Teim­me Mat­ti När­hen kans­sa syys­kuus­sa lä­he­tys­mat­kan Lou­nais-Suo­meen ja Ah­ve­nan­maal­le. En­sim­mäi­set lä­he­tys­seu­ram­me oli­vat Sa­lon van­has­sa puu­kir­kos­sa. Lop­pu­mat­kas­ta saim­me viet­tää ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta Ec­ke­rön kes­ki­ai­kai­ses­sa har­maa­ki­vi­kir­kos­sa (ku­vas­sa).

Sa­lon kirk­koon tul­les­sam­me ys­tä­väl­li­nen seu­ra­kun­ta­mes­ta­ri oli jo ka­dul­la vas­taa­not­ta­mas­sa. Kirk­ko oli ul­koa ra­pis­tu­nut mut­ta si­säl­tä upea ja ko­di­kas, siis niin kuin Her­ran Sii­o­ni. Mat­ti När­hi pu­hui Kris­tuk­sen rak­kau­des­ta, joka il­me­ni myös Jee­suk­sen lau­pi­aas­sa kat­sees­sa us­kon­sa kiel­tä­nyt­tä Pie­ta­ria koh­taan.

Van­ho­jen ys­tä­viem­me Kai­ja ja Mart­ti Ha­vi­an vie­raan­va­rai­ses­sa ko­dis­sa oli seu­rat. Ma­tin teks­ti oli en­sim­mäi­ses­tä Jo­han­nek­sen kir­jees­tä: "äl­kää us­ko­ko kaik­kia hen­kiä. Ko­e­tel­kaa ne, tut­ki­kaa, ovat­ko ne Ju­ma­las­ta, sil­lä maa­il­mas­sa on liik­keel­lä mo­nia vää­riä pro­feet­to­ja." Jee­suk­sen sa­no­jen mu­kaan ek­sy­tyk­set ovat ajan­koh­tai­sia eri­koi­ses­ti lo­pun ajal­la.

Seu­roi­hin tut­tuun kau­pun­kiin

Kuus­jo­en seu­ra­kun­ta­ta­lol­le seu­roi­hin aja­es­sam­me to­te­sim­me, et­tä on sitä erä­maa­ta ete­läs­sä­kin. Seu­ro­jen jäl­keen oli il­ta­ky­lä van­han kar­ta­non kook­kas­sa pää­ra­ken­nuk­ses­sa, jos­sa koko seu­ra­vä­ki oli läs­nä.

Ha­li­kon seu­ra­kun­ta­ta­los­sa pi­tä­miem­me seu­ro­jen jäl­keen jat­koim­me mei­dän mo­lem­pien opis­ke­lu­kau­pun­kiim­me Tur­kuun. Siel­lä en­sim­mäi­set seu­rat oli­vat Tu­run rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Teks­ti­nä­ni oli 4. Moo­sek­sen kir­jan 12. luku, jos­ta käy il­mi, et­tä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nal­la on ai­kaa ja kär­si­väl­li­syyt­tä odot­taa vä­sy­nyt­tä mat­ka­mies­tä. Myös Kaks­ker­ran seu­ra­kun­ta­ta­los­sa Tu­run saa­ris­tos­sa pi­det­tiin seu­rat.

Kuu­li­joi­na nuo­ria per­hei­tä

Mat­kus­tim­me Maa­ri­an­ha­mi­naan lai­val­la, jos­sa oli mat­kus­ta­jia pal­jon men­nen tul­len, sil­lä Ah­ve­nan­maal­la oli sa­maan ai­kaan sa­don­kor­juu­juh­la. Is­ra­e­lis­sa Van­han tes­ta­men­tin ai­ka­na kor­juu­juh­la oli ny­kyi­sen hel­lun­tain ai­ka­na.

Sa­ta­mas­sa vas­tas­sam­me oli nuo­ri si­sar, joka huo­leh­ti kul­je­tuk­sis­tam­me koko saa­rel­la olom­me ajan. Asun­nok­sem­me oli va­rat­tu ti­la­va ker­ros­ta­lo­a­sun­to. Siel­tä oli upe­at nä­kö­a­lat me­rel­le ja sa­ta­maan. Kir­joi­tim­me ter­veh­dyk­se­näm­me asun­non omis­ta­jal­le: "Täs­sä se köy­hä mat­ka­mies saa vä­hän le­vä­tä."

