Tiistai 25.9.2018
"
Herra sanoo: "Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa." Jes. 1:16

SRK:lla tulossa vilkas toiminnan syksy

Uutiset 17.8.2014 10:00 | Olli Lohi
SRK:n työvaliokunta kokoontui 14. elokuuta ensimmäistä kertaa kesäkuussa olleen johtokunnan järjestäytymiskokouksen jälkeen. Avauspuheenvuorossaan Viljo Juntunen loi katsauksen kuluneeseen kesään. Hän kertoi kokeneensa kohtaamiset median kanssa myönteisiksi.  
Kokouksessa todettiin, että tulevasta syksystä on tulossa SRK:n toiminnassa vilkas. Useissa rauhanyhdistyksissä vietetään vuosijuhlia. Syyskuussa on Maitoisten leirikeskuksen harjannostajaiset ja Oulun rauhanyhdistyksellä vietetään Päivämiehen ja SRK:n julkaisujen toimitusneuvoston 60-vuotisjuhlaa.
 
Ensivuonna Vaasassa järjestettävien suviseurojen osalta keskusteltiin ruotsin kielen huomioimisesta seuratapahtumassa. Suviseurat järjestetään ruotsinkielisellä alueella, mikä on tarkoitus huomioida muun muassa suviseurojen ohjelmassa, seurajärjestelyissä ja Päivämies-lehden sisällössä. 

Tunnisteet:


srk työvaliokunta

Lisää aiheesta:

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi