lämmitys.



Sunnuntaiaamun hartaus pidettiin Reposaaren Siikarannalla.



Sunnuntaiaamun retki tehtiin Reposaareen, Siikarannan alueelle. Leiriläiset olivat varautuneet hyvin koleahkoon kevätsäähän.



Tapani Vuonokari, Kristian Lehtonen ja Sami Kalliokoski tulivat tyytyväisinä Sannannokan lintutornille: olivat juuri havainneet viiksitimalin ja luhtakanan.



Leirin viimeinen retki tehtiin Yyterin lietteille. 

Teksti ja kuvat: Pekka Vuonokari

Lue lisää 22.5.2019 ilmestyvästä Päivämiehestä.

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi