Sunnuntai 25.8.2019
"
Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty." Luuk. 19:41-42

Esirukouspalvelu jälleen tarjolla Suviseuroissa

Uutiset 27.6.2019 06:55 | Päivämies-verkkolehti


Suviseurateltan sakastin läheisyydessä on esirukouspyynnön jättämistä varten erityinen tila. Esirukouksen pyytäjä voi myös keskustella vastaanottajien kanssa.
Esirukouspalvelu toimittaa koosteen esirukouspyynnöistä puhujille. Esirukousten esittämisessä otetaan entistä enemmän huomioon niiden pituus, jotta seurapuheeseen jää riittävästi aikaa.

Kaikki pyynnöt huomioidaan esirukouksissa, mutta niiden sisältö kerrotaan yleisemmällä tasolla. Näin suojataan myös henkilöiden yksilöllisyyttä.

Moni saa esirukouksista vertaistukea. Raamattu kehottaa anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Näin teki Jerusalemin seurakuntakin, kun he rukoilivat vankeudessa olevan Pietarin puolesta.

Esirukous kuuluu kristityn rukouselämään. Rukous on suuri lahja, jossa saamme lähestyä Jumalaa. Seurakansa haluaa tukea vaikeissa tilanteissa eläviä lähimmäisiä. Jaakob sanoo: "Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan" (Jaak. 5:16). Yhtyessämme rukoukseen voimme kokea rukouksen vahvistavan voiman.

Kuvituskuva: Suviseurojen kuvapalvelu

Tunnisteet:


suviseurat2019

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi