Ru­koil­kaa lak­kaa­mat­ta

Raa­ma­tus­sa on usei­ta ke­ho­tuk­sia ru­koil­la lak­kaa­mat­ta, hel­lit­tä­mät­tä ja joka het­ki (Room. 12:12, Ef. 6:18, Kol. 4:2, 1. Tess. 5:17). Olen­ko muis­ta­nut ru­koil­la, voi it­sel­tään ky­syä. Joku voi myös ver­tail­la: Ovat­ko muut us­ko­vai­set ah­ke­ram­pia ru­koi­li­joi­ta? Löy­tyi­si­kö muis­ta hen­gel­li­syyk­sis­tä ja us­kon­nois­ta vilk­kaam­paa ru­kou­se­lä­mää?

Hän luot­taa Her­raan

Us­ko on luot­ta­mus­ta Ju­ma­laan. Kris­tit­tyi­nä luo­tam­me, et­tä Jee­sus on kär­si­mi­sel­lään ja kuo­le­mal­laan so­vit­ta­nut syn­tim­me ja näin avan­nut meil­le tien tai­vaan ko­tiin. Us­ko on sa­mal­la luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan sa­naan, jos­sa ilo­sa­no­ma Kris­tuk­ses­ta on il­moi­tet­tu.

Us­ko­mi­sen ilo syn­nyt­tää kii­tol­li­suu­den

Kun taan­noin Pet­ros­kois­sa pi­det­tiin Ve­nä­jän syys­seu­rat, sin­ne saa­pui seu­ra­vie­ras, nai­nen, noin kah­den­tu­han­nen ki­lo­met­rin ta­kaa. Hän oli sääs­tä­nyt ra­haa, et­tä pää­si seu­roi­hin. Mat­ka kes­ti nel­jä­kym­men­tä tun­tia. Kun hän saa­pui Vii­pu­riin, oli­vat ra­hat sii­nä vai­hees­sa jo lop­pu­neet.

Tasa-ar­von maa

Mis­sä maas­sa tasa-ar­vo to­teu­tuu par­hai­ten? Olen käy­nyt siel­lä. Sin­ne voi va­paas­ti mat­kus­taa, mut­ta sen asuk­kail­la ei ole lu­paa mat­kus­taa mui­hin mai­hin. Se on hy­vin hoi­det­tu ja ra­jat hy­vin mer­kit­ty. Sin­ne voi aset­tua py­sy­väs­ti asu­maan, ja siir­ty­mä ta­pah­tuu se­re­mo­ni­al­li­ses­ti. Nyt jo var­maan ar­vaat, et­tä ky­sy­mys on hau­taus­maas­ta.

Ai­ot­ko tu­ho­ta van­hurs­kaan?

Kes­ki­päi­vän au­rin­ko pais­toi kuu­mim­mil­laan. Ab­ra­ham is­tui telt­tan­sa ovel­la Mam­ren tam­mis­tos­sa. Sil­loin hän näki yl­lät­tä­en kol­men mie­hen lä­hes­ty­vän hei­dän ko­ti­aan. Ab­ra­ham ja Saa­ra ot­ti­vat yl­lä­tys­vie­raat iloi­ten vas­taan ja pal­ve­li­vat hei­tä. Us­ko­vai­sen ko­din ar­keen syn­tyi ilo ja rie­mu. Ab­ra­ham ja Saa­ra pal­ve­li­vat ko­dis­saan tai­vaan vie­rai­ta – tie­tä­mät­tään.

Evan­ke­liu­mi on pa­ras apu

Raa­mat­tu opas­taa en­nen kaik­kea sii­hen, mi­ten us­ko­mal­la pää­see ker­ran tai­vaa­seen. Ajal­li­seen elä­mään­kin sii­tä löy­tyy hy­viä oh­jei­ta ja neu­vo­ja.

Us­ko­vai­nen

Ta­pa­sin us­ko­vai­sen mie­hen. Heti en­sim­mäi­se­nä ter­veh­ties­säm­me hän tun­nus­ti us­kon­sa. Esi­tel­les­sään it­se­ään hän mai­nit­si ole­van­sa ateis­ti. Hän siis us­koi, et­tä Ju­ma­laa ei ole ole­mas­sa.

Ketä tah­don pal­vel­la?

Raa­mat­tu ker­too Joo­su­an elä­mäs­tä muun mu­as­sa sen, et­tä hän oli tai­ta­va so­ti­las ja joh­ta­ja, Moo­sek­sen lä­hin avus­ta­ja. Lu­va­tun maan va­koo­ja­na hän toi Ka­le­bin kans­sa hy­viä vies­te­jä sii­tä, et­tä Ju­ma­lan voi­mal­la kan­sa voit­taa voi­mak­kaan vi­hol­li­sen (4. Moos. 13:1–33). Joo­sua joh­dat­ti omai­suus­kan­san lo­pul­li­ses­ti lu­vat­tuun maa­han.

Ju­ma­lan sana ju­lis­te­taan kaik­ki­al­le maa­il­maan

Is­ra­e­lin kan­sa oli Ju­ma­lan va­lit­tu kan­sa, jon­ka si­säl­lä eli Van­han tes­ta­men­tin ai­kai­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­ta. Syn­ti teki kui­ten­kin työ­tään tuon­kin kan­san kes­kuu­des­sa: mo­net luo­pui­vat elä­väs­tä Ju­ma­las­ta, eli­vät syn­nis­sä ja pal­ve­li­vat epä­ju­ma­lia. Elä­vä Ju­ma­lan sana ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta asui kui­ten­kin tuon kan­san kes­kuu­des­sa.

Vas­toin­käy­mi­set kir­kas­ta­vat us­koa

Elä­mäs­sä ta­pah­tuu asi­oi­ta, joi­ta voi ol­la vai­kea ym­mär­tää ja hy­väk­syä. Ko­et­te­le­mus­ten ja vas­toin­käy­mis­ten kes­kel­lä nou­see mo­nen­lai­sia ky­sy­myk­siä. Mik­si elä­mää­ni sal­li­taan täl­lais­ta? Olen­ko teh­nyt jo­ta­kin, jon­ka vuok­si mi­nua ko­e­tel­laan? Mik­si hyvä Ju­ma­la sal­lii pa­han ta­pah­tu­van?