Jumalan tahdon mukainen elämä

Paa­va­lin nuo­ri työ­to­ve­ri Ti­mo­teus kas­voi kreik­ka­lai­sen isän ja juu­ta­laisk­ris­ti­tyn äi­din, Eu­ni­ken, ko­dis­sa. Hä­nen iso­äi­tin­sä Loo­is oli myös kris­tit­ty. Ti­mo­teus oli jo nuo­res­ta as­ti op­pi­nut py­hät kir­joi­tuk­set. Ne an­toi­vat hä­nel­le ym­mär­ryk­sen sii­tä, et­tä vain us­ko­mal­la Kris­tuk­seen Jee­suk­seen hän pe­las­tuu. Paa­va­li kiit­ti kyy­ne­lien kera us­ko­vai­sen äi­din ja iso­äi­din vil­pi­tön­tä us­koa ja kas­va­tus­työ­tä. Hän oli var­ma, et­tä sama us­ko oli myös Ti­mo­teuk­ses­sa.

Pyrkikäämme vahvistamaan toisiamme

Ih­mis­ten kes­ken tu­lee sil­loin täl­löin eri­mie­li­syyk­siä. Nii­tä saat­taa tul­la esi­mer­kik­si ka­ve­rus­ten tai per­heen­jä­sen­ten kes­ken. Eri­mie­li­syy­det voi­vat ol­la pie­niä tai suu­ria. Pie­net eri­mie­li­syy­det saa usein hel­pos­ti so­vit­tua ja unoh­det­tua, suu­ret eri­mie­li­syy­det vaa­ti­vat pal­jon ar­mol­li­suut­ta ja an­teek­si­an­toa. Eri­tyi­sen ras­kaal­ta eri­mie­li­syy­det tun­tu­vat sil­loin, jos nii­tä on us­ko­na­si­ois­ta Ju­ma­lan las­ten vä­lil­lä. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa on ni­mit­täin ole­muk­sel­li­ses­ti läs­nä van­hurs­kaus, rau­ha ja ilo.

Ihminen pelastuu armosta

Mi­tään ei saa il­mai­sek­si. Tä­män ar­kie­lä­män to­si­a­si­an voi ko­kea päi­vit­täin. Kaup­po­jen hyl­lyt ovat täyn­nä ta­va­raa, mut­ta il­man ra­haa ei pää­se naut­ti­maan ha­lu­a­mas­taan tuot­tees­ta. Myös ta­voit­tei­den saa­vut­ta­mi­nen vaa­tii usein vai­van­nä­köä, aher­ta­mis­ta ja jopa puur­ta­mis­ta.

Pelkkä kuuntelu ei pelasta

Ih­mi­sen ais­tit ovat Ju­ma­lan an­ta­ma lah­ja, joka kos­ket­taa ih­mis­tä ko­ko­nais­val­tai­ses­ti. Tä­män päi­vän työ­e­lä­mäs­sä ko­ros­te­taan hy­vän esi­hen­ki­lön yh­te­nä tär­ke­ä­nä omi­nai­suu­te­na kuun­te­le­mi­sen lah­jaa. Kuun­te­le­mi­nen ja kuu­le­mi­nen on tär­ke­ää tä­män ajan työ­e­lä­mäs­sä ja elä­mäs­sä yleen­sä­kin.

Yhteys Jeesukseen avaa taivaan

Kä­vim­me juu­ri rip­pi­kou­lu­lais­ten kans­sa hau­taus­maal­la. Vie­rai­lu liit­tyi op­pi­tun­ti­ai­hee­seen ”kuo­le­ma ja ylös­nou­se­mus”. Hau­ta­ki­vis­tä näki, mi­ten joku oli syn­ty­nyt ja kuol­lut sa­ma­na päi­vä­nä, joku elä­nyt vii­si päi­vää tai muu­ta­man vuo­den ja joku taas liki sa­ta­vuo­ti­aak­si.

Herran siunaus kantaa

Ru­koi­lem­me usein Ju­ma­lan siu­naus­ta ajal­li­sil­le hank­keil­le ja asi­oil­le. Näin on hyvä ja oi­kein ru­koil­la, sil­lä kaik­ki ajal­li­set tar­peet ovat Ju­ma­lan siu­nauk­sen va­ras­sa.

Helluntain kieli-ihme yhdisti sydämet

Raa­ma­tun alus­sa ker­ro­taan kiel­ten syn­nys­tä. Vie­lä Noo­an jäl­keen kaik­ki pu­hui­vat sa­maa kiel­tä kes­ke­nään.

Viisaus rakentaa rauhaa ja rakkautta

Mil­lai­nen on vii­sas ih­mi­nen? Mo­nien mei­dän mie­les­tä hä­nen ei tar­vit­se ol­la huip­pu­ä­ly­käs, vaan en­nem­min­kin sel­lai­nen, jol­la on sy­dän pai­kal­laan. Vii­sas ih­mi­nen ei vält­tä­mät­tä edes tie­dos­ta ole­van­sa vii­sas; vii­saus vain il­me­nee hä­nes­sä Ju­ma­lan lah­ja­na.

Vanhurskaan rukous on voimallinen

Mil­loin muis­tat ru­koil­lee­si? Tun­sit­ko kii­tol­li­suut­ta? Oli­ko si­nul­la hätä tai pel­ko? Olit­ko uu­den edes­sä epä­tie­toi­nen? Ha­lu­sit­ko ru­koil­la ys­tä­vä­si puo­les­ta?

Jumalan rakkaus on armoa ja totuutta

Olem­me saa­neet elää pää­si­äi­sen suur­ta juh­la-ai­kaa. Pää­si­äi­se­nä muis­te­lem­me Ju­ma­lan ää­re­tön­tä rak­kaut­ta ja ar­moa mei­tä syn­ti­siä ih­mi­siä koh­taan. Rak­kau­des­saan Ju­ma­la an­toi ai­no­an poi­kan­sa syn­tyä maan pääl­le elä­mään ih­mi­se­nä ja täyt­tä­mään Ju­ma­lan suu­ren pe­las­tus­suun­ni­tel­man. En­sim­mäi­sen ih­mis­pa­rin lan­kee­mus oli suis­ta­nut ih­mi­sen kuo­le­man al­le, pois Ju­ma­lan yh­tey­des­tä. Tä­män yh­tey­den Jee­sus kor­ja­si pää­si­äi­se­nä, kun hän kuo­li mei­dän syn­tiem­me täh­den, vuo­dat­ti ve­ren­sä, jot­ta meil­lä oli­si pe­las­tus. Ylös­nou­se­muk­sel­laan Jee­sus voit­ti myös kuo­le­man val­lan.