Pohdin kuuden muun kuopiolaisopiskelijan kanssa uskovaisen opiskelijan elämää. Totesimme, että opiskeluvuodet eivät ole vain välivaihe, vaan itsessään täyttä elämää: merkityksellistä ja turhauttavaa kaurapuuroarkea, ristiriitoja ja unelmia – ja samalla arvojen ja tavoitteiden rakentumisen aikaa.
Huomasimme myös, että nuorelle aikuisuudelle on yhtä monta tarinaa kuin kokijaa. Paljon on silti yhteistäkin.
Avautuu nyt oma tie
Alavalintakysymys on ollut meille samalla kysymys itsestämme. Mikä minulle on merkityksellistä? Millaisia lahjoja olen saanut käytettäväkseni?
– Esimerkiksi luovuutta tai tunneälyä voi olla vaikeampi nähdä lahjoina, jos ne eivät näy paperilla numeroina ja suorituksina, Juho J. miettii.
Koska identiteettikysymys on elämänmittainen, matkalle peruskoulusta työelämään saattaa mahtua hukkamutkien tuntua. Koulutusyhteiskunnassamme on nykyisellä lainsäädännöllä onneksi vielä varaa hapuilulle.
– Minulla on kokemusta siitä, että hakee useasti, eikä pääse. Joka kerta on uudestaan tyhjän päällä, kun mikään koulu ei alakaan syksyllä, kertoo Tuulia.
Olemme kokeneet, että pettymyksen äärellä ei jaksa tajuta tarkoituksia. Ja silti elämänkoulu on saattanut olla opettavaisimmillaan juuri vaihtuvien kaupunkien ja maisemien vuosina, joina ajattelun kehittymistä ei ole voinut mitata opintopisteissä.
Uskoon, työhön me rakennumme
Jotkut suomalaisen kulttuurimme arvot saattavat näyttäytyä nuorelle armottominakin. Juho A. nostaa esimerkiksi ajatusmallin, jonka mukaan jokainen on oman onnensa seppä.
– Voi alkaa uskoa, että menestys olisi omaa ansiota, hän miettii.
Toisaalta useampi meistä tunnistaa itsessään historiastamme kumpuavan suoritusmentaliteetin. Annukka kokee joutuneensa lukiossa uupumisen jälkeen oppimaan kantapään kautta suhtautumaan itseensä uudella armollisuudella.
– Minulle on saavutus, että ammattikorkeakoulun todistuksessani on peräti pari ykköstä. Välillä on täytynyt laittaa oma jaksaminen etusijalle, hän korostaa.
Pohdimme, että suhteessa työhön ja rahaan olisi hyvä säilyttää elämänläheisyys, jolloin tärkein motiivi saisi olla toimeen tuleminen.
– Kiitollisuus nousee, kun haluaa nähdä kaikessa suuremman sallimuksen. Toisaalta onnihan on tyytyväisyyttä. Sen näkökulman valitsemalla jokainen voi olla terveesti onnensa seppä, Annukka sanoo.
Auta aikaa löytämään
Olemme kokeneet, että opiskelijan arki voi tuntua koulutehtävien, kesätyöhaun ja ihmissuhdepohdintojen kanssa estejuoksulta. Arjen perusasioista huolehtiminen saattaa jäädä taka-alalle: yöt lyhyiksi ja ruoka hotkaistuksi. Opiskeluvuosina olemme onneksi vastuussa lähinnä itsestämme, joten arjen rytmiä saa vielä huoletta harjoitella.
Välillä on hyvä antaa aikaa ihmisten kohtaamiselle. Opiskeluvuodethan ovat paitsi asiantuntijuuden hankkimista, myös kestävien ihmissuhteiden solmimisen aikaa.
– Työelämäänkin kaivataan nykyään persoonaa ja yhteistyötaitoja. Ja jos ne taidot eivät kehity iltakylässä, niin missä sitten? miettii Tuulia.
Vastapainoksi voi sitten tarvita ihmisvapaita iltoja; on taito osata jäädä kämpille järjestelemään ajatuksiaan.
Keskellemme luo arvostusta
Vanhoillislestadiolainen nuorisokulttuuri on valtavan sosiaalista. Se voi olla paitsi antoisaa, myös uuvuttavaa – jopa kivuliasta, jos kokee tiiviiden piirien keskellä irrallisuutta. Silloin rauhanyhdistyksellä käymisestäkin voi tulla raskasta.
Koemme, että omaa yksinäisyyskokemusta vasten arjen ihmissuhteet näyttäyvät erityisenä kiitollisuuden aiheena. Silloin on ehkä helpompi ojentaa kättä sosiaalisten lähestymisesteiden ylikin. Luotettava saattomies on jokaisen perustarve.
– Ajattelen, että kavereita voi saada liikkeelle lähtemällä ja aktiivisuudella, mutta läheinen ystävyys annetaan lahjana, Annukka sanoittaa.
Mietitään yhdessä
Nuorten ajanviettotavoista heijastuu terve ilmapiiri: Jos ry:llä ei ole viikonloppuiltana seuroja, ensimmäinen kysymys on, kuka pitää nettiseurat. Vasta sen jälkeen mietitään muuta tekemistä.
Usein iltakylät ajautuvat keskustelupainotteisiksi. Emmille tärkeää on ollut huomata, että kaikenlaisista asioista ja ilmiöistä voi puhua avoimesti.
– Tuntuu turvalliselta huomata, että muutkin miettivät samoja asioita, hän sanoo.
Ristiriitoja vähentää, kun ajankohtaisia asioita puntaroidaan yhdessä.
Suuren maailman keskellä on paikkamme selkeä
Tiedostamme, että vaikka elämme valtakulttuurista poikkeavan taustayhteisön keskellä, emme ole muusta yhteiskunnasta irrallisia. Se vaikuttaa meihin ja me siihen.
– Kyllä isot jutut maailmalla heilauttavat tätä meidänkin kuplaa. Esimerkiksi jos koko yhteiskunta menee liberaalimpaan suuntaan, se vaikuttaa arkisiin asenteisiimme, vaikka uskon perusta ei muutu, Juho A. sanoo.
Koemme kuitenkin, että usko näyttäytyy uskovaisen nuoren elämässä aallonmurtajana. Sitä vasten uskallamme rakentaa unelmia tulevastakin.
JUTUSSA HAASTATELTUJEN NUORTEN ELäMäNTILANNE PäHKINäNKUORESSA
- Arjen polttoaineet: uni, ruoka, liikunta, ystävyys, evankeliumi
- Viikon rytmittäjät: lukujärjestys, seurat ja harrastukset
- Pieniä kysymyksiä: Kenellä on kylä? Ehtisinkö tiistaisählyyn? Selviänkö huomisesta tentistä?
- Ajankohtaisia kysymyksiä: Ketä äänestän eduskuntavaaleissa? Saanko kesätöitä?
- Suuria kysymyksiä: Kuka olen? Mihin kuulun? Siunaako Luoja minulle elämänkumppanin? Jaksanko uskoa?
Teksti ja kuvat: L.L.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys