Sunnuntai 21.7.2019
"
Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." Luuk. 5:10

Kirkkopalvelujen edustajat vierailivat SRK:lla

Uutiset 26.1.2015 06:50 | Päivämies-verkkolehti


Kirkkopalvelujen valtuuston puheenjohtaja piispa Seppo Häkkinen ja johtaja Ilkka Mattila vierailivat SRK:n toimistolla 20.1. Tapaamisessa käytiin vilkas, lämminhenkinen keskustelu. 
Kirkkopalvelut on kirkollinen palvelujärjestö, jonka perustehtävä on auttaa seurakuntia menestymään omassa työssään.

– Ilkka Mattila otti yhteyttä ja kertoi, että heillä on ollut tapana aika ajoin tavata herätysliikkeiden edustajia. Hän totesi, että nyt kun SRK:lla on tullut henkilövaihdoksia he kävisivät mielellään vierailulla, ja me toivotimme heidät lämpimästi tervetulleiksi, SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaara kertoo.

Kirkkopalvelut ry on tehnyt Kirkkopäivien yhteydessä yhteistyötä rauhanyhdistysten kanssa muun muassa Jyväskylässä ja Oulussa. Tapaamisessa esiteltiin yhdistysten toimintaa ja keskusteltiin ajankohtaisista asioista.
 
Yhtenä keskusteluaiheena oli vapaaehtois- ja talkootyö, jolla on tärkeä merkitys molempien yhdistysten toiminnassa. Muun muassa Yhteisvastuukeräys perustuu laajaan vapaaehtoistyöhön ja vastaavasti esimerkiksi SRK:n leiritoiminnan perusta on talkootyössä.
 
SRK:n edustajina tilaisuudessa olivat mukana johtokunnan puheenjohtajat Viljo JuntunenMatti Taskila ja Valde Palola sekä pääsihteeri Juha Kaarivaara.
 
Kirkkopalvelut järjestää muun muassa Yhteisvastuukeräyksen, Kirkkopäivät ja Tiekirkko-toiminnan sekä tuottaa diakonisia hyvinvointi- ja sosiaalipalveluja. Kirkkopalvelujen omistama Kotimaa Oy on kustannusyhtiö ja viestinnän asiantuntijapalveluyritys. Kirkkopalvelut-Kotimaan yhteensä non 430 työntekijää toimivat pääosin Järvenpäässä, Pieksämäellä ja Helsingissä. Kirkkopalvelujen jäseninä on 340 seurakuntaa, 60 järjestöä ja 21 opintojärjestöä.

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi