Perjantai 19.7.2019
"
Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet", ettei vastustajani saisi iloita tappiostani. Ps. 13:4-5

Helsingissä puhuttiin Raamatun lukemisen tärkeydestä

Uutiset 16.1.2015 06:20 | Päivämies-verkkolehti


Helsingin rauhanyhdistyksellä keskusteltiin loppiaispäivillä 11. tammikuuta Raamatun lukemisen tärkeydestä. Keskustelua edelsi Martti Sallisen alustus aiheesta "Raamatun asema uskovaisen elämässä".
Sallinen nosti keskustelun herättäjäksi vain yhden kysymyksen: miten ja millä tavoin "seurustelemme" kirjoitetun Jumalan sanan kanssa niin, että elämämme tärkein asia säilyisi sydämissämme ensimmäisellä sijalla?

Raamattu on uskonelämän ylin ohje. Siksi olisi tärkeää pysähtyä sen tekstien äärelle. Jumalan sanaa lukemalla ihminen rakentaa, hoitaa ja vahvistaa uskonelämäänsä. Keskusteluissa on hyödyksi, jos tuntee Raamattua.

Raamatun keskus on Kristus. Vanha testamentti sisältää lupauksen Vapahtajasta, ja Uudessa testamentissa tämä lupaus käy toteen.

– Onko Raamattu meille rakas? Sallinen kysyi.

Moni kokee, että Raamatun lukemiselle ei tahdo olla aikaa. Nykyaikana kiire, tehokkuus, hyöty ja menestys tahtovat ajaa hiljentymisen edelle.

– Jumala ei luonut kiirettä, Sallinen muistutti.

Jotkut pelkäävät ymmärtävänsä Raamatun kirjoituksia väärin ja ajattelevat, että seuroissa käyminen riittää. Toiset taas kokevat, että Raamatun kieli on vaikeaselkoista ja vanhahtavaa. Näin onkin, ainakin mitä tulee vanhaan Bibliaan. Sallinen suositteli tutustumaan SRK:n kustantamaan Trio Raamattuun, joka sisältää rinnakkain kolme eri raamatunkäännöstä. 

Alustaja mainitsi myös taustatietoja Raamatusta: Raamattu on laajimmalle levinnyt kirja, jota siteraataan maailmassa eniten. Se on käännetty yli 2 000 kielelle, ja miljoonat ihmiset lukevat sitä päivittäin.

Teksti ja kuva: Venla Hartikainen

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi