Lahjojaan ei tarvitse vähätellä

Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on lah­jo­ja. Ne ovat Ju­ma­lan an­ta­mia tai­to­ja, luon­teen­piir­tei­tä tai vaik­ka­pa tapa suh­tau­tua elä­mään. Ju­ma­lan lah­jo­jen run­saut­ta ei ai­na edes tun­nis­ta. Näi­tä lah­jo­ja ei tar­vit­se vä­hä­tel­lä tai pii­lo­tel­la. Usein on niin, et­tä toi­set nä­ke­vät lah­jat pa­rem­min kuin lah­jo­jen omis­ta­ja it­se. Kaik­ki lah­jam­me ovat Ju­ma­lal­ta, Luo­jal­tam­me. Kii­tol­li­suus lah­jois­ta kuu­luu hä­nel­le.

Valeuutisia levisi jo Raamatun aikoina

Eläm­me val­ta­van in­for­maa­ti­o­tul­van kes­kel­lä. Eri­lais­ta tie­toa ja in­for­maa­ti­o­ta tu­lee joka tuu­tis­ta, sekä pe­rin­teis­ten tie­do­tus­vä­li­nei­den kaut­ta et­tä so­si­aa­li­sen me­di­an ka­na­vis­sa. Tul­van kes­kel­lä on tär­ke­ää hah­mot­taa, mikä tie­to pi­tää paik­kan­sa ja mi­hin in­for­maa­ti­oon voi luot­taa. Mis­sä on to­tuus?

Usko avaa oikean arvojärjestyksen

Tois­ten ar­ki on rau­hal­lis­ta ja kii­ree­tön­tä, kun taas tois­ten elä­män täyt­tää mo­nen­lai­nen toi­min­ta ja te­ke­mi­nen. Elä­män­ti­lan­tees­ta riip­pu­mat­ta on hyvä esit­tää it­sel­leen ky­sy­mys ”Mikä on mi­nul­le tär­kein­tä?”. Vas­tauk­sen poh­ti­mi­nen saat­taa par­haim­mil­laan kir­kas­taa elä­män ja us­kon lah­jan ar­voa juu­ri omal­la koh­dal­la, va­paa­na ym­pä­ris­tön aset­ta­mis­ta vaa­ti­muk­sis­ta ja pai­neis­ta.

Työ on Jumalan lahja

Al­ku­ke­sän kun­ta­vaa­lien yk­si kes­kei­nen pu­hee­nai­he oli työ. Hal­li­tuk­sel­ta on pe­rään­kuu­lu­tet­tu voi­mak­kaam­pia työl­li­syys­toi­men­pi­tei­tä ja nii­den on vies­ti­tet­ty ole­van maam­me me­nes­tyk­sen eli­neh­to. Myös kun­tien ja kau­pun­kien kes­tä­vän ta­lou­den pe­rus­ta ovat yri­tyk­set ja nii­den mu­ka­naan tuo­mat työ­pai­kat.

Elämänkokemus on arvokas pääoma

Van­hem­man tai iso­van­hem­man elä­män­ko­ke­mus aut­taa nuo­rem­paa ih­mis­tä hä­nen koh­da­tes­saan uu­sia, odot­ta­mat­to­mia ti­lan­tei­ta. Uu­teen elä­män­vai­hee­seen as­tu­mi­nen saat­taa tuo­da uut­ta vas­tuu­ta ja en­nen­ko­ke­mat­to­mia haas­tei­ta. On mu­ka­vaa kuul­la van­hem­man oma ko­ke­mus sa­mas­ta ti­lan­tees­ta. On hel­pot­ta­vaa, et­tä lä­hei­nen van­hem­pi ih­mi­nen on eh­kä it­se­kin jän­nit­tä­nyt opis­ke­lu­ja, uut­ta työ­tä tai per­heen tuo­maa vas­tuu­ta.

