Koh­taan­ko lä­him­mäi­se­ni?

Raa­mat­tu pu­huu use­as­sa koh­das­sa lä­him­mäi­sen koh­taa­mi­ses­ta. Tun­ne­tuin näis­tä ope­tuk­sis­ta lie­nee ker­to­mus lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta, joka aut­toi hä­tään jou­tu­nut­ta lä­him­mäis­tään. Ker­to­mus on kuva pe­las­ta­vas­ta Va­pah­ta­jas­ta, joka ei kä­ve­le kär­si­vän ih­mi­sen ohi. Kun Va­pah­ta­ja hoi­taa ih­mis­tä, on kyse täy­del­li­ses­tä koh­taa­mi­ses­ta.

Sa­no­man le­vit­tä­mi­nen on kes­keis­tä

Ai­ka ajoin on syy­tä py­säh­tyä tar­kas­te­le­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn pe­rus­teh­tä­vää. Sa­mal­la on tar­peen tun­nis­taa kun­kin ai­ka­kau­den il­mi­öi­tä ja toi­min­ta­ym­pä­ris­tös­sä ta­pah­tu­nei­ta muu­tok­sia. 2000-lu­vun voi­ma­kas tek­ni­nen ke­hi­tys on avan­nut uu­sia mah­dol­li­suuk­sia evan­ke­liu­min työl­le tie­don­ku­lun ja yh­tey­den­pi­don hel­pot­tu­es­sa. Toi­saal­ta maal­lis­tu­mis­ke­hi­tys ja kris­til­lis­ten ar­vo­jen mu­re­ne­mi­nen huo­les­tut­ta­vat.

Osal­li­suus on enem­män kuin yh­tei­söl­li­syys

Ih­mi­nen on luo­tu elä­mään tois­ten yh­tey­des­sä. Jo­kai­sel­le muo­tou­tuu elä­män­sä ai­ka­na oma ai­nut­laa­tui­nen elä­mä­nym­pä­ris­tön­sä ja so­si­aa­li­nen ver­kos­ton­sa, jos­sa hän ra­ken­taa elä­mään­sä suh­tees­sa toi­siin ih­mi­siin.

Us­ko suo­je­lee myrs­kyis­sä

Ter­veys on suu­ri Ju­ma­lan lah­ja. Se voi tun­tua elä­mäs­sä it­ses­tään­sel­vyy­del­tä. Sen ar­vo kir­kas­tuu usein vas­ta sil­loin, kun it­se tai joku lä­hei­nen sen me­net­tää. Jos­kus sai­raus tu­lee esil­le vä­hi­tel­len, toi­si­naan hy­vin äkil­li­ses­ti. Jo pie­ni, ohi­me­ne­vä­kin sai­raus kuor­mit­taa elä­mää.

Ar­mo ja to­tuus kuu­lu­vat yh­teen

Ai­ka, jos­sa eläm­me, ko­ros­taa su­vait­se­vai­suut­ta, me­nes­tys­tä ja roh­ke­aa it­sen­sä esil­le tuo­mis­ta. Vaa­ti­mat­to­mat ja ujot saat­ta­vat jää­dä var­joon ja mui­den jal­koi­hin. Su­vait­se­vai­suu­den esil­lä pi­tä­mi­ses­tä huo­li­mat­ta saa­te­taan ol­la hy­vin­kin ar­mot­to­mia vää­riin te­koi­hin jou­tu­nei­ta koh­taan. Täl­lais­ta ar­mot­to­muut­ta Raa­mat­tu ni­mit­tää oma­van­hurs­kau­dek­si.

Us­ko syn­nyt­tää Hen­gen yh­tey­den

Ih­mi­se­lä­mä syn­tyy Ju­ma­lan luo­ma­na, ja ih­mi­nen on osa Ju­ma­lan luo­mis­työn ko­ko­nai­suut­ta. Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen ja kal­tai­sek­seen. Yh­des­tä ih­mi­ses­tä hän on luo­nut koko ih­mis­su­vun, kaik­ki kan­sat asu­maan eri puo­lil­la maan pääl­lä. Hän on sää­tä­nyt niil­le mää­rä­a­jat ja asu­ma-alu­ei­den ra­jat.

Joh­taa­ko Ju­ma­la luo­ma­kun­taa?

Al­ku­ke­sän sy­käh­dyt­tä­viä luon­no­nää­niä on käen ku­kun­ta. Ku­ka­pa ei las­ki­si nii­den mää­rää, sil­lä niin mon­ta elin­vuot­ta kuu­li­jal­la sa­no­taan ole­van jäl­jel­lä. ”Sul­hon­sa su­lout­ta” käki ei ylis­tä, vaik­ka Yr­jö Kos­ki­nen niin väit­tää­kin ru­nos­saan Hon­kain kes­kel­lä mök­ki­ni sei­soo. Vain koi­ras­kä­ki kuk­kuu.

Mi­kään ih­mis­suh­de ei ole täy­del­li­nen

Ih­mis­suh­tei­den syn­ty ja yl­lä­pi­to edel­lyt­tä­vät vuo­ro­vai­ku­tus­ta ja kom­mu­ni­kaa­ti­o­ta ih­mis­ten kes­ken. Tar­vi­taan em­pa­ti­aa, kun­ni­oi­tus­ta, yh­teis­tä ai­kaa ja en­nen kaik­kea rak­kaut­ta.

Lo­pul­ta jää vain valo

Maa­lis­kuun ke­väi­sen va­lon edes­sä on toi­si­naan sul­jet­ta­va sil­mät, niin häi­käi­se­vää se on! Valo vai­kut­taa konk­reet­ti­ses­ti joka so­luun – kas­vuun ja ke­hi­tyk­seen, vi­reys­ti­laan ja mie­li­a­laan.