Keskiviikko 19.6.2019
"
Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Room. 11:33

"Lehden sisällön ja kerronnan pitää välittää oikeaa todellisuutta"

Uutiset 9.9.2014 08:24 | Hanna Kallunki


Päivämiehen 60-vuotisjuhlaan liittyvässä seminaarissa 6.9. kuultiin kolme puheenvuoroa, joissa luodattiin Päivämiehen nykytilannetta ja tulevaisuutta. Viestinnän asiantuntija Hanna Nurminen käsitteli puheenvuorossaan muun muassa journalismin kerrontatapoja ja muutosta. 
Seminaarin avasi SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen, ja tilaisuudessa alustivat Nurmisen lisäksi Olli Lohi ja Erkki Piri

Alustuksessaan ”Lehti vie viestin” Nurminen totesi, että niin Päivämiehen kuin muunkin median kerrontatavat muuttuvat aikojen kuluessa. Hänen mukaansa suurin muutos nykyjournalismissa on aiempaan verrattuna vuorovaikutteisuus: pyritään siihen, että lukijat ja toimitus ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Nurminen totesi, että saadakseen sanomansa perille Päivämiehen on tärkeää käyttää sellaista kieltä ja kerronnantapoja, jotka nykylukija ymmärtää. Nurmisen mukaan lehden sisällön ja kerronnan pitää välittää oikeaa todellisuutta ollakseen uskottava. Hän myös muistutti, että kuten muillakin viestimillä, myös Päivämiehellä on valtaa: se voi nostaa asioita keskusteluun ja esimerkiksi vahvistaa haluamaansa yhteiskunnallis- ta tai kirkollista kehitystä. 


Päivämiehen päätoimittaja Olli Lohi puhui SRK:n lehtien tavoitteista ja niiden toiminta-ajatuksesta. Lohen mukaan Päivämies on etupäässä uutislehti, jonka liitteenä kuukausittain ilmestyvät hartaus- ja lähetysmatkakirjoituksia sisältävä Siionin Lähetyslehti sekä nuortenliite Kapsäkki. SRK:n julkaisujen toimitusneuvoston jäsen Erkki Piri puhui SRK:n lehtien merkityksestä julkaisutyössä. 

Seminaariin osallistui nykyisiä ja entisiä Päivämiehen toimituksen työntekijöitä ja lehtiavustajia, SRK:n johtokunta ja julkaisujen toimitusneuvosto sekä viestintäryhmän jäseniä. 

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi