Maanantai 21.10.2019
"
Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi, olla sydämestäni sille kuuliainen. Ps. 119:34

Johanna Hurtig kertoi SRK:n työvaliokunnalle tutkimuksestaan

Uutiset 10.10.2014 15:19 | Päivämies-verkkolehti


SRK:n työvaliokunta järjesti 9. lokakuuta tilaisuuden, jossa perehdyttiin tutkija Johanna Hurtigin tutkimukseen Taivaan taimet, Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta.
Tutkimuksessa on selvitetty seksuaalisen väkivallan, uskon ja yhteisön välisiä yhteyksiä vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Viljo Juntunen kertoi tervetulopuheessaan, että Hurtigin tutkimuksen aihepiirin äärellä oltiin myös vuosi sitten SRK:n tiedotustilaisuudessa. Hän sanoi, että yhteistä tapaamista Hurtigin kanssa oli suunniteltu jo pitkään.

– Toiveena on, että tämän illan kautta saataisiin tietoa, josta voisi olla opiksi otettavaa, Juntunen totesi.
 
Hurtig avasi puheenvuorossaan tutkimuksensa tuloksia uskon ja yhteisön merkityksestä väkivaltatapauksissa. Hurtig painotti, että hänen tutkimuksensa on vain yksi ikkuna yhteisön todellisuuteen. Hän kertoi tutkimuksensa lähtökohdista ja perusteista sekä siitä, että tutkimuksen aloittaminen tästä aiheesta ei ollut helppoa.
 
Hurtigin mukaan yhteisö ja usko vaikuttavat perhe-elämään. Lapselle muodostuu opetuksen pohjalta kuva turvallisesta yhteisöstä. Jos todellisuus on toisenlainen, lapsen mieli järkkyy. Tutkimuksessa ilmeni, että erilaisuuden ja poikkeavuuden kokemukset olivat uhreille raskaita erityisesti tilanteissa, joissa lähipiiri ei ymmärtänyt heidän kokemuksiaan, Hurtig totesi.
 
Puheenvuorossaan Hurtig käsitteli muun muassa perheissä ilmenevää fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa sekä hengellisen väkivallan ilmenemistä yhteisöissä. Keskustelun pohjaksi hän antoi käytännön esimerkkejä, joiden ratkaisemiseksi pohdittiin yhdessä toimintamalleja.

Keskustelun puheenjohtaja Matti Taskila totesi lopuksi, että ilta oli ollut monella tavalla tarpeellinen. 

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi