Parannus on lähtöisin Jumalasta

Ih­mi­nen ei it­se ky­ke­ne saa­maan ai­kaan elä­vää us­koa. Vaik­ka sa­no­taan, et­tä ”hän teki pa­ran­nuk­sen”, on sub­jek­ti eli toi­mi­ja ai­na Ju­ma­la. Ih­mi­nen on puo­les­taan ob­jek­ti, lah­jan eli pa­ran­nuk­sen ar­mon vas­taa­not­ta­ja. Tätä kal­li­sar­vois­ta lah­jaa ih­mi­nen ei voi edes omin voi­min vas­taa­not­taa, vaan halu pa­ran­nuk­seen on se­kin Ju­ma­lan vai­kut­ta­maa. Elä­vän us­kon löy­ty­mis­tä ku­vaa hy­vin to­te­a­mus: ”Hän sai pa­ran­nuk­sen ar­mon”.

Armon voimalla pahuutta vastaan

Syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa koko ih­mis­kun­ta tuli osal­li­sek­si pe­ri­syn­nis­tä. Ju­ma­la oli kiel­tä­nyt en­sim­mäis­tä ih­mis­pa­ria syö­mäs­tä hy­vän ja pa­han tie­don puus­ta (1. Moos. 2: 17). Käär­meen hou­kut­te­le­ma­na he kui­ten­kin söi­vät, lan­ke­si­vat syn­tiin. Sa­mas­sa he huo­ma­si­vat ole­van­sa alas­ti (1. Moos. 3: 6–7). Pa­ra­tii­sin kau­neus rik­kou­tui, hei­dät kar­ko­tet­tiin siel­tä ja ih­mi­sen koh­ta­lok­si tuli teh­dä työ­tä ot­san­sa hies­sä (1. Moos. 3: 19,23).

Lepopäivän pyhittäminen on edelleen ajankohtaista

Eräs lä­hei­se­ni lä­het­tää sun­nun­tai­aa­mui­sin su­vun vies­ti­ryh­mään toi­vo­tuk­sen ”Hy­vää py­hää”. Hän liit­tää vies­tiin ky­sei­sen sun­nun­tain ai­hee­seen liit­ty­vän raa­ma­tun­lau­seen tai ru­kouk­sen. Pi­dän tätä ar­vok­kaa­na, kau­nii­na ja ny­ky­ai­kaan so­pi­va­na ta­pa­na muis­tut­taa le­po­päi­vän eri­tyi­syy­des­tä.

Jumala auttaa kaikissa tilanteissa

Yh­teis­kun­nas­sam­me on nos­tet­tu jul­ki­seen kes­kus­te­luun mo­nia sel­lai­sia ai­hei­ta, jot­ka vie­lä pari vuo­si­kym­men­tä sit­ten oli­vat usein ta­bu­ja ja vai­et­tu­ja. Avoi­men kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin an­si­o­ta on se, et­tä enää ei tar­vit­se pe­lä­tä jou­tu­van­sa lei­ma­tuk­si, jos oma elä­mä ei ai­na kul­je­kaan en­nal­ta suun­ni­tel­tu­ja pol­ku­ja. Vä­sy­mi­ses­tä, mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta tai sai­rauk­sis­ta saa ja voi pu­hua, ha­lu­tes­saan jopa jul­ki­ses­ti. Psy­ko­te­ra­pi­a­kes­kus Vas­taa­mon taan­noi­sen tie­to­mur­ron ai­kaan mo­net suo­ma­lai­set ker­toi­vat so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa käy­neen­sä te­ra­pi­as­sa. He ha­lu­si­vat vies­tit­tää, et­tä te­ra­pi­as­sa käy­mi­nen on ny­ky­ai­ka­na ta­val­lis­ta ja jopa suo­ta­vaa.

Sydämen usko tuo vanhurskauden

Sy­dä­men us­ko on SRK:n vies­tin­nän tee­ma al­ka­neel­le vuo­del­le 2022. Sa­na­pa­ri on tut­tu, sil­lä se löy­tyy Raa­ma­tus­ta. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa Roo­mas­sa asu­vil­le Ju­ma­lan lap­sil­le näin: ”Sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den, suun tun­nus­tus pe­las­tuk­sen” (Room. 10:10).

Joulun sanoma kuuluu kaikille

Syr­jäy­ty­mi­nen on yk­si suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan mer­kit­tä­vis­tä haas­teis­ta. Sil­lä tar­koi­te­taan yh­teis­kun­nal­lis­ta huo­no-osai­suut­ta, joka voi ol­la seu­raus­ta muun mu­as­sa työt­tö­myy­des­tä, köy­hyy­des­tä, päih­teis­tä tai mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta. Syr­jäy­ty­mi­sen koh­dal­la pu­hu­taan usein osat­to­muu­des­ta, joka vies­tii sii­tä, et­tä ih­mi­nen ei enää ky­ke­ne täy­si­pai­noi­ses­ti osal­lis­tu­maan yh­teis­kun­nan toi­min­toi­hin. Va­li­tet­ta­vaa on, et­tä syr­jäy­ty­mi­nen on usein myös yli­su­ku­pol­vis­ta eli se saat­taa siir­tyä van­hem­mil­ta lap­sil­le.

Lahjojaan ei tarvitse vähätellä

Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on lah­jo­ja. Ne ovat Ju­ma­lan an­ta­mia tai­to­ja, luon­teen­piir­tei­tä tai vaik­ka­pa tapa suh­tau­tua elä­mään. Ju­ma­lan lah­jo­jen run­saut­ta ei ai­na edes tun­nis­ta. Näi­tä lah­jo­ja ei tar­vit­se vä­hä­tel­lä tai pii­lo­tel­la. Usein on niin, et­tä toi­set nä­ke­vät lah­jat pa­rem­min kuin lah­jo­jen omis­ta­ja it­se. Kaik­ki lah­jam­me ovat Ju­ma­lal­ta, Luo­jal­tam­me. Kii­tol­li­suus lah­jois­ta kuu­luu hä­nel­le.

Valeuutisia levisi jo Raamatun aikoina

Eläm­me val­ta­van in­for­maa­ti­o­tul­van kes­kel­lä. Eri­lais­ta tie­toa ja in­for­maa­ti­o­ta tu­lee joka tuu­tis­ta, sekä pe­rin­teis­ten tie­do­tus­vä­li­nei­den kaut­ta et­tä so­si­aa­li­sen me­di­an ka­na­vis­sa. Tul­van kes­kel­lä on tär­ke­ää hah­mot­taa, mikä tie­to pi­tää paik­kan­sa ja mi­hin in­for­maa­ti­oon voi luot­taa. Mis­sä on to­tuus?

Usko avaa oikean arvojärjestyksen

Tois­ten ar­ki on rau­hal­lis­ta ja kii­ree­tön­tä, kun taas tois­ten elä­män täyt­tää mo­nen­lai­nen toi­min­ta ja te­ke­mi­nen. Elä­män­ti­lan­tees­ta riip­pu­mat­ta on hyvä esit­tää it­sel­leen ky­sy­mys ”Mikä on mi­nul­le tär­kein­tä?”. Vas­tauk­sen poh­ti­mi­nen saat­taa par­haim­mil­laan kir­kas­taa elä­män ja us­kon lah­jan ar­voa juu­ri omal­la koh­dal­la, va­paa­na ym­pä­ris­tön aset­ta­mis­ta vaa­ti­muk­sis­ta ja pai­neis­ta.

Työ on Jumalan lahja

Al­ku­ke­sän kun­ta­vaa­lien yk­si kes­kei­nen pu­hee­nai­he oli työ. Hal­li­tuk­sel­ta on pe­rään­kuu­lu­tet­tu voi­mak­kaam­pia työl­li­syys­toi­men­pi­tei­tä ja nii­den on vies­ti­tet­ty ole­van maam­me me­nes­tyk­sen eli­neh­to. Myös kun­tien ja kau­pun­kien kes­tä­vän ta­lou­den pe­rus­ta ovat yri­tyk­set ja nii­den mu­ka­naan tuo­mat työ­pai­kat.