Tuo­mo Kel­lo­kos­ki

Vuo­de­na­jois­ta ke­vät ja al­ka­nut kesä pu­hut­te­lee mi­nua eri­tyi­ses­ti, sil­lä Luo­jan työ nä­kyy kau­niil­la ta­val­la luon­non he­rä­tes­sä tal­ven hor­rok­ses­ta. Kesä tuo mie­lee­ni yh­tei­set het­ket lä­heis­ten kans­sa sekä ke­sän ta­pah­tu­mat, Su­vi­seu­rat ja ke­sä­seu­rat, joi­hin py­rim­me pää­se­mään pai­kal­le.

Vuo­de­nai­ko­jen vaih­tu­es­sa sitä ih­met­te­lee ai­van kuin ohi­kii­tä­vi­nä het­ki­nä, kuin­ka no­pe­as­ti elä­män vuo­det vaih­tu­vat ja kuin­ka vauh­dil­la elä­mäm­me ai­ka ku­luu. Psal­mi­ru­noi­li­ja muis­tut­taa: ”Ope­ta meil­le mi­ten ly­hyt on ai­kam­me, et­tä sai­sim­me vii­saan sy­dä­men” (Ps. 90:12). Psal­mien kir­ja joh­dat­taa ih­mi­set elä­män ja us­kon ää­rel­le. Nii­den ää­rel­lä kris­ti­tyt ovat saa­neet oi­kei­ta sa­no­ja sy­dä­men­sä tun­nol­le ja am­men­ta­neet luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan huo­len­pi­toon.

Us­kon­puh­dis­ta­jan Mart­ti Lut­he­rin mu­kaan juu­ri psal­mit en­nus­ta­vat sel­väs­ti Kris­tuk­sen kuo­le­mas­ta ja ylös­nou­se­muk­ses­ta, ja psal­me­ja lu­ke­mal­la saa kat­soa Raa­ma­tun py­hiä suo­raan sy­dä­meen sekä ilos­sa et­tä tus­kas­sa. Psal­min­kir­joit­ta­ja muis­tut­taa kau­niis­ti: ”Nyt iloi­ten lau­la­kaa Her­ral­le, ko­hot­ta­kaa hä­nel­le rie­mu­huu­to, hän on mei­dän tur­va­kal­li­om­me. Tul­kaa hä­nen kas­vo­jen­sa eteen ja kiit­tä­kää, vi­rit­tä­kää hä­nel­le rie­mu­vir­si. Tul­kaa, ku­mar­tu­kaa maa­han, pol­vis­tu­kaam­me Her­ran, Luo­jam­me, eteen. Hän on mei­dän Ju­ma­lam­me ja me hä­nen lai­tu­men­sa lam­paat, joi­ta hä­nen kä­ten­sä kait­see.” (Ps. 95:1–2, 6–7.)

Olet­ko py­säh­ty­nyt kii­reen kes­kel­lä miet­ti­mään, mis­tä kai­kes­ta voit ol­la kii­tol­li­nen ja mikä on si­nun tur­va­si? Tu­tus­sa vir­res­sä sa­no­taan: ”Kun on tur­va Ju­ma­las­sa, tur­vas­sa on pa­rem­mas­sa” (VK 397:1). Lut­her poh­dis­ke­lee Ju­ma­lan ole­mus­ta: ”Ju­ma­lak­si sa­no­taan sel­lais­ta, jol­ta mei­dän on odo­tet­ta­va kaik­kea hy­vää ja jon­ka tur­viin mei­dän kai­kis­sa hä­däs­säm­me on pa­et­ta­va.”

Eri­tyi­ses­ti Ju­ma­la il­mai­see it­sen­sä meil­le py­häs­sä Raa­ma­tus­sa ja Va­pah­ta­jas­sam­me Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. Psal­mis­sa ku­va­taan: ”Tai­vaat ju­lis­ta­vat Ju­ma­lan kun­ni­aa, tai­vaan­kan­si ker­too hä­nen te­ois­taan” (Ps. 19:1).

Mi­ten pal­jon mi­nul­la on­kaan tä­nään­kin ai­het­ta kii­tol­li­suu­teen. Elä­män lah­jas­ta, us­kon lah­jas­ta, puo­li­sos­ta, per­hees­tä, lä­hei­sis­tä, ter­vey­des­tä, työs­tä, luon­nos­ta. Kun py­säh­tyy miet­ti­mään kii­tol­li­suu­den ai­hei­ta, lis­ta on lo­put­to­man pit­kä. Ju­ma­lan rak­kaus ja vii­saus on kan­na­tel­lut elä­mää­ni ja ol­lut tur­va­ni ilo­jen ja myös mur­hei­den kes­kel­lä läpi elä­mä­ni.

Ju­ma­lan lap­si­na saam­me am­men­taa psal­meis­ta suur­ta loh­du­tus­ta, toi­voa ja us­kon vah­vis­tus­ta elä­män mat­kal­le: ”Suu­rem­pi kuin elä­mä on si­nun ar­mo­si. Mi­nun huu­le­ni ylis­tä­vät si­nua.” (Ps. 63:4.)

Tä­män eri­koi­sen ajan kes­kel­lä moni ko­kee tur­val­li­suu­den­tun­teen ja tu­le­vai­suu­de­nus­kon hor­ju­van. Eri­lais­ten uh­ka­ku­vien kes­kel­lä elä­vil­le kuu­luu edel­leen sama loh­du­tus, jon­ka Je­sa­ja vä­lit­ti ai­kan­sa us­ko­vai­sil­le. Niin kuin äi­ti huo­leh­tii rin­ta­lap­ses­taan, niin pi­tää Ju­ma­la huo­len Sii­o­nis­ta. ”Kä­sie­ni ihoon minä olen si­nut piir­tä­nyt, ja niin si­nun muu­ri­si ovat ai­na sil­mie­ni edes­sä.” (Jes. 49:16).