Lauantai 20.7.2019
"
Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. Room. 14:10

Maitoisten leirikeskuksessa vietettiin harjannostajaisia

Uutiset 16.9.2014 06:48 | Rauno Saarnio


Maitoisten leirikeskuksen laajennustyö on edennyt suunnitellusti ja harjakaisjuhlia vietettiin 5.9.
Perinteisesti harjakaisia vietetään, kun rakennus on säältä suojassa, yleensä vesikaton valmistuttua. Juhlan järjestää tilaaja, ja juhlaan kutsutaan kaikki hankkeeseen osallistuvat, esimerkiksi suunnittelijat, rakentajat ja valvojat.

Tilaisuudessa tilaajan puheenvuoron käytti SRK:n johtokunnan varapuheenjohtaja Valde Palola (kuvassa alla), joka kertoi olevansa ensimmäistä kertaa varsinaisissa harjakaisissa. Puheessaan hän kertasi hankkeen taustoja.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana leiriläisten määrä on lähes kaksinkertaistunut. Viimeisimmän tilaston mukaan SRK:n leireillä on vuoden aikana ollut noin 18 000 henkilöä. Eri leirikeskuksia on kehitetty vuorollaan, nyt on Maitoisten vuoro.  On ollut ilo nähdä, kuinka tukialueella on lähdetty innolla mukaan hankkeeseen, Palola puhui.



Rakentajien puolesta puheenvuoron käytti Mauno Pietarinen.

– Olin vuonna 1980 Maitoisissa rippikoulussa, myöhemmin olen liikkunut vähemmän näissä piireissä. Ihan mukavat muistot rippikoulusta jäi. Olen aikaisemmin rakentanut lähinnä rivi- ja kerrostaloja, tämä työmaa on vähän erilainen, Pietarinen kertoi.

Tuomo Paananen ja Heikki Pietarinen ovat työskennelleet Maitoisissa rakentamisen alkuajoista lähtien. Miehet kommentoivat, että uusiin huoneisiin tulisi laittaa korotettu maksu, niin upeat puitteet leiriläisille on tulossa.

Leirikeskustyöryhmän, SRK:n ja valvojan puheenvuoroissa kiiteltiin laadukasta työtä, hyvää ilmapiiriä ja siistiä työmaata.


Laajennustyöstä ovat vastanneet projektin vetäjä Osmo Aho (vas.), työpäällikkö Kari Pietarinen, vastaava mestari Henri Pietarinen, rakennustoimikunnan sihteeri Tuomo Kilpeläinen ja SRK:n tekninen isännöitsijä Asko Syrjälä.


Maitoisten leirikeskus laajennuksen jälkeen

- Kaksikerroksinen
- Pinta-ala 987,5 m2
- 14 majoitushuonetta, joissa omat wc:t ja suihkut
- Uusi ajanmukainen keittiö
- Ruokasali 140 hengelle
- Pääsisäänkäynti, aula, tekniset tilat, esteettömyys huomioitu, hissi toiseen kerrokseen
 

Lisää aiheesta:

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi