Kin­nu­las­sa asu­va Kirs­ti Tuik­ka­nen oli tuu­raa­mas­sa seu­ra­kun­nan päi­vä­ker­hos­sa vuo­si sit­ten, kun seu­ra­kun­nan sil­loi­nen pap­pi Tuo­mas Tai­pa­le pyy­si hän­tä mu­kaan­sa pa­la­ve­riin, jos­sa suun­ni­tel­tiin päi­vä­ko­din jou­lu­ta­pah­tu­maa yh­des­sä eri ta­ho­jen kans­sa.

– Ko­kouk­ses­sa pää­dyim­me rat­kai­suun, et­tä teen päi­vä­ko­din erk­ke­riin sei­mi­a­se­tel­man. In­nos­tuin niin, et­tä tal­lin si­jas­ta tein koko Bet­le­he­min, Tuik­ka­nen ker­too.

Tai­pa­leen eh­do­tuk­ses­ta Bet­le­hem siir­ret­tiin päi­vä­ko­dil­ta kir­kon etei­seen.

Tuik­ka­nen oli pari vuot­ta sit­ten ra­ken­ta­nut ko­tiin­sa pie­nen Bet­le­he­min li­pas­ton pääl­le. Hän sai sii­tä hen­ki­löi­tä ja muu­ta­mia ra­ken­nuk­sia tä­hän isom­paan Bet­le­he­miin. Työ­hön ku­lui ai­kaa tois­ta viik­koa.

– Oli­han sii­nä pal­jon työ­tä, mut­ta kun jos­tain in­nos­tuu, niin se­hän vie men­nes­sään ja idea ri­kas­tuu teh­des­sä.

Ma­te­ri­aa­leis­ta Tuik­ka­nen on os­ta­nut vain ak­ryy­li­vä­re­jä, maa­la­rin­teip­piä ja lii­maa. Kaik­ki muu on kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lia, ku­ten pah­via, pa­pe­rei­ta, lan­ko­ja, kar­vaa, va­nua, eri­lai­sia nip­pe­lei­tä, kah­vin­pu­ru­ja, hiek­kaa, ka­nan­mu­na­ken­no­ja, rau­ta- ja säh­kö­lan­kaa, päh­ki­nän­kuo­ria ja kan­kai­ta.

– Mi­nul­le huus­hol­lin ros­kat ovat aar­tei­ta, joi­ta käy­tän ra­ken­nel­mis­sa­ni. Näen kai­kes­sa jon­kin mah­dol­li­suu­den. Se on rie­sa ja rik­kaus, Tuik­ka­nen to­te­aa.

Ra­ken­nel­man hah­mo­jen mit­ta­suh­teis­ta Tuik­ka­nen ei Bet­le­he­miä teh­des­sään juu­ri pii­tan­nut. Hän to­te­aa te­ok­sen ole­van kai­kin puo­lin hä­nen mie­li­ku­vi­tuk­sen­sa tuo­tet­ta, jo­ten hän ei an­ta­nut min­kään kah­li­ta sitä.

Taus­tal­la on Tuik­ka­sen muu­ta­ma vuo­si sit­ten te­ke­mä reis­su Is­ra­e­liin.

– Tein ha­vain­to­ja mo­nen­lai­sis­ta asi­ois­ta, jot­ka pul­pah­ti­vat mie­leen tätä ra­ken­nel­les­sa. Mi­nus­ta tun­tui, et­tä olin vä­lil­lä it­se­kin siel­lä. Niis­sä ää­nis­sä, tuok­suis­sa ja vi­li­näs­sä.

Sypressien vanut ovat käytöstä poistetuista tyynyistä. – Rakenteet ovat pahvia, pintamateriaalin jätän arvattavaksi, Tuikkanen sanoo.

Erika Kinnunen

Jou­lun sa­no­mas­sa Tuik­kas­ta pu­hut­te­lee eri­tyi­ses­ti se, et­tä lu­paus Va­pah­ta­jan syn­ty­mäs­tä pit­kän odo­tuk­sen jäl­keen vii­mein täyt­tyi.

– Sa­mal­la lail­la me nyt odo­tam­me Lu­nas­ta­jam­me tois­ta tu­le­mis­ta, lu­pauk­sen täyt­ty­mis­tä.

Tuik­ka­nen ker­too usein poh­ti­neen­sa myös Ma­ri­aa ja Joo­se­fia.

– He tie­si­vät Jee­suk­sel­la ole­van suu­ri teh­tä­vä. Nä­ki­vät­kö he syn­ty­män va­loon hei­jas­tu­van var­jon? Tuik­ka­nen miet­tii.

Maria ja Josef katselevat lasta. Oljet ovat purkunarua ja nurmikko värjättyä kahvinpurua.

Erika Kinnunen

Tänä vuon­na Kin­nu­las­sa on mie­tit­ty Bet­le­he­min ko­ko­a­mis­ta seu­ra­kun­ta­ta­lol­le. Sen avul­la voi­si ha­vain­nol­lis­taa jou­lun ta­pah­tu­mia lap­sil­le ja kou­lu­lai­sil­le.

Yh­te­nä ide­a­na on myös se, et­tä seu­ra­kun­ta­lai­set saa­vat tie­tyl­lä hin­nal­la lu­nas­taa Bet­le­he­mis­tä va­lit­se­man­sa hah­mon: ih­mi­sen, puun, eläi­men tai ta­lon. Hah­mo jää ase­tel­maan, ja sen poh­jaan kir­joi­te­taan muis­tok­si lah­joit­ta­jan nimi. Hah­mon os­ta­mi­ses­ta saa­dut va­rat me­ne­vät Kin­nu­lan seu­ra­kun­nan di­a­ko­ni­a­työl­le.

Kat­so li­sää ku­via pro­jek­tis­ta tä­män vii­kon Päi­vä­mie­hes­tä.