Päivämies julkaisee lukijoidensa onnittelu- ja muistokirjoituksia. Onnittelukirjoituksia julkaistaan 50 vuotta täyttäneistä henkilöistä tasavuosikymmenten täyttyessä. Onnittelu- tai muistokirjoituksen on hyvä olla toimituksessa kolme viikkoa ennen julkaisupäivää.
Sopiva merkkimäärä onnittelukirjoitukselle on noin 2 000 merkkiä välilyönteineen ja muistokirjoitukselle enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Pariskunnan yhteinen muistokirjoitus voi olla 2 700 merkkiä.
Kirjoituksen julkaisemisesta ei peritä maksua. Toimitus lyhentää tekstejä tarvittaessa.
Kirjoituksen ja siihen liittyvän kasvokuvan voi lähettää toimituksen sähköpostiosoitteeseen pm.toimitus@srk.fi tai kirjepostina osoitteeseen SRK/Päivämiehen toimitus, Kiviharjunlenkki 7, 90220 Oulu. Kuvan olisi hyvä olla kooltaan vähintään 1 Mt.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Nuortenkirja kertoo kahdeksasluokkalaisen Sallan kouluvuodesta, jonka aikana rinnakkaisluokkalainen Niko tulee pikkuhiljaa osaksi kouluarkea. Kirja käsittelee ihastumista, ystävyyttä sekä vastuullisuutta ja rehellisyyttä ihmissuhteissa.
Lämminhenkisessä lastenkirjassa kuvataan perheen vaikean tilanteen herättämiä tunteita ja pelkoja sekä niistä selviytymistä. Kirja tarkastelee lapsen näkökulmasta perheen muuttunutta elämää, joka vähitellen alkaa tuntua tutulta. Läheisten rakkaus ja uskon tuoma turva kantavat.