JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Uutiset

”Tai­vaas­sa mi­nul­la on si­nut” – pää­si­äis­seu­rat Hai­ka­ran kou­lul­la

Uutiset
1.4.2016 7.00

Hai­ka­ran pää­si­äis­seu­rat pi­det­tiin pe­rin­tei­seen ta­paan Ni­va­lan Hai­ka­ran ky­lä­kou­lul­la. Kol­mi­päi­väi­sis­sä seu­rois­sa sai py­säh­tyä kuun­te­le­maan Ju­ma­lan sa­naa ja rau­hoit­tua esi­mer­kik­si opis­ke­lu­jen kes­kel­lä. Seu­rois­sa sai myös ta­va­ta us­ko­vai­sia ys­tä­viä ja ko­kea kuu­lu­van­sa sa­maan jouk­koon.

Sun­nun­tai-il­lan alus­tus ja kes­kus­te­lu ke­rä­si­vät run­saas­ti nuo­ria pai­kal­le. Sali oli muu­ta­mia paik­ko­ja vail­le täyn­nä, niin nuo­ris­ta kuin van­hem­mis­ta­kin kuun­te­li­jois­ta. Toi­vo Kal­li­o­kos­ken pi­tä­män alus­tuk­sen ai­hee­na oli Ke­nen­kä pääl­le minä us­kon? Vas­taus lie­nee help­po, mut­ta kun sitä al­kaa ava­ta enem­män, löy­tyy ai­hees­ta run­saas­ti kes­kus­tel­ta­vaa.

Luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen

Alus­tuk­sen poh­jal­ta käy­dys­sä Timo Poik­ki­mä­en joh­ta­mas­sa kes­kus­te­lus­sa käy­tet­tiin mon­ta pu­heen­vuo­roa. Use­am­mas­sa pu­heen­vuo­ros­sa kes­kus­te­li­jat pu­hui­vat syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta ja -saa­mi­ses­ta. Mei­dän ei tar­vit­se koo­ta syn­ti­lis­taa, jos­ta pyy­däm­me an­teek­si yh­den syn­nin ker­ral­laan. Saam­me ai­na pyy­tää ja us­koa kaik­ki syn­tim­me an­teek­si koko sy­dä­mel­täm­me.

Kes­kus­te­lus­sa tuli esil­le, et­tä us­kon si­säl­tö tu­lee Ju­ma­las­ta ja hä­nen töis­tään – nii­hin me us­kom­me. Pääs­täk­sem­me tai­vaa­seen mei­dän tar­vit­see vain us­koa syn­tim­me an­teek­si sy­dä­mes­täm­me as­ti. Ei­vät hy­vät te­kom­me tee meis­tä van­hurs­kai­ta, vaan Kris­tuk­sen pe­las­tus­työ.

Alus­tus ja kes­kus­te­lu toi­vat tur­val­li­suu­den­tun­net­ta: kuin­ka hyvä mei­dän on­kaan ol­la us­ko­vai­si­na. Us­ko tuo si­säl­töä elä­mään ja an­taa mää­rän­pään, jota ta­voi­tel­la. Yk­si nuo­ris­ta mai­nit­si, kuin­ka on huo­man­nut, et­tä ny­ky­ään moni pyr­kii ko­ke­maan mah­dol­li­sim­man pal­jon elä­män­sä ai­ka­na – us­ko­val­la on sel­keä pää­mää­rä ian­kaik­ki­ses­sa elä­mäs­sä.

Pa­ras het­ki us­koa

Kes­kus­te­lun jäl­keen jut­te­lim­me muu­ta­man nuo­ren kes­ken li­sää ai­hees­ta. Eri­tyi­ses­ti esiin nou­si erään opis­ke­li­ja­nuo­ren käyt­tä­mä pu­heen­vuo­ro, jos­sa hän mai­nit­si, et­tei kaik­kea tar­vit­se kri­ti­soi­da, vaik­ka meil­le niin esi­mer­kik­si kou­luis­sa ope­tet­tai­siin, vaan voim­me us­koa il­man jär­jel­lä pe­rus­te­le­mis­ta.

