Ju­ma­la an­taa loh­du­tuk­sen

”Hän ai­na meil­le loh­du­tuk­sen tuo oi­ke­al­la het­kel­lä. Hän kuu­lee har­taan kai­pauk­sen ja py­syy mei­tä lä­hel­lä. Hän eh­tii kyl­lä aut­ta­maan, yl­lät­tää mei­dät ar­mol­laan.”

Ar­mo­lah­joil­la työ­hön

Useim­mil­la on ko­ke­muk­sia sii­tä, kun on kut­sut­tu Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön. Mitä sinä olet aja­tel­lut tuon kut­sun saa­tu­a­si? Min­kä­lai­sia tun­te­muk­sia kut­su on si­nus­sa he­rät­tä­nyt?

Us­koa seu­raa kas­te

Naa­pu­ris­sam­me asui us­ko­vai­nen mum­mo. Kun meil­le syn­tyi vau­va, mum­mo tuli ai­na kat­so­maan hän­tä. Hän aset­tui vau­van lä­hel­le ja siu­na­si las­ta evan­ke­liu­mil­la. Lo­puk­si hän to­te­si: ”Jee­sus siu­naa lap­sia.” Muis­tan miet­ti­nee­ni, ym­mär­tää­kö lap­si tuo­ta. Myö­hem­min kir­kas­tui, et­tei us­ko ole kiin­ni ym­mär­ryk­ses­tä. Us­ko on Ju­ma­lan lah­ja. Lap­sel­la se on.

Va­loa kai­kil­le kan­soil­le

Ju­ma­la on valo, ja hä­nel­lä on val­ta yli pi­mey­den (1. Joh. 1:5). Lop­pi­ai­se­na lu­em­me Je­sa­jan pro­fe­ti­aa: ”Kat­so, pi­meys peit­tää maan, yön synk­kyys kan­sat. Mut­ta si­nun tai­vaal­le­si ko­ho­aa aa­mun­koi, Her­ran kirk­kaus hoh­taa si­nun yl­lä­si.” (Jes. 60:2.)

Us­ko­vai­set ovat ad­ven­tin lap­sia

Us­koi­sin, et­tä jos­sa­kin Päi­vä­mie­hen lu­ki­jan per­hees­sä odo­te­taan jou­lun ai­kaan vau­vaa syn­ty­väk­si. Mo­nes­sa per­hees­sä on tut­tua, kuin­ka vau­van odo­tuk­seen liit­tyy iloa, on­nea, huo­lia, jän­ni­tys­tä, pel­ko­ja ja toi­voa. Pie­ni lap­si tuo per­hei­siin val­ta­vas­ti pie­niä ja suu­ria ilo­nai­hei­ta, mut­ta saat­taa tar­koit­taa myös unet­to­mia öi­tä ja huo­lia pär­jää­mi­ses­tä.

Raa­mat­tuun poh­jau­tu­val­la pu­heel­la on vah­va poh­ja

Olin taan­noin seu­rois­sa Si­mon Ala­nie­men kou­lul­la. Pal­ve­le­mas­sa oli Vil­le Suu­ta­ri. Sana avau­tui hä­nel­le. Ihai­lim­me hä­nen hy­vää muis­ti­aan ja per­soo­nal­lis­ta mur­ret­taan sekä pit­kiä ja sa­na­tark­ko­ja raa­ma­tun­lai­nauk­sia. Nuo­ruu­des­saan Suu­ta­ri oli lu­ke­nut Raa­ma­tun lä­vit­se usei­ta ker­to­ja.

Kil­voi­tus ky­syy kes­tä­vyyt­tä

Kil­voi­tuk­ses­ta muis­tuu mie­lee­ni ker­to­mus lin­tu­pa­ris­ta, joka oli koko al­ku­ke­sän ra­ken­ta­nut pe­sää ik­ku­na­lau­dal­le. Ta­lon asu­kas va­roi avaa­mas­ta ik­ku­naa, et­tei pu­dot­tai­si pe­sää maa­han.

Pyhä kan­sa

”Siu­naa ja var­je­le mei­tä, Kor­kein, kä­del­läs. Kait­se ain kan­sam­me tei­tä vyöt­tä­en voi­mal­la mei­tä heik­ko­ja edes­säs.” (VK 584:1.) Tä­män vir­ren sa­nat ja sä­vel nos­ta­vat mie­leen voi­mak­kaan kii­tol­li­suu­den tun­teen ajal­li­ses­ta isän­maas­ta ja kan­sas­ta, jon­ka jä­se­ni­nä saam­me ol­la. Mei­tä yh­dis­tää yh­tei­nen ko­ti­maa, sen men­neet vai­heet sekä hy­vin­voin­ti ja va­paus. Kan­sam­me vai­heis­sa nä­kyy Ju­ma­lan vä­ke­vän kä­den siu­naus.

Tai­vaal­li­nen tuo­ma­ri va­paut­taa us­ko­vat

Tuo­mit­se­mi­nen ja tuo­ma­ri esiin­ty­vät usein Raa­ma­tus­sa. Laki on si­nän­sä tut­tua meil­le kai­kil­le, ja sitä py­ri­tään nou­dat­ta­maan jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä. Kui­ten­kin tuo­mio, tuo­mi­ois­tui­met ja tuo­ma­rit ovat py­sy­neet mi­nul­le vie­rai­na, hyvä näin.

Iha­na ar­mo muut­ti tuo­mi­on

Kuin­ka voi val­mis­tau­tua koh­taa­maan Ju­ma­lan, joka on Kaik­ki­val­ti­as ja pyhä? Jon­ka kat­seen al­la ei yk­si­kään ih­mi­nen kes­tä? Jos­kus olen saa­nut ko­kea sen kou­riin­tun­tu­vas­ti.