Tuh­kan si­rot­te­le­mi­nen pään pääl­le on ka­tu­muk­sen ja pa­ran­nuk­sen ver­taus­ku­va. Ny­kyi­sin tuh­ka­kes­ki­vii­kon ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa on al­ka­nut yleis­tyä jo kes­ki­a­jal­la al­ka­nut pe­rin­ne, ris­tin piir­tä­mi­nen ot­saan tuh­kal­la.

Jois­sa­kin kir­kois­sa on ta­pa­na, et­tä seu­ra­kun­ta­lai­set pol­vis­tu­vat alt­ta­ril­le, ja pap­pi kos­ket­taa kun­kin ot­saa tuh­kal­la lau­su­en: "Teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa pe­las­tuk­sen sa­no­ma" tai "Muis­ta ih­mi­nen, et­tä olet tomu ja to­muun olet jäl­leen tu­le­va". Näin ka­tu­muk­seen on lii­tet­ty muis­tu­tus ih­mi­sen ka­to­a­vai­suu­des­ta.

Tuh­ka­kes­ki­viik­koa vie­te­tään ai­na las­ki­ais­sun­nun­tai­ta seu­raa­va­na kes­ki­viik­ko­na ja sii­tä al­kaa pää­si­säis­sun­nun­tai­hin saak­ka kes­tä­vä 40 ar­ki­päi­vän mit­tai­nen paas­to­nai­ka. Lu­te­ri­lai­ses­sa kir­kos­sa ei ole paas­to­sään­tö­jä, mut­ta mo­net paas­to­a­vat va­paa­eh­toi­ses­ti. Kris­til­li­nen paas­to on pe­rin­tei­ses­ti tar­koit­ta­nut pi­dät­täy­ty­mis­tä tie­tyis­tä ruu­is­ta tai nau­tin­nois­ta.

Ny­ky­ai­ka­na paas­tol­la voi ol­la mon­ta muo­toa ja en­tis­tä enem­män kes­ki­ty­tään hen­ki­seen hy­vin­voin­tiin ja rau­hoit­tu­mi­seen. Paas­to­nai­ka voi myös ol­la pyr­ki­mys­tä yk­sin­ker­tai­seen elä­män­tyy­liin. Kii­rei­sen ar­jen kes­kel­lä voi py­säh­tyä miet­ti­mään, mikä on it­sel­le tär­ke­ää ja mitä epä­o­len­nais­ta voi siir­tää syr­jään.

Ku­vi­tus­ku­va: San­na Krook / Kir­kon ku­va­pank­ki