Hai­ka­ran pää­si­äis­seu­rat pi­det­tiin pe­rin­tei­seen ta­paan Ni­va­lan Hai­ka­ran ky­lä­kou­lul­la. Kol­mi­päi­väi­sis­sä seu­rois­sa sai py­säh­tyä kuun­te­le­maan Ju­ma­lan sa­naa ja rau­hoit­tua esi­mer­kik­si opis­ke­lu­jen kes­kel­lä. Seu­rois­sa sai myös ta­va­ta us­ko­vai­sia ys­tä­viä ja ko­kea kuu­lu­van­sa sa­maan jouk­koon.

Sun­nun­tai-il­lan alus­tus ja kes­kus­te­lu ke­rä­si­vät run­saas­ti nuo­ria pai­kal­le. Sali oli muu­ta­mia paik­ko­ja vail­le täyn­nä, niin nuo­ris­ta kuin van­hem­mis­ta­kin kuun­te­li­jois­ta. Toi­vo Kal­li­o­kos­ken pi­tä­män alus­tuk­sen ai­hee­na oli Ke­nen­kä pääl­le minä us­kon? Vas­taus lie­nee help­po, mut­ta kun sitä al­kaa ava­ta enem­män, löy­tyy ai­hees­ta run­saas­ti kes­kus­tel­ta­vaa.

Luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen

Alus­tuk­sen poh­jal­ta käy­dys­sä Timo Poik­ki­mä­en joh­ta­mas­sa kes­kus­te­lus­sa käy­tet­tiin mon­ta pu­heen­vuo­roa. Use­am­mas­sa pu­heen­vuo­ros­sa kes­kus­te­li­jat pu­hui­vat syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta ja -saa­mi­ses­ta. Mei­dän ei tar­vit­se koo­ta syn­ti­lis­taa, jos­ta pyy­däm­me an­teek­si yh­den syn­nin ker­ral­laan. Saam­me ai­na pyy­tää ja us­koa kaik­ki syn­tim­me an­teek­si koko sy­dä­mel­täm­me.

Kes­kus­te­lus­sa tuli esil­le, et­tä us­kon si­säl­tö tu­lee Ju­ma­las­ta ja hä­nen töis­tään – nii­hin me us­kom­me. Pääs­täk­sem­me tai­vaa­seen mei­dän tar­vit­see vain us­koa syn­tim­me an­teek­si sy­dä­mes­täm­me as­ti. Ei­vät hy­vät te­kom­me tee meis­tä van­hurs­kai­ta, vaan Kris­tuk­sen pe­las­tus­työ.

Alus­tus ja kes­kus­te­lu toi­vat tur­val­li­suu­den­tun­net­ta: kuin­ka hyvä mei­dän on­kaan ol­la us­ko­vai­si­na. Us­ko tuo si­säl­töä elä­mään ja an­taa mää­rän­pään, jota ta­voi­tel­la. Yk­si nuo­ris­ta mai­nit­si, kuin­ka on huo­man­nut, et­tä ny­ky­ään moni pyr­kii ko­ke­maan mah­dol­li­sim­man pal­jon elä­män­sä ai­ka­na – us­ko­val­la on sel­keä pää­mää­rä ian­kaik­ki­ses­sa elä­mäs­sä.

Pa­ras het­ki us­koa

Kes­kus­te­lun jäl­keen jut­te­lim­me muu­ta­man nuo­ren kes­ken li­sää ai­hees­ta. Eri­tyi­ses­ti esiin nou­si erään opis­ke­li­ja­nuo­ren käyt­tä­mä pu­heen­vuo­ro, jos­sa hän mai­nit­si, et­tei kaik­kea tar­vit­se kri­ti­soi­da, vaik­ka meil­le niin esi­mer­kik­si kou­luis­sa ope­tet­tai­siin, vaan voim­me us­koa il­man jär­jel­lä pe­rus­te­le­mis­ta.

Olem­me op­pi­neet jo py­hä­kou­lus­sa, kuin­ka Jee­sus on sa­no­nut lap­sen us­kon ole­van esi­mer­kil­li­sen vil­pi­tön­tä ja luot­ta­vais­ta; vie­lä kas­va­es­sam­me ja op­pies­sam­me enem­män maa­il­mas­ta tu­li­si mei­dän us­koa lap­sen lail­la.

Esiin nou­si myös se, kuin­ka hel­pot­ta­vaa on, et­tä riit­tää kun us­kom­me juu­ri nyt, täs­sä het­kes­sä. Yk­si nuo­ris­ta muis­ti Raa­ma­tus­ta löy­ty­vän koh­dan, jos­sa man­naa ke­rät­tiin va­ras­toon vai­kei­ta ai­ko­ja var­ten, mut­ta se pi­laan­tui, kun sitä ei käy­tet­ty. Sa­mal­la ta­val­la us­koa ei voi “va­ras­toi­da” tu­le­via kiu­sauk­sia ja vai­kei­ta ai­ko­ja var­ten.

Tä­män päi­vän maa­il­mas­sa

Maa­il­ma on jat­ku­vas­sa muu­tok­ses­sa ym­pä­ril­läm­me ja mei­dän tu­li­si so­peu­tua sen me­noon, tai niin meil­tä ai­na­kin odo­te­taan. Us­kon ei kui­ten­kaan tule muut­tua maa­il­man muu­tok­sis­sa. Raa­ma­tun teks­ti on van­haa, mut­ta ian­kaik­kis­ta, ja sen si­säl­tä­mä Ju­ma­lan sana on py­sy­vä ja muut­tu­ma­ton sel­lai­se­naan.

Koh­taam­me us­ko­vai­si­na mo­nes­ti ar­jen kes­kel­lä en­nak­ko­luu­lo­ja ja vää­rin­kä­si­tyk­siä. Poh­dim­me, et­tä toi­si­naan on hy­vin vai­kea ker­toa eri ta­val­la us­ko­val­le, mitä us­kom­me to­del­li­suu­des­sa on. Hä­nen aja­tuk­sen­sa ja ar­von­sa saat­ta­vat ol­la hy­vin­kin eri­lai­sia – sil­ti ha­lu­am­me se­lit­tää ja ava­ta kiin­nos­tu­neel­le, mi­hin us­kom­me.

Jos­kus us­ko­vai­se­na ole­mi­nen tun­tuu hy­vin ras­kaal­ta ja kan­nam­me syn­tiä, hä­pe­ää ja mur­het­ta mu­ka­nam­me. Ju­ma­la on it­se kui­ten­kin lu­van­nut kan­taa mei­tä vai­kei­na ai­koi­na. Näin us­ko te­kee hei­kos­ta­kin vah­van ja tuo loh­du­tuk­sen elä­määm­me.

Kes­kus­te­luil­las­ta sai läh­teä ke­vyin mie­lin jat­ka­maan mat­kaa lo­pus­sa lau­le­tun Sii­o­nin lau­lun 208 tur­vin: “Tai­vaas­sa mi­nul­la on si­nut, oi ar­mol­li­nen Ju­ma­la. Maan pääl­lä tur­vaan otit mi­nut, näin olet tur­va ai­noa. Jos käyn­kin tie­tä vai­ke­aa, kä­te­si oh­jaa, ta­lut­taa.”

Teks­ti: Ven­la Lap­pa­lai­nen

Ku­vat: Rei­jo Jus­si­lai­nen