Lepopäivän pyhittäminen on edelleen ajankohtaista

Eräs lä­hei­se­ni lä­het­tää sun­nun­tai­aa­mui­sin su­vun vies­ti­ryh­mään toi­vo­tuk­sen ”Hy­vää py­hää”. Hän liit­tää vies­tiin ky­sei­sen sun­nun­tain ai­hee­seen liit­ty­vän raa­ma­tun­lau­seen tai ru­kouk­sen. Pi­dän tätä ar­vok­kaa­na, kau­nii­na ja ny­ky­ai­kaan so­pi­va­na ta­pa­na muis­tut­taa le­po­päi­vän eri­tyi­syy­des­tä.

Jumala auttaa kaikissa tilanteissa

Yh­teis­kun­nas­sam­me on nos­tet­tu jul­ki­seen kes­kus­te­luun mo­nia sel­lai­sia ai­hei­ta, jot­ka vie­lä pari vuo­si­kym­men­tä sit­ten oli­vat usein ta­bu­ja ja vai­et­tu­ja. Avoi­men kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin an­si­o­ta on se, et­tä enää ei tar­vit­se pe­lä­tä jou­tu­van­sa lei­ma­tuk­si, jos oma elä­mä ei ai­na kul­je­kaan en­nal­ta suun­ni­tel­tu­ja pol­ku­ja. Vä­sy­mi­ses­tä, mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta tai sai­rauk­sis­ta saa ja voi pu­hua, ha­lu­tes­saan jopa jul­ki­ses­ti. Psy­ko­te­ra­pi­a­kes­kus Vas­taa­mon taan­noi­sen tie­to­mur­ron ai­kaan mo­net suo­ma­lai­set ker­toi­vat so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa käy­neen­sä te­ra­pi­as­sa. He ha­lu­si­vat vies­tit­tää, et­tä te­ra­pi­as­sa käy­mi­nen on ny­ky­ai­ka­na ta­val­lis­ta ja jopa suo­ta­vaa.

Sydämen usko tuo vanhurskauden

Sy­dä­men us­ko on SRK:n vies­tin­nän tee­ma al­ka­neel­le vuo­del­le 2022. Sa­na­pa­ri on tut­tu, sil­lä se löy­tyy Raa­ma­tus­ta. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa Roo­mas­sa asu­vil­le Ju­ma­lan lap­sil­le näin: ”Sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den, suun tun­nus­tus pe­las­tuk­sen” (Room. 10:10).

Joulun sanoma kuuluu kaikille

Syr­jäy­ty­mi­nen on yk­si suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan mer­kit­tä­vis­tä haas­teis­ta. Sil­lä tar­koi­te­taan yh­teis­kun­nal­lis­ta huo­no-osai­suut­ta, joka voi ol­la seu­raus­ta muun mu­as­sa työt­tö­myy­des­tä, köy­hyy­des­tä, päih­teis­tä tai mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta. Syr­jäy­ty­mi­sen koh­dal­la pu­hu­taan usein osat­to­muu­des­ta, joka vies­tii sii­tä, et­tä ih­mi­nen ei enää ky­ke­ne täy­si­pai­noi­ses­ti osal­lis­tu­maan yh­teis­kun­nan toi­min­toi­hin. Va­li­tet­ta­vaa on, et­tä syr­jäy­ty­mi­nen on usein myös yli­su­ku­pol­vis­ta eli se saat­taa siir­tyä van­hem­mil­ta lap­sil­le.

Lahjojaan ei tarvitse vähätellä

Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on lah­jo­ja. Ne ovat Ju­ma­lan an­ta­mia tai­to­ja, luon­teen­piir­tei­tä tai vaik­ka­pa tapa suh­tau­tua elä­mään. Ju­ma­lan lah­jo­jen run­saut­ta ei ai­na edes tun­nis­ta. Näi­tä lah­jo­ja ei tar­vit­se vä­hä­tel­lä tai pii­lo­tel­la. Usein on niin, et­tä toi­set nä­ke­vät lah­jat pa­rem­min kuin lah­jo­jen omis­ta­ja it­se. Kaik­ki lah­jam­me ovat Ju­ma­lal­ta, Luo­jal­tam­me. Kii­tol­li­suus lah­jois­ta kuu­luu hä­nel­le.

Valeuutisia levisi jo Raamatun aikoina

Eläm­me val­ta­van in­for­maa­ti­o­tul­van kes­kel­lä. Eri­lais­ta tie­toa ja in­for­maa­ti­o­ta tu­lee joka tuu­tis­ta, sekä pe­rin­teis­ten tie­do­tus­vä­li­nei­den kaut­ta et­tä so­si­aa­li­sen me­di­an ka­na­vis­sa. Tul­van kes­kel­lä on tär­ke­ää hah­mot­taa, mikä tie­to pi­tää paik­kan­sa ja mi­hin in­for­maa­ti­oon voi luot­taa. Mis­sä on to­tuus?

Usko avaa oikean arvojärjestyksen

Tois­ten ar­ki on rau­hal­lis­ta ja kii­ree­tön­tä, kun taas tois­ten elä­män täyt­tää mo­nen­lai­nen toi­min­ta ja te­ke­mi­nen. Elä­män­ti­lan­tees­ta riip­pu­mat­ta on hyvä esit­tää it­sel­leen ky­sy­mys ”Mikä on mi­nul­le tär­kein­tä?”. Vas­tauk­sen poh­ti­mi­nen saat­taa par­haim­mil­laan kir­kas­taa elä­män ja us­kon lah­jan ar­voa juu­ri omal­la koh­dal­la, va­paa­na ym­pä­ris­tön aset­ta­mis­ta vaa­ti­muk­sis­ta ja pai­neis­ta.

Työ on Jumalan lahja

Al­ku­ke­sän kun­ta­vaa­lien yk­si kes­kei­nen pu­hee­nai­he oli työ. Hal­li­tuk­sel­ta on pe­rään­kuu­lu­tet­tu voi­mak­kaam­pia työl­li­syys­toi­men­pi­tei­tä ja nii­den on vies­ti­tet­ty ole­van maam­me me­nes­tyk­sen eli­neh­to. Myös kun­tien ja kau­pun­kien kes­tä­vän ta­lou­den pe­rus­ta ovat yri­tyk­set ja nii­den mu­ka­naan tuo­mat työ­pai­kat.

Elämänkokemus on arvokas pääoma

Van­hem­man tai iso­van­hem­man elä­män­ko­ke­mus aut­taa nuo­rem­paa ih­mis­tä hä­nen koh­da­tes­saan uu­sia, odot­ta­mat­to­mia ti­lan­tei­ta. Uu­teen elä­män­vai­hee­seen as­tu­mi­nen saat­taa tuo­da uut­ta vas­tuu­ta ja en­nen­ko­ke­mat­to­mia haas­tei­ta. On mu­ka­vaa kuul­la van­hem­man oma ko­ke­mus sa­mas­ta ti­lan­tees­ta. On hel­pot­ta­vaa, et­tä lä­hei­nen van­hem­pi ih­mi­nen on eh­kä it­se­kin jän­nit­tä­nyt opis­ke­lu­ja, uut­ta työ­tä tai per­heen tuo­maa vas­tuu­ta.

Miehen ja naisen elinikäinen liitto

Ju­ma­la loi ih­mi­sen omak­si ku­vak­seen, mie­hek­si ja nai­sek­si. Hän siu­na­si hei­dät ja an­toi heil­le teh­tä­vän ol­la he­del­mäl­li­siä, li­sään­tyä ja täyt­tää maa sekä ot­taa se val­taan­sa (1. Moos. 1:27–28). Jee­sus vah­vis­ti tä­män luo­mis­ker­to­muk­sen sa­no­man: ”Maa­il­man alus­sa Ju­ma­la loi ih­mi­sen mie­hek­si ja nai­sek­si. Sen täh­den mies jät­tää isän­sä ja äi­tin­sä ja liit­tyy vai­moon­sa, niin et­tä nämä kak­si tu­le­vat yh­dek­si li­hak­si. He ei­vät siis enää ole kak­si, he ovat yk­si. Ja min­kä Ju­ma­la on yh­dis­tä­nyt, sitä äl­köön ih­mi­nen erot­ta­ko.” (Mark 10:6–9.) Täl­le pe­rus­tal­le on yhä hyvä ra­ken­taa.