Har­ri Vä­hä­jylk­kä

Seu­ra­kun­ta­työs­sä huu­mo­ri on mo­nes­ti ti­lan­ne­ko­miik­kaa ja suh­tees­sa sii­hen, mitä sat­tuu ja ta­pah­tuu, ker­too Tam­pe­reen tuo­mi­o­kirk­ko­seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen Veli-Pek­ka Ot­t­man.

– Myös kris­til­li­syy­tem­me si­säl­lä ker­ro­taan pal­jon hu­mo­ris­ti­sia jut­tu­ja. Ne voi­vat liit­tyä per­soo­niin, ku­ten vaik­ka jo edes­men­nei­siin pu­hu­jiin, haus­koi­hin ti­lan­tei­siin us­ko­vais­ten elä­mäs­sä tai kom­mel­luk­siin. Näis­tä sai­si vaik­ka kir­jan, kos­ka näi­tä on niin pal­jon.

Ot­t­man ker­too vie­rail­leen­sa vuo­sia sit­ten us­ko­vai­ses­sa per­hees­sä, jol­la oli ka­no­ja. Ka­nat oli­vat pääs­seet kar­kuun, ja hä­kin ovi oli au­ki. Joku oli lait­ta­nut avoi­men oven vie­reen sen ke­sän su­vi­seu­ra­mer­kin, jon­ka tun­nus oli: ”Si­nun port­tis pi­tää avoin­na ole­man.”

Ot­t­man ker­too toi­mi­neen­sa kai­kil­la seu­ra­kun­nan työ­a­loil­la lu­kuun ot­ta­mat­ta lap­si- ja per­he­työ­tä.

– Huu­mo­ri on usein kei­no tai tapa ke­ven­tää elä­mää, eri­tyi­ses­ti sen ras­kais­sa tai han­ka­lis­sa ti­lan­teis­sa.

Hän ker­too huu­mo­ria löy­ty­vän jos­kus siel­tä­kin, mis­sä sitä ei ajat­te­li­si ole­van.

– Sitä voi re­piä ir­ti pie­nis­tä­kin asi­ois­ta. Huu­mo­ri hel­pot­taa.

Veli-Pek­ka Ot­t­man pi­tää ti­lan­ne­ko­mii­kas­ta, kom­mel­luk­sis­ta sekä sa­nal­li­ses­ta huu­mo­ris­ta, jos­sa ku­vail­lun ti­lan­teen voi näh­dä sie­lun­sa sil­min.

– Jos­kus jot­kin sar­ja­ku­vat is­ke­vät suo­raan nau­ru­her­moon, esi­mer­kik­si Las­si ja Lee­vi, hän mai­nit­see.

Hy­vän huu­mo­rin Ot­t­man mää­rit­te­lee ti­lan­ne­si­don­nai­sek­si.

– Huu­mo­ri ja haus­kuus on it­sel­lä­ni kiin­ni ti­lan­tees­ta eli kon­teks­tis­ta. Met­sä vas­taa niin kuin sin­ne huu­de­taan.

Jos kans­saih­mi­set ovat Ot­t­ma­nin kans­sa sa­mal­la aal­lon­pi­tuu­del­la ja sa­man­lai­sel­la huu­mo­ril­la va­rus­tet­tu­ja, voi meno hä­nen mu­kaan­sa äi­tyä vä­lil­lä ”ai­ka her­vot­to­mak­si”.

– Jos­kus ti­lan­teet voi­vat ol­la sel­lai­sia, jois­sa ei nau­ra­ta yh­tään, mut­ta jäl­keen­päin niis­sä voi näh­dä hu­mo­ris­ti­sia piir­tei­tä, Veli-Pek­ka Ot­t­man miet­tii.

– It­sel­leen on op­pi­nut nau­ra­maan pa­rem­min iän myö­tä.

Hän ajat­te­lee, et­tä huu­mo­rin­ta­ju on osit­tain per­soo­nal­li­nen ja pe­rin­nöl­li­nen omi­nai­suus, mut­ta asia, jo­hon vai­kut­taa myös ym­pä­ris­tö.

– Huu­mo­rin­ta­ju ei kai­kil­la ole sa­man­lai­nen, olem­me sii­nä­kin suh­tees­sa yk­si­löl­li­siä. Ajat­te­len, et­tä huu­mo­ria ja sen nä­ke­mis­tä eri ti­lan­teis­sa voi myös op­pia.

Lue li­sää Ot­t­ma­nin aja­tuk­sia tä­män vii­kon Päi­vä­mie­hes­tä: Mi­hin ti­lan­tei­siin huu­mo­ri ei sovi? Mi­ten us­koon liit­ty­vä ilo ero­aa huu­mo­ris­ta?