Perjantai 19.7.2019
"
Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet", ettei vastustajani saisi iloita tappiostani. Ps. 13:4-5

Teollisuushistoriaa ja taiteilua Tampereen tutustumisillassa

Uutiset 12.9.2014 07:34 | Päivämies-verkkolehti
Tampereen rauhanyhdistys täyttyi keskiviikkoiltana 3.9. tutustumisiltaa viettämään tulleista vanhoista ja uusista tamperelaisista. Ohjelma alkoi muutamilla faktoilla Tampereesta, jonka jälkeen seurasi kaupungin laajempi esittely.
Saimme tutustua muun muassa Tampereen teollisuushistoriaan, rooliin sisällissodassa, tärkeimpiin nähtävyyksiin, sekä Tampereeseen jääkiekkokaupunkina.

Esittelyn jälkeen kerrottiin Tampereen rauhanyhdistyksen nuorisotoiminnasta. Tampereella järjestetään nuorille retkiä, keskusteluiltoja, Rauhanyhdistyksen iltakyliä, joululeiri vuosittain, sekä viime vuosina myös Ski days -leiri helmikuun lopulla. Uusia tamperelaisia rohkaistiin osallistumaan myös rauhanyhdistyksen talkootyöhön, sillä työväki on muun muassa keittiöllä, kioskissa, kahvion kassoilla sekä urkutalkoissa tarpeen.

Uudet tulokkaat kävivät esittelemässä itsensä ja kertoivat, mistä ovat muuttaneet ja miksi. Useimmat kertoivat tulleensa työn tai opiskelupaikan perässä, mutta olipa joku tullut myös rauhallisia eläkepäiviä viettämään. Räisälän Arvon pitämän iltahartauden jälkeen oli vuorossa iltapala ja sen jälkeen leppoisaa yhdessäoloa taiteilun ja tutustumisen merkeissä. Ohjelmaan sisältyi piirtämistä, runoilemista tai esimerkiksi sarjakuvan suunnittelua. Kaikissa aiheena oli luonnollisesti: Tampere. 

Teksti: Hanna Hilliaho

Tunnisteet:


tampere tutustumisilta

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi