Perjantai 18.1.2019
"
Minä olen löytänyt palvelijani Daavidin ja voidellut hänet pyhällä öljylläni. Minun voimani vahvistaa häntä ja käteni on hänen tukenaan. Ps. 89:21-22

Riemuitseva palmusunnuntai vie Jeesuksen kärsimysmatkalle

Uutiset 29.3.2015 06:16 | Päivämies-verkkolehti


Palmusunnuntaita vietetään viikkoa ennen pääsiäistä sen muistoksi, että Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Kansa tervehti häntä riemuiten palmunoksin. Nämä tapahtumat kuitenkin aloittavat hiljaisen viikon, joka vie kohti Jeesuksen kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemista. P
ohjoisissa maissa pääsiäisen pajunkissat symboloivat palmunoksia. 
Palmusunnuntain tapahtumapaikkana oli Jerusalem, jossa valmistauduttiin edessä olevaan pääsiäiseen. Se oli yksi suurista juutalaisista pyhiinvaellusjuhlista, jota vietettiin Egyptin orjuudesta vapautumisen (exodus) muistoksi. Sadat tuhannet pyhiinvaeltajat tungeksivat tuolloin kaupungissa.
 
Jeesuksen julkinen toiminta oli herättänyt messiaanista innostusta, mikä näkyi, kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin: kulkureitille heiteltiin palmunoksia ja Jeesusta tervehdittiin pyhiinvaelluslauluin. Hoosianna-hymni enteili odotuksen täyttymistä. Tämä vihastutti Jeesuksen vastustajia. 

Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta: Kristuksen julkinen toiminta tähtäsi alusta lähtien hänen elämänsä viimeisiin päiviin. Jumalanpalveluksissa luetaan aina Filippiläiskirjeen katkelma, joka vie pitkäperjantain tapahtumiin ja kertoo Kristuksen nöyrtymisestä ja alentumisesta: "Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti." (Fil. 2:5-8)

Palmusunnuntain kuninkaalla on "Jumalan muoto" ja oikeus olla "Jumalan vertainen". Kuitenkaan Jeesus ei pidä kiinni oikeuksistaan eikä vallastaan. Hän luopuu omastaan, ottaa orjan muodon, alentaa itsensä, on kuuliainen ristinkuolemaan asti. Miksi hän nöyrtyy ja kätkee valtansa? Hän kärsii ja kuolee sovittaakseen ihmisten synnit ja voittaa kuoleman vapauttaakseen meidät synnin vallasta ja tuodakseen meille elämän.  

Palmusunnuntaina virpojat kulkevat ovelta ovelle ja jatkavat omalla tavallaan 300-luvulla syntynyttä perinnettä. Pajunkissat ovat pohjoisten maiden palmunoksia. Virpominen on pohjimmiltaan pääsiäisen sanoman viemistä naapureille ja siunauksen toivottamista. 

Lähde: evl.fi

Kuva: Marketta Lumijärvi
 

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi