JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Uutiset

Us­ko täh­tää ian­kaik­ki­seen elä­mään

Uutiset
22.8.2020 6.00

Juttua muokattu:

21.8. 13:57
2020082113571920200822060000

Rai­ja Ves­te­ri­nen

Por­voo

Por­voon Rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä al­koi­vat seu­rat pit­kän tau­on jäl­keen. Seu­ra­sa­liin as­tu­es­sa mie­les­sä on juh­lan tun­tu.

Tätä het­keä, oman rau­ha­nyh­dis­tyk­sen seu­ro­ja, on odo­tet­tu har­taas­ti. Näi­tä pen­keis­tä paik­kaan­sa et­si­viä rak­kai­ta mat­ka­ys­tä­viä on ilo näh­dä.

Jo ul­ko-ovel­la ole­vas­ta opas­kyl­tis­tä saam­me lu­kea oh­jeis­tus­ta seu­ra­ti­lan­tee­seen. Ku­kaan ei kät­te­le, vaan kaik­ki nyök­kää­vät ter­veh­dyk­set toi­sil­leen. Si­säl­le as­tu­es­sa kä­siin lai­te­taan de­sin­fi­oin­ti­ai­net­ta. Seu­ra­pen­keis­tä joka toi­nen rivi on tei­pat­tu niin, et­tä sii­hen ei pää­se is­tu­maan.

Sali täyt­tyy hil­jal­leen. Sei­näl­lä ole­va kel­lo näyt­tää vie­lä tal­vi­ai­kaa. To­si­aan, tän­ne­hän ei ole­kaan voi­tu ko­koon­tua ke­sä­ai­kaan siir­ty­mi­sen jäl­keen. Se on pit­kä ai­ka.

Pian urut soit­ta­vat tu­tun vir­ren 195 sä­ve­liä. Seu­ra­kan­sa al­kaa voi­mak­kaas­ti lau­la­maan ”On rie­mu kun saan tul­la sun, Her­ra, temp­pe­liis”. Sy­dän yh­tyy hil­jaa rie­mui­ten näi­hin sa­noi­hin.

On tär­keä ol­la he­reil­lä

Ju­ha­ni Kor­kat­ti lu­kee seu­ra­pu­heen joh­dan­nok­si Jo­han­nek­sen il­mes­tyk­sen kol­man­nes­ta lu­vus­ta Kir­jeen Sar­dek­sen seu­ra­kun­nal­le. Sar­des oli 100 000 asuk­kaan kau­pun­ki Vähä-Aa­si­as­sa, jos­sa kris­ti­nus­ko oli vie­lä mel­ko tun­te­ma­ton­ta tuo­hon ai­kaan. Sen si­jaan kau­pun­gis­sa oli mo­nen­lais­ta epä­ju­ma­lien pal­ve­lus­ta. Sil­loin, Roo­man val­ta­kun­nan ai­ka­na, kei­sa­ri oli ju­ma­lan ase­mas­sa.

Pie­ni us­ko­vais­ten jouk­ko eli sil­loin mo­nien kiu­saus­ten ja haas­tei­den kes­kel­lä. Jo­han­nes lä­het­ti tuol­loin al­ku­seu­ra­kun­nan ai­ka­na seu­ra­kun­nil­le pai­men­kir­jei­tä, jois­ta huo­kui Ju­ma­lan rak­kaus ja huo­len­pi­to.

Täs­sä Sar­dek­sen seu­ra­kun­nan en­ke­lil­le eli seu­ra­kun­nan van­him­mal­le osoi­te­tus­sa kir­jees­sä Ju­ma­la ha­lu­aa Jo­han­nek­sen kaut­ta nuh­del­la en­ke­liä sii­tä, et­tä hä­nen te­kon­sa ei­vät täy­tä Ju­ma­lan vaa­ti­mus­ta. ”Minä tie­dän si­nun te­ko­si. Sinä olet elä­vien kir­jois­sa, mut­ta sinä olet kuol­lut.” (Ilm. 3:1.) Hän­tä ke­ho­te­taan te­ke­mään pa­ran­nus. En­ke­liä vie­lä muis­tu­te­taan, et­tä ”el­let ole he­reil­lä, minä tu­len kuin va­ras, yl­lä­tän si­nut het­kel­lä, jota et aa­vis­ta” (Ilm. 3:3).

Us­kol­la pää­see tai­vaa­seen

Kor­kat­ti muis­tut­taa pu­hees­saan, et­tä sama ke­ho­tus kos­kee myös ny­ky­a­jan ih­mi­siä. Kan­nat­taa kuun­nel­la Ju­ma­lan il­moi­tus­ta te­ke­mäl­lä pa­ran­nus ja ot­ta­mal­la us­kon lah­ja vas­taan. Us­kon kaut­ta voi­te­taan ian­kaik­ki­nen elä­mä.

Kor­ka­tin mu­kaan ih­mi­sen on vai­kea ym­mär­tää ian­kaik­ki­suut­ta. Se al­kaa, mut­ta ei pää­ty kos­kaan. Myös us­kon kan­nal­ta ian­kaik­ki­nen elä­mä on tär­keä. Kan­nat­taa­ko läh­teä sie­lun­vi­hol­li­sen hou­ku­tus­ten mu­kaan ja elää vain tätä ai­kaa var­ten?

Ku­kaan ei tie­dä het­keä, mil­loin elä­mä päät­tyy, jo­ten on tär­ke­ää säi­lyt­tää us­ko ja hyvä oma­tun­to. Tuo­ta het­keä var­ten us­ko­taan: et­tä pää­see mat­kan päät­ty­es­sä tai­vaan ko­tiin naut­ti­maan lop­pu­ma­ton­ta ilo­juh­laa.

Us­ko on ar­vo­kas lah­ja

Seu­rois­sa on myös por­voo­lai­nen Pee­rit Lies­jär­vi, joka on nyt en­sim­mäis­tä ker­taa ko­ti­sii­o­nis­saan seu­rois­sa. Lies­jär­vi odot­ti en­sim­mäi­siä seu­ro­ja ko­vas­ti, vaik­ka sa­mal­la hän­tä jän­nit­ti. Hän on asu­nut Por­voos­sa kah­dek­san vuo­den ajan. Vuo­si sit­ten hän sai pa­ran­nuk­sen ar­mon ja us­kon lah­jan.

Lies­jär­vi kas­voi us­ko­vai­ses­sa ko­dis­sa, mut­ta me­net­ti us­kon­sa ai­kuis­tut­tu­aan. Ju­ma­la kui­ten­kin pu­hut­te­li hän­tä vai­kei­den elä­män­vai­hei­den kaut­ta ja kut­sui ta­kai­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

– Otin kut­sun vas­taan ja sain us­koa epä­us­kon ja syn­nit an­teek­si.

Seu­ra­pu­het­ta kuun­nel­les­saan Lies­jär­vi ajat­te­li, et­tä us­ko on to­del­la lah­jaa. Epä­us­kos­sa ol­les­sa elä­mäl­lä ei oi­kein ol­lut pää­mää­rää ei­kä hän ko­ke­nut olo­aan tur­val­li­sek­si.

– Nyt kun tun­nol­la on Ju­ma­lan rau­ha, niin voin konk­reet­ti­ses­ti tun­tea, mi­ten ar­vok­kai­ta lah­jo­ja us­ko ja hyvä oma­tun­to ovat.

RaijaVesterinen
Tapaturman aiheuttama vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus, odottamaton kohtaaminen, arjen sattumukset. Kuvaan blogissani elämän ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa. raija.vesterinen@kolumbus.fi
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys