Torstai 17.10.2019
"
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa. Ps. 136:1

Uskovien yhteys kantaa

Uutiset 13.9.2019 06:07 | Mirja Heikkilä


Madekosken kesäseuroissa ja raamattuluokan kodinillassa uskovien yhteys oli keskeinen aihe. Kesäseurojen viikkomessu vietettiin Turkansaaren kirkossa. 
Elokuun 17.–18. päivinä pidetyissä kesäseuroissa Sakari Trög kertoi Paavalin elämästä.

Saulus, juutalaisen opin saanut farisealainen oli kiivas mies, ja hän näki uskovaiset vihattavina. Hän otti kiinni nasaretilaisen seuraajia. Jumala pysäytti hänet. Uskovainen Ananias saarnasi Saulukselle evankeliumin ja Saulus sai näkönsä – myös uskon silmät avautuivat. Sauluksesta tuli Paulus, pieni, Paavali.

Jäähyväiskirje Efesoon

Paavali kiersi lähetysmatkoilla ja saarnasi uskoa. Efesossa Paavali saarnasi kolmen vuoden ajan, ja sinne syntyi seurakunta. Apostoli joutui lopulta itse hengenvaaraan, ja hänen piti jättää Efeso. Hän piti yhteyttä Efeson uskoviin ja kirjoitti jäähyväiskirjeen, jossa ennakoi kohtaloaan.

Apostoli Paavali muistutti, että on tärkeä valvoa uskossa ja pitää huolta toisista. Vaikka jokainen on vastuussa omasta uskonelämästä, uskon tiellä horjuvia on tärkeä tukea.

– Jos joku on jäämässä pois seurakuntayhteydestä, hänen kanssaan keskustellaan tukien ja nostaen, puhuja kannusti.

Paavali myös varoitti efesolaisia eriseurasta, ”hirmuisista susista” ja vääristä opettajista, jotka hajottavat uskovia.

– Uhkakuvista huolimatta Paavali lohdutti, että Jumala varjelee, kun uskovat eivät hylkää Jumalan sanaa.

Mooses, uskon esikuva

Usko oli keskeinen aihe myös 23. elokuuta raamattuluokan kodinillassa, joka aloitti syyskauden toiminnan. Keijo Nissilä kertoi heprealaiskirjeen pohjalta Mooseksen elämästä.

– Heprealaiskirje, kehotuspuhe uskossaan väsyneille, nostaa Mooseksen rohkaisevaksi esimerkiksi uskon voimasta.

Mooses säilyi lapsuuden uskossa. Nuorena aikuisena Mooseksella oli vaikea valinnan paikka.

– Egyptin prinssinä hänelle tarjoutui suurvallan rikkaus ja valta ja toisena vaihtoehtona oli heprealaisen orjakansan jäsenen osa, uskovaisen osa. Mooses valitsi uskon, koska hän ”katsoi palkanmaksoa”, kertoi Nissilä.

Mooseksen usko oli monta kertaa koetuksella, ja hän myös epäili.

– Kuitenkin hänellä oli koko elämänsä ajan yhteys uskoviin ja hän sai kokea, kuinka Jumala varjelee ja siunaa uskovia ja johdattaa elämän lopussa taivaan kunniaan, kuultiin puheessa.

Kuva: Kari Heikkilä

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi