Maanantai 23.9.2019
"
Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Ps. 92:2

​Venäjän syysseuroihin kokoontui väkeä laajalta alueelta

Uutiset 3.11.2014 06:37 | Päivämies-verkkolehti


Iloisia tervehdyksiä kuului Moskovan Leningradin rautatieasemalla, kun Suomesta ja eri puolilta Venäjää tulleet seuravieraat tapasivat toisensa. Venäjän vanhoillislestadiolaisten syysseuroja vietettiin 24.–26.10. Seurat olivat nyt ensimmäisen kerran Moskovassa. ​
Siirryimme rautatieasemalta Izmailovo-hotelliin, joka toimi sekä seurapaikkana että ruokailu- ja majoituspaikkana. Seuraväkeä kokoontui yli sata henkeä eri puolilta Venäjää ja Suomesta. Moskovan ja Tverin alueen väki vastasi seurojen järjestelyistä.  


Ilpo Saukkosen puheen tulkkasi venäjäksi Paula Konttinen.


Syysseurojen avajaistilaisuuteen tuotiin terveisiä Suomesta ja Venäjän eri alueilta: Moskovasta, Tveristä, Petroskoista, Pihkovasta, Pietarista, Samarasta, Terijoelta, Viipurista, Koivistolta, Saratovista ja Birskistä. Myös Keniasta kuulimme terveisiä. Avajaisten puheenvuoroissa iloittiin siitä, että oli päästy Jumalan sanan kuuloon syysseuroihin ja tapaamaan matkaystäviä sekä Venäjältä että Suomesta.

Kuulimme, että Samarassa on vilkasta toimintaa: sunnuntaisin kokoonnutaan kotiseuroihin ja lähetysseuroja pidetään siellä neljä kertaa vuodessa. Samaraan ollaan suunnittelemassa ensi kesäksi lasten leiriä. 


Hotellin vieressä on laaja Izmailovon Kremlin alue, jossa on perinteiseen vanhavenäläiseen tyyliin rakennettuja taloja. 


Perjantaina oli Venäjän rauhanyhdistysten kokous, jossa käytiin läpi ensi vuoden SRK:n lähetysmatkasuunnitelma. SRK on järjestänyt lähetysmatkoja Venäjälle jo 25 vuoden ajan. Suunnitelman mukaan ensi vuonna järjestetään 28 lähetysmatkaa, jotka suuntautuvat seitsemälle eri alueelle. Kaukaisimmat seuramatkat suuntautuvat Birskin alueelle. Alue sijaitsee Ural-vuoriston länsipuolella, noin 1600 kilometriä Moskovasta itään.

Kokouksessa kuultiin, että ensi vuonna syysseurat järjestetään Viipurissa ja seurojen suunnittelu on jo aloitettu. Kaikki toivotettiin tervetulleiksi Viipurin seuroihin. 
 
Sunnuntaina vietettiin messu sekä hotellin seuratilassa että Inkerin kirkon Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Kirkko täyttyi seuravieraista viimeistä penkkiä myöten. Messun toimittivat kirkkoherra Igor Alisov ja pastori Andrei Jurtajev, Olavi Voittonen saarnasi ja tulkkina toimi Pentti Kähkönen.




Voittonen puhui päivän evankeliumitekstin pohjalta siitä, miten Jeesus antoi omilleen tehtävän saarnata syntien anteeksiantamusta. Tämä anteeksiantamus oli tarjolla kaikille messuun osallistuneille. Messun yhteydessä Esko Löppönen toi terveisiä Moskovan Inkerin kirkon ystävyysseurakunnalta Ranualta ja Juha Alanko esitti SRK:n tervehdyksen.

Seurojen päätöspuheessaan Johannes Leppänen puhui lasten evankeliumin pohjalta. Hän totesi, että Jumalan valtakunta on lasten valtakunta. Jumala pitää omistaan hyvää huolta myös arkisen elämämme keskellä.

Näin erkanimme kukin kotimatkoillemme, ensi vuonna tavataan Viipurissa.

Teksti: Juha Alanko
Kuvat: Pentti Kähkönen
 
Lue lisää Venäjän syysseuroista 5.11. ilmestyvästä Päivämiehestä.
   

Tietoa vuoden 2015 Venäjän syysseuroista:
 
Vuonna 2015 Venäjän syysseurat järjestetään Viipurissa 23.–25.10.2015. Sinne toivotaan runsaasti seuravieraita sekä Venäjältä että Suomesta. Suomesta järjestetään sinne yhteismatka, josta tullaan ilmoittamaan tarkemmin ensi vuonna Päivämies-lehdessä.
 

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi