JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Unel­mis­ta ar­jen upeuk­siin

Artikkelit
14.11.2021 12.00

Juttua muokattu:

12.11. 16:15
2021111216152420211114120000

Kuvituskuva: Eveliina Saukko

Kuvituskuva: Eveliina Saukko

Ni­mi­merk­ki "Vii­si­kon isä"

Sii­tä on nyt kym­me­nen ja puo­li vuot­ta, kun sei­soin Kä­ti­lö­o­pis­ton sai­raa­lan syn­ny­ty­so­sas­tol­la ja graa­vi­lo­hen­tuok­sui­nen kä­ti­lö on­nit­te­li mi­nua vas­ta­syn­ty­neen poi­ka­ni joh­dos­ta. Mi­nus­ta oli tul­lut isä!

Esi­koi­sem­me oli pik­kui­nen vau­va, 2,9 ki­loa ja 48 sent­tiä. Har­vo­ja lu­ke­mia olen op­pi­nut niin no­pe­as­ti ul­koa, en­kä unoh­da nii­tä var­mas­ti kos­kaan. Olin on­nes­ta soi­ke­a­na.

Poi­ka­ni ni­men olin päät­tä­nyt jo vuo­sia ai­em­min. Iha­nas­sa van­has­sa las­ten­lau­lus­sa lau­let­tiin jo­el­la sou­ta­vas­ta Mis­kas­ta. Kat­soin pie­nen poi­ka­ni lu­mo­a­via kas­vo­ja ja tie­sin, et­tä Mis­ka oli nyt syn­ty­nyt. Ta­pa­sin ve­nä­jä­no­pet­ta­ja­ni rai­ti­o­vau­nus­sa. Kuul­tu­aan lap­se­ni ni­men hän oli in­nois­saan. Il­me­ni, et­tä Mis­ka on ve­nä­jäk­si kar­hu ja ve­nä­läi­sis­sä kan­san­sa­duis­sa kar­hu oli kai­ken hy­vän pe­ri­ku­va. Hän piti ni­meä en­tee­nä. ”Tuos­ta lap­ses­ta tu­lee lem­peä, vii­sas ja ys­tä­väl­li­nen.” Ei­pä oli­si isyy­te­ni siis pa­rem­pia saa­te­sa­no­ja voi­nut saa­da.

Isä­nä ole­mi­nen ei ole per­hees­säm­me ko­vin pit­kä­pe­rin­tei­nen asia. Olen oi­ke­as­taan isä vas­ta toi­ses­sa pol­ves­sa. Isoi­sä­ni kuo­li isä­ni ol­les­sa muu­ta­man vuo­den ikäi­nen; niin var­hai­sil­la muis­toil­la ei ra­ken­ne­ta ko­vin vah­vaa ku­vaa isyy­des­tä. Olem­me mo­lem­mat, oma isä­ni ja minä, jou­tu­neet opet­te­le­maan isä­nä ole­mis­ta, ihan­tei­ta ja esi­ku­via lä­hiym­pä­ris­tös­tä et­sien. Kas­va­tuk­sen am­mat­ti­lai­se­na mi­nul­la oli en­nen omien las­te­ni syn­ty­mää vah­vat kä­si­tyk­set sii­tä, mil­lai­nen isä ha­lu­ai­sin ol­la. Ihan­nei­sä­ni oli tar­kat ra­jat aset­ta­va ja lap­sis­taan huo­leh­ti­va, mut­ta täyn­nä sa­tu­ja ja ta­ri­noi­ta ja ai­na val­mii­na leik­ki­mään, lau­la­maan ja as­kar­te­le­maan. Unel­ma­huu­ruis­sa­ni unoh­din kui­ten­kin sen to­si­a­si­an, et­tä kah­dek­san­tun­ti­sen työ- ja päi­vä­ko­ti­päi­vän jäl­keen ko­to­na koh­taa­vat näl­käi­nen isä ja hä­nen yh­tä näl­käi­nen pe­su­een­sa. Si­lak­ka­pih­vien lei­vit­tä­mi­sen kes­kel­tä isyyt­tä hoi­de­taan lä­hin­nä huik­kai­le­mal­la, et­tä ”men­kää nyt sii­tä jo jo­hon­kin”. As­kar­te­le­mi­nen on ihan mu­ka­vaa, mut­ta ikä­haa­ru­kal­la 2–40 vuot­ta ai­ka­moi­nen mää­rä sot­kua ja sii­vot­ta­via jäl­kiä.

Huu­mo­rin voi­ma

Isyys ja van­hem­muus ovat mer­kin­neet it­sel­le­ni yh­den­tois­ta vuo­den mat­kaa, joka hy­vien mat­ko­jen ta­paan on täyn­nä yl­lä­tyk­siä, vai­keuk­sia, mut­ta myös val­ta­vaa hy­vyyt­tä ja upei­ta ko­ke­muk­sia. Omien ar­vo­jen tuo­mi­nen yh­teis­kun­nal­li­sel­le vaih­da­tus­pöy­däl­le on an­ta­nut isyy­tee­ni oman lei­man­sa. Uu­sia ih­mi­siä koh­da­tes­sa­ni mi­nul­la on ai­na valt­ti­kort­ti hät­käh­dyt­tä­mis­tä var­ten: ”Niin, siis mi­nul­la­han on vii­si las­ta.” Ih­mis­ten häm­mäs­te­lys­tä ei näil­lä ikä­vuo­sil­la ja sil­mä­pus­seil­la sovi ot­taa yli­mää­räis­tä sul­kaa hat­tuun, mut­ta osa häm­mäs­te­lyis­tä on sy­vyyk­si­ään myö­ten ar­vos­ta­vaa ihas­tus­ta. Ival­ta­kaan en ole vält­ty­nyt, mut­ta olen op­pi­nut jät­tä­mään sen omaan ar­voon­sa. Yh­des­tä­kään lap­ses­ta­ni en ha­lu­ai­si luo­pua mis­tään hin­nas­ta, ja ival­li­sim­mat ovat sul­ke­neet suun­sa, kun olen esi­tel­lyt pe­su­ee­ni. Jos­kus vuo­sia sit­ten tut­tu pu­hu­ja piti ne­tis­sä blo­gia, jos­sa hän mat­ki ih­mis­ten suur­per­heen isäl­le esit­tä­miä has­suim­pia ky­sy­myk­siä. Vi­de­oil­la esi­tel­tiin per­heen pe­ru­na­kat­ti­la ja ky­syt­tiin ”onks noi kaik­ki omii?”. Huu­mo­ri on pa­ras lää­ke mil­tei kaik­keen, ja omaa nah­kaa on vä­lil­lä park­kiin­nu­tet­ta­va ihan tie­toi­ses­ti­kin.

Ihan­tei­ta ja las­ten ihan­tei­ta

Isä­nä ole­mi­nen on jat­ku­va pro­ses­si, joka elää ja ve­nyy pu­ru­ku­min ta­paan. Las­te­ni oi­keu­det ja mui­den ih­mis­ten suh­tau­tu­mi­nen hei­hin tuo­vat isyy­tee­ni uut­ta tu­lo­kul­maa. Mitä suu­rem­mik­si he kas­va­vat, sitä vah­vem­mak­si oma esi­ku­va­ni ih­mi­se­nä heil­le muo­dos­tuu.

Aje­lem­me uu­del­la asun­to­a­lu­eel­la ja et­sim­me ta­loom­me so­pi­vaa ai­ta­rat­kai­sua. Päi­vit­te­lem­me vai­mon kans­sa ih­mis­ten vaa­ti­mat­to­mia ja va­sem­mal­la kä­del­lä hoi­de­tun nä­köi­siä pi­ho­ja. ”Lo­pet­ta­kaa tuol­lai­nen ar­vos­te­lu, ei tun­nu mu­ka­val­ta var­mas­ti nois­ta ih­mi­sis­tä” kuu­luu ta­ka­pen­kil­tä. Olo­ni on eh­kä no­loin iki­nä. Pyy­däm­me lap­sil­ta an­teek­si ja so­vim­me, et­tä jo­kai­nen saa to­si­aan hoi­taa pi­haan­sa, ku­ten ha­lu­aa.

Kier­rän jou­luos­tok­sil­la suu­res­sa tuk­hol­ma­lai­ses­sa ta­va­ra­ta­los­sa kol­men van­him­man lap­se­ni kans­sa. Olem­me isä + lap­set -ris­tei­lyl­lä, joi­ta teem­me muu­ta­man vuo­sit­tain. Esi­koi­nen kat­soo ta­va­ra­ta­lon jou­luo­sas­ton pak­su­ja kul­tai­sia jou­lu­kuu­sen ko­ris­te­nau­ho­ja. Hän tie­tää ja aa­vis­taa, et­tei­vät sel­lai­set kuu­lu tai tule kuu­lu­maan mei­dän jou­lui­him­me. ”Noi­ta mä os­tan sit­ten, kun mul­la on oma koti ja oma jou­lu­kuu­si.” Ru­tis­tan hän­tä. Juu­ri niin, niin mi­nä­kin pää­tin lap­se­na. Pää­tin, et­tä omaan ko­tii­ni os­te­taan ai­na pum­per­nik­ke­lei­tä ja jo­gur­tit yk­sit­täis­pa­kat­tu­na. Vaan kuin­kas sit­ten kä­vi­kään – pum­per­nik­ke­lei­tä ra­kas­tan edel­leen, mut­ta mi­ten ih­meel­li­sen kä­te­viä ja ym­pä­ris­töys­tä­väl­li­siä ne lit­ran jo­gurt­ti­pur­kit ovat­kaan! Ta­voit­tei­ta pi­tää ol­la, muu­ten sa­man­lai­sia isiä puk­kaa liu­ku­hih­nal­ta ei­kä ke­hi­tys ke­hi­ty.

Tut­tu­ni ker­toi lap­se­na haa­veil­leen­sa yh­tei­sis­tä erä­ret­kis­tä isän­sä kans­sa. Nii­tä ei kos­kaan tul­lut. Ai­kui­se­na hän ajat­te­li kor­ja­ta asi­an omien las­ten­sa kans­sa. Lap­set ei­vät in­nos­tu­neet aja­tuk­ses­ta, he ha­lu­si­vat maa­ta si­säl­lä ja lu­kea kir­jo­ja. Siir­tä­es­säm­me omia gee­ne­jäm­me lap­siim­me 50 pro­sen­tin ver­ran, voi lop­pu­tu­lok­se­na ol­la oi­ke­as­taan ihan mitä ta­han­sa. Ra­kas­tin lap­se­na esiin­ty­mis­tä ja lau­loin jo pie­nes­tä pi­tä­en eri­lai­sis­sa juh­lis­sa ja ta­pah­tu­mis­sa. Kun per­heel­täm­me pyy­de­tään esi­tys Hel­sin­gin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen jou­lu­juh­laan, har­joit­te­lem­me yh­des­sä, isä ja lap­set. ”En­ke­li­lap­set ky­syi­vät”, minä lau­lan ja lap­set vas­taa­vat: ”Mis­sä on Jee­sus?” Kaik­ki su­juu hy­vin. Sit­ten koit­taa juh­la­het­ki. Kä­ve­lem­me seu­ra­sa­lin eteen. En eh­di kis­saa sa­noa, kun kol­me las­ta­ni ovat li­vah­ta­neet kuu­lu­tus­pön­tön taak­se. Kau­hun­se­kai­sin tun­tein aloi­tan ky­sy­myk­set. En tie­dä kans­sa­lau­la­jie­ni ai­kei­ta, mut­ta joh­to­lau­seen pe­rään ka­jah­taa pön­tön ta­kaa kirk­kaal­la ja puh­taal­la lap­se­nää­nel­lä: ”Mis­sä on Jee­sus?”

Evan­ke­liu­min voi­ma

Lap­set ovat lai­naa, ko­ros­ti tut­tu­ni ker­ran. Näin se on. Jos­sain siel­lä vuo­sien pääs­sä odot­taa ko­tim­me hil­jai­nen pur­ka­mi­nen las­ten läh­ties­sä omil­le teil­leen. Tä­nään se tun­tuu kau­kai­sel­ta, kak­ka­vaip­pa toi­ses­sa ja eng­lan­nin sa­na­ko­keen kuu­lus­te­lu­kir­ja toi­ses­sa kä­des­sä. Ker­ran kui­ten­kin lap­se­ni le­vit­tä­vät sii­pen­sä ja läh­te­vät koh­ti omia len­to­ra­to­jaan.

Us­ko­vai­se­na isä­nä tär­kein teh­tä­vä­ni on evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man kul­jet­ta­mi­nen su­ku­pol­viem­me ket­jus­sa. Van­hem­man vas­tuu­see­ni kuu­luu tämä: kun it­se olen toi­mi­nut vää­rin, saan pyy­tää an­teek­si. Kun lap­se­ni on toi­mi­nut vää­rin, saan an­taa an­teek­si. Tai­vaan Isä on an­ta­nut mi­nul­le nämä vii­si iha­naa las­ta ja vas­tuun huo­leh­tia heis­tä. Ru­kouk­sen mie­lin lä­he­tän lap­se­ni eteen­päin. Toi­von ja luo­tan sii­hen, et­tä ko­tim­me ar­vot kul­ke­vat hei­dän mat­kas­saan läpi hei­dän elä­män­sä.

Kir­joi­tus on jul­kais­tu SRK:n tuo­rees­sa Isä-kir­jas­sa. Voit tu­tus­tua kir­jaan: https://www.jul­kai­su­myy­ma­la.fi/pro­duct/949/ela­man­po­lul­la-21--isa

28.11.2021

– Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Siu­nat­tu isäm­me Daa­vi­din val­ta­kun­ta, joka nyt tu­lee! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa! Mark. 11:9–10

Viikon kysymys