Torstai 22.8.2019
"
Herra, sinä olet oikeamielinen, oikeat ovat sinun päätöksesi. Ps. 119:137

Rippikoululeirillä Jumalan luomistyötä ihmettelemässä

Uutiset 6.8.2019 06:37 | Päivämies-verkkolehti


Rautiosaaren leirikeskuksessa pidettyyn erärippikouluun kuului kolmen päivän vaellus tuntureilla, Kiilopään alueella.
Sunnuntaina 14. heinäkuuta joukko innokkaita leiriläisiä kokoontui vanhempiensa kanssa Rautiosaaren leirikeskukseen aloittamaan rippikoulunsa kesäjaksoa. Ilta alkoi leiriohjaaja Unto Karttusen pitämällä alustuksella aiheesta ”Turvallinen koti”. Tuloillan jälkeen edessä oli kolmen päivän vaellus tuntureilla, Kiilopään alueella, minkä jälkeen leiriläiset palaisivat takaisin leirikeskukseen.

Seuraavana aamupäivänä vaellus alkoi pilvipoutaisessa säässä. Tavoitteena oli päästä viidentoista kilometrin päähän Kopsusjärvelle, jonne pystytettäisiin leiri. Matkan aikana leiriläiset hiljentyivät jumalanpalvelukseen ja kuuntelemaan oppituntia isänmaasta. Koskemattomassa erämaassa Jumalan luomistyö oli puhutteleva.



Toisen päivän rippikoululaiset viettivät Kopsusjärvellä leirin lähimaastossa oppitunneille osallistuen ja yhdessä pelaillen. Illalla he hiljentyivät kuuntelemaan alustusta musiikista Jumalan lahjana. Keskiviikkona leirin väki palasi takaisin vaelluksen lähtöpisteeseen Kiilopäälle, josta matka jatkui takaisin leirikeskukseen.

Vaelluksen jälkeen oli vielä muutama päivä aikaa pohtia uskoa ja elämää sekä nauttia yhdessäolosta. Nuoret olivat leirin aikana innokkaasti mukana kaikessa toiminnassa ja pitivät yllä hyvää ryhmähenkeä. Rippikoulu päättyi lauantaiaamuna herkkään konfirmaatiojuhlaan Rovaniemen kirkossa.
 
Teksti ja kuvat: Julia Salmi ja Joni Vikki

Lue lisää 7.8.2019 ilmestyvästä Päivämiehestä.
 

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi