Sunnuntai 15.12.2019
"
"Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän." Matt. 11:11

Viljo Juntunen Kalevassa: En ole käskijä vaan rauhallinen rinnallakulkija

Uutiset 11.8.2014 16:01 | Päivämies-verkkolehti
Kalevan Sunnuntai-liitteessä haastateltiin 10.8. Viljo Juntusta, joka valittiin kesäkuussa SRK:n johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.
– On esitetty tiukkojakin kysymyksiä. Mutta siitäkin huolimatta olen kohdannut asiallisen, miellyttävän median. Vastuullisen tehtävän vastaanottaessani olen toki tiennyt, mitä on odotettavissa. Ja pyrkinyt aina vastaamaan esitettyihin kysymyksiin rehellisesti, hän kertoo viime kuukausien kokemuksistaan Sunnuntai-liitteessä.

Haastattelussa Juntunen kertoo, kuinka itse sai parannuksen armon lukioiässä. Hän kulki erilaisissa paikoissa ja tutustui monenlaisiin uskonkäsityksiin, kunnes tie vei yhä useammin opiskelupaikkakunnan rauhanyhdistykselle. 

– Kysyivät, että haluaisitko sinäkin uskoa niin kuin me. Kun vastasin kyllä ja sain uskoa syntini anteeksi, tuona iltana oli eri keveä olo kävellä opiskelija-asunnolle, hän muistelee.

Juntusen mukaan usko on ollut kestävä, turvallinen perusta, jonka varaan on voinut elämäänsä rakentaa.
 
– Minun uskoni mukaan Jumala on kaiken tämän takana ja voi tehdä ihmeellisiä asioita, hän toteaa.

Juntunen toteaa, että henkinen väkivalta ei ole hyväkysyttyä missään olosuhteissa eikä ketään kohtaan.
 
– Uskovaisen toimintatapoihin kuuluu rinnallakulkeminen, nostaminen, ei missään oloissa hengellisen väkivallan käyttö, hän sanoo.
 
Koomisiakin vivahteita puheenjohtajavalinta on Juntusen mukaan aiheuttanut.
 
– Jossakin sosiaalisessa mediassa joku leukaili, että ’uusi paavi on valittu’. Siihen totesin, että kyllä Franciscus on ihan hyvä paavi edelleen, Juntunen kertoo.
 
– Vakavasti ottaen – en ole käskijä enkä usuttaja vaan rauhallinen rinnallakulkija, hän toteaa.
 
 
Tässä jutussa olevat Juntusen kommentit ovat sitaatteja Kalevan Sunnuntai-liitteessä 10.8. julkaistusta haastattelusta.

Tunnisteet:


juntunen srk puheenjohtaja

Lisää aiheesta:

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi