So­vi­tus ja lu­nas­tus

Rip­pi­kou­lun lop­pu­puo­lel­la oh­jel­maan oli mer­kit­ty tun­nin ai­heek­si ”So­vi­tus ja lu­nas­tus”. Eräs ty­töis­tä tuli tun­nil­le in­nois­saan; hän ajat­te­li, et­tä nyt so­vi­te­taan ja lu­nas­te­taan kon­fir­maa­ti­os­sa käy­tet­tä­vät rip­pi­al­bat.

Ei kan­na­ta us­koa kaik­kia hen­kiä

Eräs opet­ta­ja­ni oli ka­dot­ta­nut us­kon ja hy­vän oman­tun­non. Hän sa­noi ker­ran mi­nul­le: "Älä läh­de Ju­ma­lan las­ten yh­tey­des­tä mi­hin­kään, sil­lä muu­al­ta sinä et löy­dä rau­haa ja oi­ke­aa Hen­keä sy­dä­mel­le­si.” Hän sa­noi sen omas­ta ko­ke­muk­ses­taan, kos­ka hän har­hai­li mo­nen eri hen­gel­li­sen op­pi­kun­nan ti­lai­suuk­sis­sa ei­kä löy­tä­nyt rau­haa sy­dä­mel­leen.

Ar­mo­nau­rin­ko pois­taa pi­mey­den

Päi­vä oli mel­ko sa­tei­nen. Vä­lil­lä tuli ran­kas­ti vet­tä voi­mak­kai­den tuu­len­puus­kien kans­sa, vä­lil­lä tuu­li rau­hoit­tui ja pyyh­ki tum­mat pil­vet pois läm­pi­mäs­ti pais­ta­van au­rin­gon edes­tä. Nyt au­rin­ko pais­taa jo kirk­kaal­ta tai­vaal­ta, ja taus­tal­la soi­vat Sii­o­nin lau­lut Ke­sä­seu­ra­ra­di­on vä­lit­tä­mä­nä.

Us­kon­kuu­li­ai­suus kan­nat­taa yhä

Eläm­me ai­kaa, joka ko­ros­taa va­lin­to­ja, yk­si­löl­li­syyt­tä ja it­se­mää­rää­mi­soi­keut­ta. Ai­kaam­me lei­maa kai­ken ky­see­na­lais­ta­mi­nen.

Kun­ni­oit­ta­kaa toi­si­an­ne

Eräs van­ha ja va­pi­se­va mies on jää­nyt mo­nen mie­leen van­hois­ta kou­lu­kir­jois­ta. Per­heen isoi­sä oli tul­lut sii­hen elä­män vai­hee­seen, et­tä ruo­ka­pöy­däs­sä tip­pui ruo­kaa rin­nal­le ja pöy­tä­lii­nal­le. Sik­si hä­nel­le an­net­tiin oma ruo­kai­lu­paik­ka nurk­ka­pöy­däs­tä.

Ju­ma­la an­taa loh­du­tuk­sen

Kun Juu­dan val­tio ja sen pää­kau­pun­ki Je­ru­sa­lem temp­pe­lei­neen oli tu­hot­tu, jäl­jel­le jää­nyt kan­sa oli epä­toi­von val­las­sa (Hes. 37:11). Tuho oli syn­nin seu­raus­ta ja Ju­ma­lan ran­gais­tus, jos­ta Her­ran pro­fee­tat oli­vat va­roit­ta­neet (Jes. 5:24–25). Täs­sä ti­lan­tees­sa pro­fee­tat sai­vat vä­li­tet­tä­väk­si uu­den vies­tin: ”Loh­dut­ta­kaa, loh­dut­ta­kaa mi­nun kan­saa­ni, sa­noo tei­dän Ju­ma­lan­ne (Jes. 40:1)”.

Evan­ke­liu­min työ on Her­ral­ta

Ku­lu­neen ke­vään ai­ka­na olem­me ko­ke­neet poik­keus­ti­lan, jota em­me etu­kä­teen osan­neet aa­vis­taa. CO­VID-19-pan­de­mia le­vi­si no­pe­as­ti ym­pä­ri maa­il­man. Mil­joo­nia ih­mi­siä on sai­ras­tu­nut ko­ro­na­vi­ru­sin­fek­ti­oon, ja sa­to­ja tu­han­sia on kuol­lut tau­din seu­rauk­se­na.

Luot­ta­mus pyyh­kii pe­lon pois

Kes­kus­te­len las­ten kans­sa sii­tä, mikä hei­tä pe­lot­taa. Esil­le tu­lee asi­oi­ta, ku­ten pi­meys ja yk­sin jää­mi­nen. Las­ten mie­les­tä pe­lon voi voit­taa sil­lä, et­tä saa va­lot pääl­le, löy­tää ys­tä­vän tai van­hem­pi pi­tää kä­des­tä.

Oi­keu­den­mu­kai­nen ja var­ma pe­rus­tus

Kun ih­mis­ten kes­ken on puhe oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta, mie­lee­ni nou­se­vat omat van­hem­pa­ni. Kun lap­se­na osal­lis­tuim­me ah­ke­ras­ti maa­ti­lan töi­hin esi­mer­kik­si hei­nän­te­on ai­kaan, niin isä os­ti py­hä­nä lit­ran ko­koi­sen jää­te­lö­pa­ke­tin ja äi­ti ja­koi sen ta­sa­puo­li­ses­ti mei­dän las­ten kes­ken. Kyl­lä se tun­tui ja mais­tui to­del­la hy­väl­le.

Ju­ma­la py­syy us­kol­li­se­na

Yh­tei­sen edun ni­mis­sä val­ti­ot ovat sol­mi­neet liit­to­ja. Niis­sä on so­vit­tu esi­mer­kik­si yh­tei­ses­tä po­li­tii­kas­ta, ta­va­ran­vaih­dos­ta tai tul­leis­ta. Tie­tyin vel­vol­li­suuk­sin osa­puo­let saa­vat naut­tia yh­tei­sis­tä eduis­ta. So­pi­mu­sa­si­a­kir­ja muis­tut­taa sii­tä, mitä on so­vit­tu.