Tero Pit­kä­lä

Raa­he

Kun lä­hes 400 mies­tä lau­laa täy­des­tä sy­dä­mes­tä, lau­lu on us­ko­mat­to­man voi­ma­kas­ta.

Isän­päi­vän aat­to­na Raa­hen kirk­koon ko­koon­tui yh­teis­lau­lus­ta kiin­nos­tu­nei­ta mie­hiä vir­sien ja Sii­o­nin lau­lu­jen ää­rel­le. Lau­lun voi­mak­kuu­des­ta ker­too hy­vin se, et­tä vä­lil­lä mu­ka­na ol­leen trum­pe­tin ään­tä ei erot­ta­nut.

Il­lan tee­ma­na oli Rau­ha, ja lau­lut kä­sit­te­li­vät ajal­lis­ta ja ian­kaik­kis­ta rau­haa. Sa­nat ker­toi­vat isän­maas­ta, us­kon tuo­mas­ta sy­dä­men rau­has­ta sekä täy­del­li­ses­tä rau­has­ta tai­vaas­sa.

Kirk­ko­ti­lai­suu­den juon­si­vat kant­to­ri Jou­ni Pie­ti­läi­nen ja kap­pa­lai­nen Mar­kus Tuuk­ka­nen. Al­ku­soit­toi­na kuul­tiin il­lan sä­es­tä­jän Ol­li Kin­nu­sen ur­kuimp­ro­vi­saa­ti­oi­ta.Tuuk­ka­nen piti myös har­tau­den kir­kos­sa. Har­taus­pu­hees­saan Tuuk­ka­nen muis­tut­ti, et­tä us­ko­vat ovat val­mii­ta saar­naa­maan rau­han evan­ke­liu­mia.

Yh­des­sä lau­la­mi­nen vah­vis­taa

Yh­des­sä lau­la­mi­nen ko­et­tiin yh­dis­tä­vä­nä ja us­koa vah­vis­ta­va­na. Paa­vo­la­lai­set Jani Pöys­kö ja Pau­li Kar­hu­maa oli­vat yl­lät­ty­nei­tä sii­tä, mi­ten laa­jal­ta alu­eel­ta ti­lai­suus oli ve­tä­nyt vä­keä pai­kal­le. Pöys­kö oli ti­lai­suu­des­sa jo vii­me vuon­na, kun se jär­jes­tet­tiin en­sim­mäi­sen ker­ran.

– Täs­tä on tu­los­sa hyvä pe­rin­ne, ja yh­des­sä lau­la­mi­nen vah­vis­taa, to­te­si Pöys­kö.

– Lau­la­mi­ses­sa voi ko­kea pa­lan tai­vas­ta. Lau­la­mi­nen kar­kot­taa pa­ho­lai­sen ja kuor­mat ke­ve­nee, Kar­hu­maa poh­dis­ke­li il­lan an­tia Lut­he­rin sa­no­ja mu­kail­len.

Evan­ke­liu­min voi­min

Ti­lai­suus jat­kui Raa­hen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä, jos­sa kuul­tiin il­ta­pa­lan jäl­keen Ma­ti­as Mu­ho­lan pu­heen­vuo­ro il­lan tee­mas­ta. Mu­ho­la to­te­si, et­tä rau­haa voim­me ko­kea ko­to­na, yh­teis­kun­nas­sa ja sie­lus­sa. Nämä kaik­ki ovat suu­ria asi­oi­ta.

– Rau­han ra­ken­ta­mi­nen läh­tee ko­dis­ta. Kun ko­to­na voi­daan hy­vin, yh­teis­kun­nas­sa­kin voi­daan hy­vin.

Mu­ho­la kä­sit­te­li pu­heen­vuo­ros­saan ko­din il­ma­pii­rin hoi­ta­mis­ta.

– Jo­kai­ses­sa ko­dis­sa on jos­kus eri­mie­li­syyk­siä. Ke­nen­kään ei toi­vot­ta­vas­ti tar­vit­se elää tur­vat­to­mas­sa ko­dis­sa.

Mu­ho­la muis­tut­ti evan­ke­liu­min voi­mas­ta ja tär­key­des­tä, mut­ta sa­noi, et­tei evan­ke­liu­mi pois­ta asi­ois­ta kes­kus­te­le­mi­sen tar­vet­ta.

Rau­ha nou­see us­kos­ta

Rau­ha on myös us­kon he­del­mä.

– Us­kon vies­ti on ai­na rau­han vies­tiä, to­te­si Mu­ho­la.

Rau­han Ruh­ti­naan eli Her­ran Jee­suk­sen teh­tä­vä ei ol­lut päät­tää so­tia, mut­ta hän voit­ti syn­nin ja kuo­le­man val­lan. Ju­ma­lan rau­ha nou­see sy­dä­men us­kos­ta.

– Sitä ei voi ku­kaan si­nul­ta ot­taa pois. Seu­ro­ja jär­jes­te­tään ja Ju­ma­lan sa­naa kuu­lu­te­taan, jot­ta jo­kai­nen sai­si kuul­la tä­män rau­han vies­tin, Mu­ho­la sa­noi.

Alus­ta­ja muis­tut­ti, et­tä sy­dä­men us­ko vie ikui­seen rau­haan: ”Jo koh­ta koit­taa het­ki, kun rau­haan men­nä saan. Le­vos­sa au­tu­ait­ten ei pai­na vai­vat maan. Jo tääl­lä sil­miin siin­tää iä­i­nen rau­han maan. Tien sin­ne toi­von sana mi­nul­le kir­kas­taa.” (SL 271:1.)