Keskiviikko 13.11.2019
"
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Room. 1:16

Porin pyhäinpäiväseuroissa juhlittiin 125-vuotiasta yhdistystä

Uutiset 9.11.2019 06:49 | Päivämies-verkkolehti


Porissa juhlistettiin pyhäinpäiväviikonloppuna rauhanyhdistyksen 125-vuotista taivalta. Juhlassa puhuttiin rauhanyhdistysten perustehtävästä, evankeliumin esillä pitämisestä. Sunnuntain seurapuheissa olivat esillä luottamus, taivaallisen ruoan merkitys uskon matkalla ja uskovaisen ihmisen päämäärä, taivaan koti. 
Haastavat alkuajat

Yhdistyksen historiaa valaisevan puheenvuoron juhlassa pitänyt Pekka Vuonokari havainnollisti niitä olosuhteita, joissa Porissa yhdistyksen alkuaikoina elettiin. Vuonna 1852 koetteli suurpalo, vähän myöhemmin nälkävuodet. Koettiin myös Venäjän sortokausi sekä useat sodat ja yhteiskunnalliset murrokset.

Yhdistyksen pöytäkirjoissa on muutama merkintä, jotka liittyvät kansan vaiheisiin. Talvisodan ajalta on maininta, että ompeluseuroja pidetään sitten kun ajat paranevat, ja jatkosodan ajalla varauduttiin majoittamaan rukoushuoneelle pommituksen jalkoihin jääneitä ja inkeriläisiä.

Yhdistyksen säännöistä ja pöytäkirjoista Vuonokari oli löytänyt yksityiskohtia, joilla on viestiä tähänkin aikaan. Yhdistyksen ensimmäisissä säännöissä päätettiin muun muassa ottaa jäseniksi ”ilman rajoitusta kumpaakin sukupuolta kaikista kansanluokista”. 1960-luvun alusta löytyneen merkinnän mukaan johtokunta oli antanut tehtäväksi tehdä lisää naulakoita erityisesti lapsia varten.

Puheenvuoronsa lopuksi Vuonokari muistutti, että rauhanyhdistys on vain työkalu evankeliumin työn tekemiseksi. Myös SRK:n tervehdyksen juhlaan tuonut Hannu Kallunki muistutti tästä rauhanyhdistysten perustehtävästä.


Aaron Rusava johti kuoroa niin kirkossa kuin rauhanyhdistykselläkin.

Päämääränä taivas

Sunnuntain seuroissa Hannu Kallunki muistutti kuulijoita ajallisen matkamme päämäärästä, taivaan kodista. Saarnan pohjana oli jäähyväispuhe, jolla Mooses hyvästeli rakkaan kansansa (5. Moos. 8:1–10).

Kallunki kertoi, että uskovaiset elävät ylösnousemususkon varassa. Uskomiseen ei tarvita omaa taitoa tai voimaa, sillä ainut voima on kätketty evankeliumiin ja sovitustyöhön.

Kallungin toisessa saarnassa aiheen käsittely jatkui ensimmäisen Pietarin kirjeen johdattelemana. Hän totesi, että haastetta voi tuoda esimerkiksi vierauden kokemus:

– Nykyajan modernille ihmiselle on epätodellista, että joku elää elämänsä tähdäten tuonpuoleiseen, taivaaseen. Uskovainen elää todeksi sanontaa ”käsi aurassa ja sydän taivaassa”.



Edessäpäin on hyvää

Pentti Vinnurvan puhe (Luuk. 24:41–53) käsitteli sitä, kuinka saarnamiehet ovat Jumalan renkipoikia jakaessaan taivaallista ruokaa.

– Vaikka ajassamme on näkyvissä suunta, jossa hylätään Jumalan sanan arvot, on samaan aikaan lähetystyön määrä kasvanut valtavasti. Maailmassa on vielä Sanan nälkää, Vinnurva totesi.

Eero Nuolioja rohkaisi puheessaan Heprealaiskirjeen 11. luvun pohjalta uskomaan ja luottamaan, kuten jo Aabraham aikoinaan – hän ei halunnut hylätä Jumalan lupauksia.

– Jumala valmistaa meille kaupunkia, johon pääsevät uskovaiset asukkaiksi. Ei ole väliä, onko maallinen asumus vaikka Tyrnävän peltolakeuksilla tai Porin kaupungissa, kun käy kutsu taivaan kaupungin asukkaaksi, sanoi Nuolioja.


Henrik Paukkusen mielestä valvojana on helppo kuunnella puheita: ”Täällä on aina niin rauhallista, että ihan ihmettelen sitä välillä.”

Lue lisää Porin juhlasta 13.11. ilmestyvästä Päivämiehestä. 

Teksti: Sirkka Vuorisalo, Elina Peltomaa
Kuvat: Mikko Tyni, Juho Linna
 

Tunnisteet:


pori

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi