”Ih­met­te­len lap­sen­mie­lin Ab­ra­ha­min us­koa, kun hän al­la täh­ti­tai­vaan luot­ti sa­naan Her­ran­sa.” Sii­o­nin lau­lun 278 sa­nat ku­vaa­vat pak­kas­päi­vän il­taa Ou­lun­sa­los­sa. Ko­koon­nuim­me rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le kuun­te­le­maan ja kat­se­le­maan Erk­ki Ala­saa­re­lan ko­ke­muk­sia Ju­ma­lan luo­mas­ta luon­nos­ta.

Ju­ma­la on luo­nut kai­ken ja tun­tee kai­ken luo­man­sa. Hän on luo­nut ih­mi­sen ikui­suut­ta var­ten.

Ju­ma­la sa­noi Ab­ra­ha­mil­le täh­ti­tai­vaan al­la: ”älä pel­kää.” Näin hän sa­noo tä­män ajan us­ko­val­le­kin. Hän an­taa tur­van ja var­je­lee sekä ke­hot­taa iloit­se­maan kai­kes­ta hy­väs­tä.

KUVA: ERKKI ALASAARELA

Ku­vaus­koh­tei­na Luo­jan työt

Luon­nos­sa voi koh­da­ta sy­käh­dyt­tä­viä het­kiä. Erk­ki on ku­van­nut kuu­ta, kuun­pi­men­nys­tä, ve­ri­kuu­ta, re­von­tu­lia, täh­ti­tai­vas­ta, sa­teen­kaar­ta – Luo­jan ih­meel­li­siä te­ko­ja. Hän on ku­van­nut myös eläi­miä: esi­mer­kik­si ta­ri­nan sor­sa­e­mos­ta ui­mas­sa poi­kas­ten­sa kans­sa. Emo tun­tee jo­kai­sen poi­ka­sen­sa ja poi­ka­set tun­te­vat oman emon­sa ää­nen.

Ku­viin on tul­lut jout­sen­per­heen ilo, kun koko per­he on löy­tä­nyt toi­sen­sa. Or­vok­si jää­nyt kir­jo­siep­po­kin sel­vi­si elä­mään naa­pu­rin kir­jo­siep­po­per­heen ruok­ki­ma­na. Eläin­ten maa­il­mas­ta voi löy­tää opet­ta­vai­sia ta­pah­tu­mia ja kek­se­li­äi­syyt­tä.

Lin­tu­jen ys­tä­vä

Eläin­ku­vis­ta voi näh­dä ja ku­vi­tel­la myös eläin­ten in­hi­mil­li­siä il­mei­tä ja piir­tei­tä: kar­hun odo­tus ja hymy, pik­ku­kar­hut näl­käi­se­nä ruo­ka­jo­nos­sa, si­ni­ti­ai­sen pys­tyyn kam­ma­tut hiuk­set, ur­pi­ai­nen kui­vat­ta­mas­sa hiuk­si­aan, rii­te­lyä ma­ku­pa­lois­ta ja mo­nia mui­ta haus­ko­ja sat­tu­mia.

Erk­ki on ys­tä­vys­ty­nyt pi­ha­lin­tu­jen­sa kans­sa ja lin­nut sai­vat vii­me jou­lu­na kat­sel­la ku­vi­aan jou­lu­kor­teis­ta. Lin­nut käy­vät syö­mäs­sä Er­kin kä­des­tä. Ku­vat ker­to­vat, et­tä Erk­ki on saa­nut si­ni­ti­ai­sen, ta­li­tin­tin, kuu­si­ti­ai­sen, töyh­tö­ti­ai­sen ja pu­na­tul­kun kat­se­le­maan ku­vaan­sa lin­tu­kir­jas­ta. Vi­her­peip­po toi poi­ka­sen­sa­kin kat­se­le­maan lin­tu­kir­jas­ta oman la­jin­sa ku­vaa.

KUVA: ERKKI ALASAARELA

Kii­ka­ri ja ka­me­ra mu­ka­na

Erk­ki ker­too, et­tä kiin­nos­tus luon­toon he­rä­si hä­nes­sä jo lap­se­na. Lap­suu­des­sa ko­e­tut luon­to­ko­ke­muk­set nou­se­vat ny­kyi­sin mie­leen läm­pi­mi­nä muis­toi­na.

Nuo­re­na Erk­ki kul­ki luon­nos­sa per­hos­haa­vi mu­ka­naan. Nyt työ­vuo­sien hel­pot­ta­es­sa luon­to­har­ras­tus on vi­rin­nyt uu­del­leen, ja ka­me­ra ja kii­ka­ri ovat ai­na mu­ka­na. Tu­han­sis­ta ku­vis­ta löy­tyy ai­na muu­ta­ma ”tärp­pi”, niis­tä hie­nois­ta otok­sis­ta saa­vat iloi­ta muut­kin.

KUVA: ERKKI ALASAARELA

Luon­to­har­ras­tuk­ses­ta Erk­ki ker­too saa­van­sa hy­vää miel­tä. Luon­nos­sa hän nä­kee ja ko­kee mo­nen­lai­sia ta­ri­noi­ta. Luon­to­ku­vis­sa voi näh­dä omia piir­tei­tään, eläi­miin voi aja­tuk­sis­saan sa­mais­tua, eläi­men sel­viy­ty­mi­sen nä­ke­mi­nen an­taa us­koa omaan­kin sel­viy­ty­mi­seen.

Kun­nia Ju­ma­lal­le​

Luon­to on täyn­nä ih­mei­tä. Ju­ma­la on an­ta­nut ih­mi­sen teh­tä­väk­si vil­jel­lä ja var­jel­la luon­toa. Luo­ja tah­too, et­tä ih­mi­nen tut­kii luon­toa nöy­räl­lä mie­lel­lä. Kai­kes­ta kuu­luu kun­nia Ju­ma­lal­le.

Erkki Alasaarela suosittelee luontoharrastusta koko perheen harrastukseksi. Luonnossa lapset ja vanhemmat voivat viettää yhteistä aikaa. Siellä voi rauhoittua ja unohtaa kiireisen maailman. Luonnossa riittää kaikenikäisille tutkimista ja ihmettelemistä.

KUVA: TUOMO TUOMIKOSKI

Erk­ki Ala­saa­re­la suo­sit­te­lee luon­to­har­ras­tus­ta koko per­heen har­ras­tuk­sek­si.

Luon­nos­sa lap­set ja van­hem­mat voi­vat viet­tää yh­teis­tä ai­kaa. Siel­lä voi rau­hoit­tua ja

unoh­taa kii­rei­sen maa­il­man. Luon­nos­sa riit­tää kai­ke­ni­käi­sil­le tut­ki­mis­ta ja ih­met­te­le­mis­tä.

An­toi­sa, vir­kis­tä­vä luon­toil­ta päät­tyi ru­kouk­seen Sii­o­nin lau­lun 192 sa­noin: ”Oi, jos­pa kuin lin­tu­nen päi­vä­ni vain myös kiit­tä­en al­kaa mä voi­sin ja mur­heet­ta, vaik­ka­kin puut­te­his­sain, niin ain Isän hoi­dos­sa oi­sin! Ei lap­sen­sa tar­vit­se sur­ra.”