Olem­me op­pi­neet jo py­hä­kou­lus­sa, kuin­ka Jee­sus on sa­no­nut lap­sen us­kon ole­van esi­mer­kil­li­sen vil­pi­tön­tä ja luot­ta­vais­ta; vie­lä kas­va­es­sam­me ja op­pies­sam­me enem­män maa­il­mas­ta tu­li­si mei­dän us­koa lap­sen lail­la.

Esiin nou­si myös se, kuin­ka hel­pot­ta­vaa on, et­tä riit­tää kun us­kom­me juu­ri nyt, täs­sä het­kes­sä. Yk­si nuo­ris­ta muis­ti Raa­ma­tus­ta löy­ty­vän koh­dan, jos­sa man­naa ke­rät­tiin va­ras­toon vai­kei­ta ai­ko­ja var­ten, mut­ta se pi­laan­tui, kun sitä ei käy­tet­ty. Sa­mal­la ta­val­la us­koa ei voi “va­ras­toi­da” tu­le­via kiu­sauk­sia ja vai­kei­ta ai­ko­ja var­ten.

Tä­män päi­vän maa­il­mas­sa

Maa­il­ma on jat­ku­vas­sa muu­tok­ses­sa ym­pä­ril­läm­me ja mei­dän tu­li­si so­peu­tua sen me­noon, tai niin meil­tä ai­na­kin odo­te­taan. Us­kon ei kui­ten­kaan tule muut­tua maa­il­man muu­tok­sis­sa. Raa­ma­tun teks­ti on van­haa, mut­ta ian­kaik­kis­ta, ja sen si­säl­tä­mä Ju­ma­lan sana on py­sy­vä ja muut­tu­ma­ton sel­lai­se­naan.

Koh­taam­me us­ko­vai­si­na mo­nes­ti ar­jen kes­kel­lä en­nak­ko­luu­lo­ja ja vää­rin­kä­si­tyk­siä. Poh­dim­me, et­tä toi­si­naan on hy­vin vai­kea ker­toa eri ta­val­la us­ko­val­le, mitä us­kom­me to­del­li­suu­des­sa on. Hä­nen aja­tuk­sen­sa ja ar­von­sa saat­ta­vat ol­la hy­vin­kin eri­lai­sia – sil­ti ha­lu­am­me se­lit­tää ja ava­ta kiin­nos­tu­neel­le, mi­hin us­kom­me.

Jos­kus us­ko­vai­se­na ole­mi­nen tun­tuu hy­vin ras­kaal­ta ja kan­nam­me syn­tiä, hä­pe­ää ja mur­het­ta mu­ka­nam­me. Ju­ma­la on it­se kui­ten­kin lu­van­nut kan­taa mei­tä vai­kei­na ai­koi­na. Näin us­ko te­kee hei­kos­ta­kin vah­van ja tuo loh­du­tuk­sen elä­määm­me.

Kes­kus­te­luil­las­ta sai läh­teä ke­vyin mie­lin jat­ka­maan mat­kaa lo­pus­sa lau­le­tun Sii­o­nin lau­lun 208 tur­vin: “Tai­vaas­sa mi­nul­la on si­nut, oi ar­mol­li­nen Ju­ma­la. Maan pääl­lä tur­vaan otit mi­nut, näin olet tur­va ai­noa. Jos käyn­kin tie­tä vai­ke­aa, kä­te­si oh­jaa, ta­lut­taa.”

Teks­ti: Ven­la Lap­pa­lai­nen

Ku­vat: Rei­jo Jus­si­lai­nen

19.1.2020

Jee­sus vas­ta­si nai­sel­le: "Joka juo tätä vet­tä, sen tu­lee uu­del­leen jano, mut­ta joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan." Joh. 4:13-14

Viikon kysymys