Ra­kas­ta­va koh­taa­mi­nen roh­kai­see

Pu­he­lin vä­räh­tää tas­kus­sa saa­pu­neen vies­tin mer­kik­si. Sana “tsemp­piä” ja peu­ka­lon kuva roh­kai­se­vat. Tie­dän, et­tä mi­nua muis­te­taan ja roh­kais­taan. En ole yk­sin.

Jee­sus it­se on to­tuus

En muis­ta, min­kä sa­nan it­se opin en­sim­mäi­se­nä. Olen kui­ten­kin saa­nut seu­ra­ta pu­hu­maan op­pi­mis­ta omien las­te­ni ja vie­lä las­tem­me lap­sien koh­dal­la. En tar­kas­ti muis­ta, mikä oli en­sim­mäi­nen sana kel­lä­kin, mut­ta sen olen ha­vain­nut, et­tä en­sim­mäi­se­nä opi­taan tär­keim­mät sa­nat.

Us­ko on sekä oma­koh­tai­nen et­tä yh­tei­nen

Je­sa­jan kir­jas­sa ke­ho­te­taan kat­so­maan ”Sii­o­nia, juh­liem­me kau­pun­kia”, joka on ”tur­val­li­nen le­po­si­ja”. Sitä ver­ra­taan myös ikui­seen telt­taan, jon­ka ”vaar­nat ei­vät kos­kaan ir­toa, ei­kä yk­si­kään sen köy­sis­tä kat­kea”. (Jes. 33:20.) Teks­ti ku­vaa va­pau­tet­tua Je­ru­sa­le­mia.

Va­lit­sem­me­han me oi­kein?

Ih­mi­nen jou­tuu te­ke­mään elä­mäs­sään va­lin­to­ja. Va­lin­nois­sa ei ai­na on­nis­tu, jois­ta­kin va­lin­nois­ta mie­li tu­lee mur­heel­li­sek­si. Vää­rien va­lin­to­jen te­ke­mi­sen jäl­keen jou­tuu vä­lil­lä käy­dä kor­jaa­mas­sa ai­heut­ta­maan­sa pa­hen­nus­ta.

Rak­kaus Ju­ma­laan tuo tur­vaa

Raa­mat­tu pu­huu kah­des­ta maa­il­mas­ta. En­sim­mäi­nen Raa­ma­tun ku­vaa­ma maa­il­ma on Ju­ma­lan luo­ma maa­il­man­kaik­keus, nä­ky­vä ja nä­ky­mä­tön. Toi­nen maa­il­ma on Ju­ma­lan vas­tus­ta­jan sie­lun­vi­hol­li­sen sekä tä­män omien maa­il­ma. Tä­män maa­il­man ja Ju­ma­lan kirk­kau­den vä­lil­lä on sel­keä ero: Raa­mat­tu ku­vaa tätä eroa va­lon ja pi­mey­den sekä päi­vän ja yön ver­taus­ku­vil­la.

En­ke­li kul­kee edel­lä

Mo­nen ko­din las­ten­huo­neen sei­näl­lä on tau­lu, jos­sa kak­si las­ta kul­kee käsi kä­des­sä sil­lan yli. Sil­ta on ku­lu­neen ja keh­non nä­köi­nen, ja sen al­la sy­väl­lä nä­kyy vuo­laa­na vir­taa­va joki. Las­ten ylä­puo­lel­la on val­koi­nen en­ke­li, joka kä­sil­lään suo­je­lee lap­sia. Tau­lu tuo ai­na mie­leen lap­suu­den lau­lun ”Maan kor­ves­sa kul­ke­vi lap­so­sen tie, hänt’ iha­na en­ke­li ko­ti­hin vie”. Uu­dis­te­tuis­sa sa­nois­sa lau­le­taan en­ke­leis­tä: ”Te kä­sil­lä kan­ta­kaa lap­sos­ta maan, niin et­tei hän louk­kai­si jal­kaan­sa­kaan.”

Toi­vo, jota ei voi riis­tää

Mitä tu­le­vai­suus tuo tul­les­saan? Tämä ky­sy­mys on ih­mi­sen mie­les­sä eri muo­dois­saan joka päi­vä. Mie­les­sä on suun­ni­tel­mia ja ta­voit­tei­ta mut­ta myös epäi­lyk­siä ja uh­ka­ku­via. On pal­jon asi­oi­ta, joi­ta ih­mi­nen ei voi it­se rat­kais­ta.

Au­tu­aam­pi on an­taa kuin ot­taa

Yk­si hy­vin tun­net­tu sa­non­ta on ”ah­neus on kai­ken pa­huu­den juu­ri”. Vält­tä­mät­tä ei tule usein­kaan aja­tel­leek­si, et­tä tuo lau­se löy­tyy Raa­ma­tus­ta. Se on kir­joi­tet­tu Paa­va­lin 1. kir­jee­seen Ti­mo­teuk­sel­le. Vuo­den 1992 kään­nök­ses­sä ah­neu­den si­jas­ta pu­hu­taan ra­han­hi­mos­ta, mut­ta sa­maa asi­aa sil­lä tar­koi­te­taan.

Kii­tol­li­suut­ta voi ope­tel­la

Kii­tol­li­suus, mitä se on? Iloa elä­mäs­tä, täs­sä het­kes­sä elä­mis­tä ja hy­vien asi­oi­den huo­maa­mis­ta. Kii­tol­li­suut­ta ja tyy­ty­väi­syyt­tä voi op­pia kiin­nit­tä­mäl­lä use­am­min huo­mi­on asi­oi­hin, jot­ka ovat hy­vin.

Mat­ka­ys­tä­vät tu­ke­vat tiel­lä

Van­ha sa­nan­las­ku sa­noo: ”Hä­däs­sä ys­tä­vä tun­ne­taan”. Olin noin 5-vuo­ti­as, kun olim­me naa­pu­rien las­ten kans­sa ui­mas­sa. Toi­set me­ni­vät jo ran­taan.