Miehen ja naisen elinikäinen liitto

Ju­ma­la loi ih­mi­sen omak­si ku­vak­seen, mie­hek­si ja nai­sek­si. Hän siu­na­si hei­dät ja an­toi heil­le teh­tä­vän ol­la he­del­mäl­li­siä, li­sään­tyä ja täyt­tää maa sekä ot­taa se val­taan­sa (1. Moos. 1:27–28). Jee­sus vah­vis­ti tä­män luo­mis­ker­to­muk­sen sa­no­man: ”Maa­il­man alus­sa Ju­ma­la loi ih­mi­sen mie­hek­si ja nai­sek­si. Sen täh­den mies jät­tää isän­sä ja äi­tin­sä ja liit­tyy vai­moon­sa, niin et­tä nämä kak­si tu­le­vat yh­dek­si li­hak­si. He ei­vät siis enää ole kak­si, he ovat yk­si. Ja min­kä Ju­ma­la on yh­dis­tä­nyt, sitä äl­köön ih­mi­nen erot­ta­ko.” (Mark 10:6–9.) Täl­le pe­rus­tal­le on yhä hyvä ra­ken­taa.

Miten voisimme tukea toisiamme entistä paremmin?

Lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­nen on sy­dä­mes­tä nou­se­vaa työ­tä. Se on ha­lua kul­kea mat­ka­ys­tä­vän rin­nal­la koh­taa­mal­la hä­net kuun­nel­len, siu­na­ten ja roh­kais­ten. Sitä voi­daan, ja sitä kan­nat­taa teh­dä myös or­ga­ni­soi­dus­ti. Eri­tyi­ses­ti krii­si­ti­lan­teen koh­da­tes­sa on tär­ke­ää tu­kea per­het­tä ha­ke­maan am­mat­ti­lais­ten tar­jo­a­maa apua. Krii­si­ti­lan­tees­ta riip­pu­en kun­nan ja seu­ra­kun­nan apu on kor­vaa­ma­ton­ta. Myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sen per­he- ja di­a­ko­ni­a­toi­mi­kun­ta voi ol­la jär­jes­tä­mäs­sä apua krii­sin kes­kel­lä elä­vään per­hee­seen. Jo­kai­nen voi toi­mia sil­mi­nä ja kor­vi­na lä­him­mäi­sen avun­tar­peel­le. Apua kan­nat­taa pyy­tää ja ha­kea ai­na kun sil­le on tar­vet­ta.

Seksuaalisuus – osa Jumalan luomistyötä

Kas­te­juh­las­sa olem­me usein kuul­leet psal­mi­koh­dan, jos­sa ihas­tel­laan ja ih­me­tel­lään Ju­ma­lan suur­ta luo­mis­työ­tä jo­kai­sen ih­mi­sen koh­dal­la: ”Sinä olet luo­nut mi­nut si­sin­tä­ni myö­ten, äi­ti­ni koh­dus­sa olet mi­nut pu­no­nut. Minä olen ih­me, suu­ri ih­me, ja kii­tän si­nua sii­tä. Ih­meel­li­siä ovat si­nun te­ko­si, minä tie­dän sen.” (Ps. 139:13–14.) Jo­kai­nen ih­mi­nen on Ju­ma­lan luo­ma­na ai­nut­ker­tai­nen ja ar­vo­kas.

Kristillinen ihmiskäsitys perustuu Jumalan sanaan

Kris­til­li­nen op­pi ih­mi­ses­tä poh­jau­tuu Raa­ma­tun aja­tuk­seen sii­tä, et­tä ih­mi­nen on osa Ju­ma­lan luo­mis­työn ko­ko­nai­suut­ta. Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen ja kal­tai­sek­seen. Hän an­toi ih­mi­sel­le teh­tä­väk­si vil­jel­lä ja var­jel­la kaik­kea luo­tua sekä li­sään­tyä ja täyt­tää maa. (1. Moos. 1:26–28.)

SRK:n viestinnän teema pohjaa kestävään toivoon

Pie­ni lap­si nä­kee tu­le­vai­suu­den va­loi­sa­na. Elä­mä on täyn­nä toi­vei­ta ja unel­mia, jot­ka odot­ta­vat täyt­ty­mys­tään. Osa näis­tä ei kos­kaan täy­ty, mut­ta tämä ei vä­hen­nä lap­sen iloa tai luot­ta­mus­ta. Hän tu­lee koh­taa­maan myös pet­ty­myk­siä, mut­ta niis­tä hän ei vie­lä tie­dä. Lap­sen us­ko si­säl­tää toi­von, et­tä Ju­ma­la tie­tää, aut­taa ja joh­dat­taa.