Maa­ri­an­ha­mi­nas­sa en­sim­mäi­set seu­rat oli­vat Mar­tin kir­kos­sa. Seu­ra­vä­ke­nä oli enim­mäk­seen nuo­ria per­hei­tä. Mat­ti saar­na­si Kor­ne­liuk­ses­ta, joka ei tul­lut au­tu­aak­si ru­koi­le­mal­la ei­kä al­mu­ja an­ta­mal­la, vaan vas­ta kun kuu­li Pie­ta­rin suus­ta an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min.

Ju­ma­la joh­taa saar­naa

Ju­ma­lan­pal­ve­lus Ec­ke­rön kir­kos­sa ys­tä­väl­li­sen kirk­ko­her­ran joh­dol­la oli mie­liin­pai­nu­va. Se al­koi kuo­ro­lau­lul­la, ja mi­nul­le tuli aja­tus, et­tä se oli ter­ve­tu­lo­toi­vo­tus meil­le. Muu­toin li­tur­gia oli kirk­kom­me ai­kai­sem­man kaa­van mu­kai­nen.

Run­saan li­tur­gi­sen oh­jel­man kes­kel­le meil­le oli va­rat­tu puhe, joka osui mi­nun vuo­rol­le­ni. Teks­ti­nä­ni oli päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti. Saar­na tul­kat­tiin ruot­sik­si. Juh­la­vuus jän­nit­ti, mut­ta Ju­ma­la kuu­li ru­kouk­se­ni ja aut­toi, jo­ten ly­hy­es­sä saar­nas­s­sa­ni saa­toin tuo­da esil­le sa­no­man Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ja syn­tien an­teek­si saa­mi­ses­ta. Lo­puk­si saim­me naut­tia Her­ran Py­hän eh­tool­li­sen.

Kirk­ko­seu­ro­jen jäl­keen Mat­ti pu­hui Ec­ke­rön seu­ra­kun­ta­ta­los­sa Efe­so­lais­kir­jeen 6. lu­vun no­jal­la Ju­ma­lan sota-aseis­ta, jot­ka ovat hen­gel­li­set, vaik­ka nii­den ver­taus­ku­vi­na teks­tis­sä ovat tais­te­lu­a­seet.

Vä­ki­mää­rä kas­vus­sa

Mie­les­täm­me eri­tyi­ses­ti Maa­ri­an­ha­mi­na on koh­de, jon­ne lä­he­tys­mat­ko­ja ja mui­ta seu­ro­ja kan­nat­taa jär­jes­tää. Siel­lä on enim­mäk­seen nuo­ria kris­tit­ty­jä, ja vä­ki­mää­rä näyt­tää ole­van kas­vus­sa.

Pa­luu­mat­kal­la ta­pa­sim­me yl­lät­tä­en erään si­sa­ren, jon­ka olim­me näh­neet edel­li­se­nä il­ta­na St. Mår­ten­sin kir­kos­sa pi­de­tyis­sä seu­rois­sa. Kol­men kes­ken mat­kam­me su­jui­kin rat­toi­sas­ti kes­kus­tel­len.

Yh­teen­ve­to­ma lä­he­tys­mat­kas­tam­me voim­me lii­oit­te­le­mat­ta sa­noa, et­tä jär­jes­tä­jien ja ma­joit­ta­jien jär­jes­te­lyt oli­vat eri­no­mai­set. Kaik­ki­al­la saim­me ko­kea Ju­ma­lan las­ten ja seu­ra­kun­tien työn­te­ki­jöi­den ys­tä­vyyt­tä ja pal­ve­lu­alt­tiut­ta.

Mat­kas­tam­me jäi meil­le mu­ka­vat muis­tot. Lä­he­tys­mat­kam­me an­toi meil­le vaih­te­lua ja vir­kis­tys­tä. Pit­kil­lä ajo­mat­koil­lam­me pu­huim­me myös ties­tä ja mat­kas­ta. Kes­kus­te­lim­me myös muu­ta­mis­ta raa­ma­tun­koh­dis­ta, jois­ta "pro­fe­toim­me puo­lit­tain".

Teks­ti: Kal­le Lai­va­maa

Ku­vat: Mat­ti När­hi