Tä­nään vie­te­tään tuo­mi­o­sun­nun­tai­ta, kirk­ko­vuo­den vii­meis­tä py­hä­päi­vää. Se muis­tut­taa vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta, jol­loin Kris­tus nou­taa seu­raa­jan­sa luok­seen tai­vaa­seen. Tuo­mi­o­sun­nun­tai­ta sa­no­taan myös Kris­tuk­sen ku­nin­kuu­den sun­nun­taik­si.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin mu­kaan Kris­tus tu­lee ai­ko­jen lo­pul­la "kirk­kau­des­saan kaik­kien en­ke­lien­sä kans­sa ja is­tuu­tuu kirk­kau­ten­sa val­tais­tui­mel­le" (Matt. 25: 31). Vii­mei­se­nä päi­vä­nä kaik­ki ih­mi­set koo­taan Kris­tuk­sen tuo­mi­ois­tui­men eteen. Toi­set pää­se­vät ian­kaik­ki­seen elä­mään ja toi­set tuo­mi­taan ka­do­tuk­seen, joka on ikui­nen ero Ju­ma­las­ta.

Tuo­mi­o­sun­nun­tain raa­ma­tun­teks­tit pu­hu­vat sii­tä, mi­ten Kris­tus on läs­nä lä­him­mäi­ses­säm­me. Hy­vää te­ke­mäl­lä em­me tule pa­rem­mik­si Ju­ma­lan sil­mis­sä, mut­ta us­ko opet­taa ra­kas­ta­maan lä­him­mäi­si­äm­me. Olem­me vas­tuus­sa te­ois­tam­me ja te­ke­mät­tä jät­tä­mi­sis­täm­me.

Raa­mat­tu ei ker­ro meil­le kaik­kea vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta ja maa­il­man­lop­pu­mi­ses­ta. Em­me tie­dä sen ai­kaa em­me­kä paik­kaa.

Kirk­ko­vuo­den vii­mei­sen sun­nun­tain nimi vaih­te­lee eri kir­kois­sa. Suo­mes­sa otet­tiin vuo­den 1958 evan­ke­liu­mi­kir­jaan Ruot­sin esi­ku­van mu­kai­ses­ti ni­mi­tys tuo­mi­o­sun­nun­tai. Täs­tä päi­väs­tä käy­te­tään myös ni­mi­tys­tä Kris­tuk­sen ku­nin­kuu­den sun­nun­tai. Nämä kak­si eri­lais­ta ai­het­ta muo­dos­ta­vat kui­ten­kin ko­ko­nai­suu­den: kirk­ko­tai­tees­sa­kin Kris­tus vii­mei­sen tuo­mi­on to­teut­ta­ja­na on ku­vat­tu maa­il­man­kaik­keu­den val­ti­aak­si (Khris­tos Pan­tok­ra­tor).​

Tuo­mi­o­sun­nun­tain jäl­keen al­kaa uu­si kirk­ko­vuo­si ja ad­vent­ti­ai­ka eli jou­lun odo­tus. Kirk­ko­vuo­den alus­sa ja lo­pus­sa kuu­luu sama vies­ti: Ju­ma­la lä­hes­tyy mei­tä Kris­tuk­ses­sa ja aset­taa mei­dät kas­vo­jen­sa eteen. Vii­mei­ses­sä tuo­mi­os­sa Ju­ma­lan van­hurs­kaus to­teu­tuu lo­pul­li­ses­ti.

Läh­de: evl.fi

Kuva: Heta Ve­sa­mä­ki