Hen­ki te­kee elä­väk­si

Apos­to­lin sa­no­ma hen­gen elä­väk­si te­ke­väs­tä vai­ku­tuk­ses­ta avau­tuu, kun ym­mär­tää, mil­lai­sen elä­män­ko­ke­muk­sen poh­jal­ta hän on sen kir­joit­ta­nut.

Pyhä pel­ko

Eläm­me ai­kaa, jol­loin tun­tuu, et­tä ih­mi­set ei­vät pel­kää mi­tään ja sa­mal­la pel­ko ah­dis­taa mo­nia ih­mi­siä.

Roh­kai­sun sa­noil­la on suu­ri vai­ku­tus

Mil­loin sinä vii­mek­si muis­tat saa­nee­si roh­kai­sua jo­hon­kin ti­lan­tee­seen tai teh­tä­vään? Tai mil­loin it­se roh­kai­sit jo­ta­ku­ta lä­heis­tä­si? Vaik­ka tie­täi­si osaa­van­sa teh­dä jo­tain, voi epä­var­muus ol­la on­nis­tu­mi­sen es­tee­nä.

So­vi­tus ja lu­nas­tus

Rip­pi­kou­lun lop­pu­puo­lel­la oh­jel­maan oli mer­kit­ty tun­nin ai­heek­si ”So­vi­tus ja lu­nas­tus”. Eräs ty­töis­tä tuli tun­nil­le in­nois­saan; hän ajat­te­li, et­tä nyt so­vi­te­taan ja lu­nas­te­taan kon­fir­maa­ti­os­sa käy­tet­tä­vät rip­pi­al­bat.

Ei kan­na­ta us­koa kaik­kia hen­kiä

Eräs opet­ta­ja­ni oli ka­dot­ta­nut us­kon ja hy­vän oman­tun­non. Hän sa­noi ker­ran mi­nul­le: "Älä läh­de Ju­ma­lan las­ten yh­tey­des­tä mi­hin­kään, sil­lä muu­al­ta sinä et löy­dä rau­haa ja oi­ke­aa Hen­keä sy­dä­mel­le­si.” Hän sa­noi sen omas­ta ko­ke­muk­ses­taan, kos­ka hän har­hai­li mo­nen eri hen­gel­li­sen op­pi­kun­nan ti­lai­suuk­sis­sa ei­kä löy­tä­nyt rau­haa sy­dä­mel­leen.

Ar­mo­nau­rin­ko pois­taa pi­mey­den

Päi­vä oli mel­ko sa­tei­nen. Vä­lil­lä tuli ran­kas­ti vet­tä voi­mak­kai­den tuu­len­puus­kien kans­sa, vä­lil­lä tuu­li rau­hoit­tui ja pyyh­ki tum­mat pil­vet pois läm­pi­mäs­ti pais­ta­van au­rin­gon edes­tä. Nyt au­rin­ko pais­taa jo kirk­kaal­ta tai­vaal­ta, ja taus­tal­la soi­vat Sii­o­nin lau­lut Ke­sä­seu­ra­ra­di­on vä­lit­tä­mä­nä.

Us­kon­kuu­li­ai­suus kan­nat­taa yhä

Eläm­me ai­kaa, joka ko­ros­taa va­lin­to­ja, yk­si­löl­li­syyt­tä ja it­se­mää­rää­mi­soi­keut­ta. Ai­kaam­me lei­maa kai­ken ky­see­na­lais­ta­mi­nen.

Kun­ni­oit­ta­kaa toi­si­an­ne

Eräs van­ha ja va­pi­se­va mies on jää­nyt mo­nen mie­leen van­hois­ta kou­lu­kir­jois­ta. Per­heen isoi­sä oli tul­lut sii­hen elä­män vai­hee­seen, et­tä ruo­ka­pöy­däs­sä tip­pui ruo­kaa rin­nal­le ja pöy­tä­lii­nal­le. Sik­si hä­nel­le an­net­tiin oma ruo­kai­lu­paik­ka nurk­ka­pöy­däs­tä.

Ju­ma­la an­taa loh­du­tuk­sen

Kun Juu­dan val­tio ja sen pää­kau­pun­ki Je­ru­sa­lem temp­pe­lei­neen oli tu­hot­tu, jäl­jel­le jää­nyt kan­sa oli epä­toi­von val­las­sa (Hes. 37:11). Tuho oli syn­nin seu­raus­ta ja Ju­ma­lan ran­gais­tus, jos­ta Her­ran pro­fee­tat oli­vat va­roit­ta­neet (Jes. 5:24–25). Täs­sä ti­lan­tees­sa pro­fee­tat sai­vat vä­li­tet­tä­väk­si uu­den vies­tin: ”Loh­dut­ta­kaa, loh­dut­ta­kaa mi­nun kan­saa­ni, sa­noo tei­dän Ju­ma­lan­ne (Jes. 40:1)”.

Evan­ke­liu­min työ on Her­ral­ta

Ku­lu­neen ke­vään ai­ka­na olem­me ko­ke­neet poik­keus­ti­lan, jota em­me etu­kä­teen osan­neet aa­vis­taa. CO­VID-19-pan­de­mia le­vi­si no­pe­as­ti ym­pä­ri maa­il­man. Mil­joo­nia ih­mi­siä on sai­ras­tu­nut ko­ro­na­vi­ru­sin­fek­ti­oon, ja sa­to­ja tu­han­sia on kuol­lut tau­din seu­rauk­se­na.