Perjantai 6.12.2019
"
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja." Matt. 20:26-27

Espoon nuoret järjestivät musiikki-illallisen – nuorten into ihastutti

Uutiset 18.11.2019 06:37 | Päivämies-verkkolehti


Espoon rauhanyhdistyksen nuoret järjestivät isänpäivän aattona musiikki-illallisen aikuisille. Maukkaiden tarjoilujen ja kauniin musiikin lisäksi myös nuorten innostus ja oma-aloitteisuus ilahduttivat – idea illan järjestämisestä oli tullut nuorilta itseltään. 
Juhlan varttuneimpia vieraita edustaneet Eila ja Tauno Satomaa ihastelivat nuorten omistautumista. Eila ihmetteli nuorten oma-aloitteisuutta, Tauno korosti musiikin ja ruoan laatua sekä erinomaista ilmapiiriä.

Tilaisuuteen myytiin noin 130 illallislippua, joiden tuotto käytetään nuorisotyöhön. Tarjoilut sekä nuorten esittämä musiikki olivat erinomaisia. Illan kutsuvieraat, isät ja äidit, ystävät ja sukulaiset, olivat syystäkin ylpeitä nuorten aikaansaannoksista.

Useiden kuorolaulu- ja muiden musiikkiesitysten jälkeen Pekka Hintikka piti iltahartauden. Hän luki 1. Johanneksen kirjeen 2. luvusta muutaman jakeen.



Puheen pääpaino oli siinä, että Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikista synneistä. Hintikka yhdisti lukemansa tekstin tulevaan isänpäivään ja sanoi: ”Olkoon tavoitteenamme, että meistä isistä jää lapsillemme sellainen muisto, että isä oli uskovainen mies.” 

Tilaisuus oli täysin nuorten järjestämä, aikuiset ohjaajat osallistuivat vain tarvittaessa ruuanlaittoon ja neuvontaan. Kaikkiaan järjestelyihin osallistui noin 40 nuorta. Mukana oli sekä raamattuluokkalaisia että Nuorten perjantai -toiminnassa mukana olevia.


Illan suunnittelun ydinryhmän muodostivat Essi Hintikka (musiikki), Sofia Huhdanpää (ruoka ja tarjoilu), Linnea Tahkola (leivonta) ja Hannes Huhdanpää (talous ja markkinointi).

Nuorten perjantai, Nupe, on tuonut paljon uutta intoa ja yhteistä tekemistä Espoon Rauhanyhdistyksen varttuneiden nuorten keskuuteen. On syntynyt halu osallistua ja auttaa, tehdä yhdessä, yhteiseksi hyväksi.

Illasta jäi hyvä mieli. Tuntuu, että juuri tällaisia keitaita tarvitaan arjen keskellä. Oman paikkakunnan uskonystävien merkitys korostuu, ja
yhdessä kokeminen ja tekeminen vahvistavat yhteisöllisyyttä.



Jäämme mielenkiinnolla odottamaan upeiden nuorten ideoimaa seuraavaa tempausta, nuorten myyjäisiä. Myyjäisten jälkeen he aikovat järjestää vielä alueellisen nuortenillan, johon odotetaan paljon nuoria myös lähialueilta.

Teksti: Timo Pohjola
Kuvat: Jorma Kurtti
 

Tunnisteet:


nupe nuoret yhteisölisyys

Lisää aiheesta:

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi