Us­ko­vai­set kut­su­vat rau­han omis­ta­jik­si

On kiin­nos­ta­vaa kuul­la ih­mi­sil­tä ker­to­muk­sia sii­tä, kuin­ka he ovat löy­tä­neet elä­vän us­kon. Näis­sä ker­to­muk­sis­sa käy hy­vin il­mi us­kon lah­ja­luon­ne ja työ, jon­ka Ju­ma­la te­kee he­rät­tä­es­sään ih­mi­sen et­si­mään ja löy­tä­mään pe­las­tuk­sen.

Voi­mat­to­man voi­ma on evan­ke­liu­mi

Lu­es­ke­lin edes­men­neen isä­ni muis­te­lu­ja. Muis­te­lu­jen koh­tee­na oli usein sota-ai­ka ja se, mi­ten Ju­ma­la var­je­li vaa­ral­li­sis­sa­kin ti­lan­teis­sa. Eri­tyi­ses­ti py­säyt­ti eräs muis­tiin­pa­no, jos­sa hän ker­toi seu­raa­vaa: ”Elet­tiin huh­ti­kuun lop­pua vuon­na 1942. Vi­hol­li­nen oli pii­rit­tä­mäs­sä etu­rin­ta­mal­la suo­ma­lai­sia, ja läh­dim­me apuun no­pe­al­la tah­dil­la. Tau­ko­pai­kal­la huo­ma­sin puun kyl­jes­sä ou­don ”möh­kä­leen” – py­säh­dyin. Jal­ka­ni edes­sä oli lan­ka, joka oli­si rä­jäyt­tä­nyt mii­nan, ja kuo­le­ma oli­si tul­lut.”

Pai­men kul­kee lau­man­sa edel­lä

Näin ker­ran Ve­nä­jän Kar­ja­las­sa nii­tyl­lä vuo­hi­lau­man ja pai­me­nen, joka kul­ki lau­man­sa edel­lä sau­va kä­des­sään. Se on ny­ky­ään har­vi­nai­nen näky, sil­lä pai­me­nen vir­kaa hoi­ta­vat enim­mäk­seen lai­tu­men ym­pä­ril­le kier­re­tyt säh­kö­pai­me­net tai verk­ko­ai­dat.

Ar­mo va­paut­taa syn­nis­tä

Jos­kus pu­heis­sa kuu­lee sa­not­ta­van, et­tä us­ko­vai­nen ei saa esi­mer­kik­si juo­da al­ko­ho­lia. On­ko us­ko sitä, mitä saa teh­dä ja mitä ei saa teh­dä? On­ko pe­las­tus riip­pu­vai­nen sii­tä, mitä ih­mi­nen te­kee tai jät­tää te­ke­mät­tä?

Ker­ta­kaik­ki­nen uh­ri

Ker­ro­taan, et­tä äi­ti ja kuu­si­vuo­ti­as poi­ka pa­la­si­vat kir­kos­ta pit­kä­nä­per­jan­tai­na. Lap­si ky­se­li äi­dil­tään, on­ko sama Jee­sus, joka oli jou­lu­na sei­mes­sä hei­nien pääl­lä, nyt ris­tin pääl­lä. Las­ta oli jär­kyt­tä­nyt se, et­tä se Jee­sus otet­tiin kiin­ni ja et­tä hän it­ki puu­tar­has­sa, so­ti­laat löi­vät hä­net nau­loil­la ris­til­le ja hän tun­si ki­pua, huu­si isää ja it­ki. Äi­ti va­kuut­ti lap­sel­le, et­tä se on sama Jee­sus.

Hil­jais­ta kuu­li­ai­suut­ta

”Ker­ro mi­nul­le, mitä pel­käät, niin minä ker­ron si­nul­le, kuka olet.” Sa­non­ta osoit­taa, mi­ten pal­jon pel­ko ja pe­lot­to­muus mää­rit­tä­vät mei­tä ih­mi­si­nä. Nii­den kaut­ta voim­me op­pia tun­te­maan it­se­äm­me ja toi­si­am­me. Raa­ma­tun mu­kaan myös Ju­ma­lan tun­te­mi­nen kyt­key­tyy pel­koon: ”Her­ran pel­ko on vii­sau­den al­ku, Py­hän tun­te­mi­nen on ym­mär­ryk­sen pe­rus­ta (Sa­nanl. 9:10).

Pe­ril­li­nen Ju­ma­lan tah­dos­ta

Mo­net ih­mi­set laa­ti­vat elä­es­sään tes­ta­men­tin, jol­la he il­mai­se­vat vii­mei­sen tah­ton­sa omai­suu­ten­sa ja­ka­mi­ses­ta kuo­le­man jäl­keen. Tes­ta­men­til­la voi poi­ke­ta lais­sa sää­de­tys­tä pe­ri­mys­jär­jes­tyk­ses­tä.

Ju­ma­la kut­suu va­loon

Is­tun rak­kaan ko­ti­sii­o­nin per­jan­tai-il­lan seu­rois­sa las­ten kans­sa. Pu­he­lu tu­tus­ta nu­me­ros­ta kes­keyt­tää aja­tuk­set pu­heen ai­ka­na. It­kun­se­kai­ses­ta se­los­tuk­ses­ta tun­keu­tuu ta­jun­taa­ni sa­nat: ”Ko­la­ri, val­ta­van ko­koi­nen hir­vi. Ke­nel­le­kään ei sat­tu­nut mi­tään.”

Oi­kea tur­va on Ju­ma­las­sa

Olin taan­noin ryh­män kans­sa pyö­rä­ret­kel­lä Ah­ve­nan­maal­la. En­sim­mäi­nen yö­paik­ka oli Kö­ka­rin saa­ren lei­rin­tä­a­lu­eel­la. Ra­ken­sim­me telt­ta­ky­län ala­vaan paik­kaan, kun kal­li­ol­le ei­vät upon­neet edes telt­ta­ta­pit. He­rät­ty­äm­me siir­ryim­me aa­mu­pa­lal­le ka­ton al­le, kos­ka sade yl­lät­ti.

Ei­len minä, tä­nään sinä

Je­sa­ja-pro­feet­ta ke­hot­taa lo­pet­ta­maan pa­han te­ke­mi­sen ja opet­te­le­maan te­ke­mään hy­vää, puo­lus­ta­maan sor­ret­tu­ja ja heik­ko­ja (Jes. 1:16–20). Olen­ko op­pi­nut te­ke­mään hy­vää? Hen­gen he­del­mää on hy­vyys, ar­mol­li­suus mui­ta koh­taan. Ju­ma­lan lap­si kil­voit­te­lee kui­ten­kin koko ajan syn­nin ja ar­mon tun­nos­sa.