Vas­toin­käy­mi­set kir­kas­ta­vat us­koa

Elä­mäs­sä ta­pah­tuu asi­oi­ta, joi­ta voi ol­la vai­kea ym­mär­tää ja hy­väk­syä. Ko­et­te­le­mus­ten ja vas­toin­käy­mis­ten kes­kel­lä nou­see mo­nen­lai­sia ky­sy­myk­siä. Mik­si elä­mää­ni sal­li­taan täl­lais­ta? Olen­ko teh­nyt jo­ta­kin, jon­ka vuok­si mi­nua ko­e­tel­laan? Mik­si hyvä Ju­ma­la sal­lii pa­han ta­pah­tu­van?

Hoo­sea ju­lis­ti Ju­ma­lan rak­kau­des­ta

Saa­ko Ju­ma­laa pil­ka­ta? Täs­tä ai­hees­ta Suo­mes­sa kes­kus­tel­laan ai­na sil­loin täl­löin. On­ko Ju­ma­lan jul­ki­nen pilk­kaa­mi­nen ri­kos? Voi­mas­sa ole­van ri­kos­lain mu­kaan se on ri­kos. On ta­ho­ja, jot­ka ha­lu­ai­si­vat toi­sin.

Mitä Her­ra pu­huu?

Mu­siik­ki on Ju­ma­lan an­ta­ma lah­ja, joka kos­ket­taa ih­mis­tä ko­ko­nais­val­tai­ses­ti. Sitä voi har­ras­taa yk­sin ja yh­des­sä, ään­te­le­mäl­lä ja kuun­te­le­mal­la. Kun toi­set mu­si­soi­vat ja toi­set kuun­te­le­vat, voi­daan pu­hua esi­tyk­ses­tä tai kon­ser­tis­ta. Kon­ser­toin­nin eri­tyis­piir­tee­nä on suun­ni­tel­tu ja hi­ot­tu, jos­kus jopa am­mat­ti­mai­nen esi­tys­ta­pa.

Ei ih­mi­nen elä ikui­ses­ti

Ih­mis­ten kes­ki­mää­räi­nen eli­ni­kä pi­te­ni mer­kit­tä­väs­ti 1900-lu­vun ai­ka­na. Van­hus­ten osuus vä­es­tös­sä on Suo­mes­sa­kin kas­va­nut huo­mat­ta­vas­ti. Tä­män aja­tel­laan joh­tu­neen esi­mer­kik­si pa­ran­tu­nees­ta ra­vit­se­muk­ses­ta, hy­gie­ni­as­ta sekä lää­ke­tie­teel­li­sen di­ag­nos­tii­kan ja hoi­don ke­hi­tyk­ses­tä. Näyt­tää kui­ten­kin sil­tä, et­tä mak­si­maa­li­sen eli­ni­än pi­tuus ei juu­ri muu­tu.

Pai­men ruok­kii lam­paan­sa

Lam­mas­pai­men oli Raa­ma­tun alus­ta as­ti hy­vin ylei­nen am­mat­ti, muis­tam­me muun mu­as­sa Aab­ra­ha­min, Loo­tin, Jaa­ko­bin, Daa­vi­din ja Aa­mok­sen. Kun pu­hum­me pai­me­nes­ta, lai­tu­mes­ta ja lam­pais­ta, olem­me Raa­ma­tun kes­kei­sim­pien asi­oi­den ää­rel­lä.

Or­po­jen isä ja les­kien puol­ta­ja

Tie­dät­kö hel­lyt­tä­väm­pää ku­vaa kuin lap­si kä­ve­le­mäs­sä käsi isän kä­des­sä? Jos rin­nal­la on vie­lä äi­ti, kuva huo­kuu en­tis­tä enem­män eheyt­tä ja tur­val­li­suut­ta. Toi­saal­ta kuva, jos­sa lap­si ja äi­ti su­re­vat hau­dal­la me­ne­tet­tyä puo­li­soa ja isää, kos­ket­taa myös sy­väs­ti.

Ar­mo­au­rin­gon va­los­sa on voi­maa

Joko olet lu­ke­nut SRK:n kir­jan Sy­dän va­loa vas­ten? Se ker­too re­hel­li­ses­ti ja loh­dut­ta­vas­ti sii­tä, mi­ten ih­mi­nen saa elä­män eri vai­heis­sa, toi­si­naan ki­peis­sä ti­lan­teis­sa pai­naa sy­dä­men­sä Kris­tuk­ses­ta lois­ta­vaa ar­mo­au­rin­koa vas­ten.

Tur­vaa Her­raan kai­kes­sa hä­däs­sä

Erää­nä syk­syi­se­nä päi­vä­nä olim­me pie­nel­lä seu­ru­eel­la met­säs­tä­mäs­sä sor­sia. Kul­jim­me ve­neel­lä pit­kin ruo­hoi­sia lah­tia ja et­sim­me koh­tia, jois­sa lin­nut ly­my­ä­vät. Jos­sain vai­hees­sa pää­tin kah­la­ta ran­taan ja kul­kea ran­taa pit­kin osan seu­ru­ees­ta jat­ka­es­sa ve­neel­lä sa­maan suun­taa. Mat­kal­la koh­ti ran­taa oli kui­ten­kin niin upot­ta­va, soi­nen koh­ta, et­tä va­jo­sin vyö­tä­rö­ä­ni myö­ten mu­taan. Muis­tan edel­leen sel­väs­ti sen, kuin­ka vah­vas­ti tuos­sa het­kes­sä toi­voin, et­tä joku tu­li­si aut­ta­maan. Sa­maa lie­nee myös Daa­vid tun­te­nut omas­sa elä­mäs­sään, kun kir­joit­taa psal­mis­sa 40: ”Har­taas­ti minä odo­tin Her­raa”.

Vi­hai­nen pap­pi, syn­ti, so­vi­tus ja pe­las­tus

”Pap­pi, mik­si si­nul­la on niin vi­hai­nen il­me?” Kirk­kaal­la lap­sen ää­nel­lä esi­tet­ty ky­sy­mys he­rät­tää mi­nut aja­tuk­sis­ta­ni. Olen ker­tail­lut mie­les­sä­ni koh­ta al­ka­van las­ten kirk­ko­het­ken kul­kua ja tie­dän, et­tä aja­tuk­siin vai­pu­nee­na il­mee­ni on hel­pos­ti tui­ma. Tätä se­lit­tä­es­sä­ni sa­taa jo uu­sia ky­sy­myk­siä. Etu­penk­kien in­nok­kaat es­ka­rit ha­lu­a­vat muun mu­as­sa var­mis­taa, ke­nen­kä es­ka­ri­lai­sen isä se pap­pi oli­kaan.

Koko maa lau­laa kii­tos­ta­si

Löy­sin kir­joi­tuk­sen, jos­sa edes­men­nyt isä­ni muis­te­li so­ta­rin­ta­man ta­pah­tu­mia huh­ti­kuul­ta 1942. Sii­nä ker­rot­tiin, kuin­ka vi­hol­li­nen oli saar­ta­mas­sa mot­tiin eli vi­hol­li­sia oli joka puo­lel­la ja pois­pää­sy vai­ke­aa. Suo­ma­lai­set jou­kot jou­tui­vat pe­rään­ty­mään, ja isä­ni oli pe­rään­ty­vien jou­kos­sa.